- Halusin tutustua vanhempieni nuoruusaikaan! Oikeasta 80-luvusta ei ole havaintoa, mutta olen kuullut siitä niin paljon juttuja, että halusin sen kokea, sanoo Jane.
Ihmisiä ja hiuslisäkkeitä
Päällimmäisenä retkestä mieleeni jäivät kaikki ne ihmiset joihin sain tutustua. Jäin vahvasti kaipaamaan myös hiuslisäkettäni!
Olen kuvannut reissua siitä kysyjille vain hyvin pintapuolisesti, etten olisi paljastanut liikaa mukavia yksityiskohtia. - Hyvin meni reissu. Päivät olivat pitkiä, mutta tosi antoisia.
Aluksi suhtauduimme toisiimme hieman varauksella, vähän niin kuin peläten mitä voi sanoa ja mitä ei. Omasta autokunnastamme Maken kanssa juttu alkoi luistaa heti, kun olemme kumpikin tällaisia kun olemme. Saavutimme kyllä heti ensimmäisenä päivänä koko porukan kanssa tosi hyvän hengen!
80-luvun tyylistä
Minun muodonmuutokseni oli ihan loistava. Rakastin kaikkia saamiani vaatteita ja meikkityyliä! Hiuslisäkkeeseen muodostui sanoinkuvaamaton yhteys!
Autoista
Aluksi hajosin ihan täysin, kun näin ne autot. Ensimmäisenä mielessä kävi, että mikähän näistä hajoaa ensimmäisenä ja että meidän autokunta haluaa sen hienoimman eli Transun!
Annen aerobic oli hauska!
Annen jumppa oli minun mielestäni tosi hauska. Jumppa ei ollut oikeastaan yhtään raskas, vaan aika leikkimielinen. Se oli aika lailla sellaista perusjumppaa, mutta erosi aika paljon niistä ryhmäliikuntatunneista, missä minä käyn, kuten esim. bodystep -tunnista. Olisi ollut tosi kiva juttu, jos sellainen jumppa olisi ollut jokaisena aamuna, niin olisi herännyt vähän virkeämpänä!
Liedon Zoolandia oli ihana paikka. Sellainen todella kodikas, ja huoneet olivat kivoja. Se trampoliini oli parasta! En ole koskaan ennen tehnyt trampalla takaperinvolttia, siellä sekin tuli tehtyä. Mönkkärillä ajelu oli myös tosi jees, mutta muistaakseni sotkin siellä suurimman osan vaatteistani.
Hyväntekeväisyysbiisin tekeminen oli hauskaa ja Renen (ja Tiian) se kisa kuulukin voittaa, koska heidän biisinsä oli oikeasti paras! Minun ja Monan biisi oli vähän mitä oli, kun se täti (Monica) ei kauheasti laulamisesta perustanut (eikä varmaan vieläkään). Kun olimme levyttämässä, niin saimme pukea aika coolit paidatkin päälle! Itselläni on ollut haaveissa levyttää joskus, ja olikin todella siistiä käydä katsomassa sitä studiota. Mielenosoitus oli ihan minun juttuni. Sain huutaa täysillä ja käyttäytyä ihan kuin idiootti ja luvan kanssa! Ainoa huono asia oli vain se sade. Kyltit eivät pysyneet hyvinä. Siitä mielenosoituksesta palkintona taisin saada vielä nuhankin.
Tshernobyl ja väestösuojan rakentaminen
Tshernobyl tosiaan räjähti ihan siinä meidän mökkien edessä. Muistan vieläkin elävästi sen Monan säikähdysrääkäisyn! Mielestäni oli ihan parasta kantaa sinne sisälle (väestönsuojaan) kaiken maailman ruokatarvikkeet ja patjat ja vuorata ikkunat, tosin meitsi hienohelma en kauheasti tainnut siihen ikkunoiden kahlitsemiseen osallistua... Vähän enemmän niin kuin työnjohtajana seisoin siinä vieressä, vaikka se johtaja taisikin olla oikeasti Lallu (Laila).
Istuimme tekemässämme väestönsuojassa vähintäänkin kaksi ja puoli tuntia, ja meillä oli kyllä todella antoisat keskustelut. Keskustelu vaihteli BB- talosta taksinkuljettajiin. Muistaakseni Tero puhui ihan "hirveesti" sinä aikana, niin ettei taidettu saada oikein suuvuoroa. No läppä! En minäkään puhuisi paljoa jos minun perhe olisi pihalla vaarassa (oikeasti he olivat Uudenkaupungin automuseossa).
Porissa rokattiin
Porissa pääsimme kuuntelemaan Dingon Eveä, vaikkakin hän oli minulle vähän vieras kasvo. Mutta hyvin se veti! Päästiin vihdoin Maken kanssa ottamaan vähän häppää.
Heräsin viimeisenä yönä jäätävään suonenvetoon (jota Mona osaa demonstroida hyvin), ja vielä aamullakaan en pystynyt kävelemään. Yritin käyttää tuolia rollaattorina (ei toiminut) ja vaikka mitä, mutta kävely ei vain onnistunut. Kyllä se sitten päivän päälle helpotti, kun vedin magnesiumia. Vihdoinkin viimeisenä päivänä päästiin minun osa-alueelleni eli amerikkalaiseen jalkapalloon ja cheerleadingiin! Minä vedin cheeriä lapsille ja nuorisolle, ja teimme ohjelman illan peliä varten. Väliajalla meidän miehet (Make, Tero ja Rami) pääsivät pelaamaan amerikkalaista jalkapalloa joitain Roostersien ja East City Giantsien kunkkuja vastaan. Pojat taisivat hävitä, mutta yritys oli hyvä!
Meidän cheer -esityskin meni oikein hyvin! Veikka ainakin teki ihan ohjeiden mukaan.
Oli kyllä ihan peffasta, kun reissu loppui! Taisi olla pelkkää rääkymistä sen jälkeen, kun lähettiin Transusta viimeisen kerran pois. Tuntui hirveän tyhjältä olla hotellihuoneessa joku kännykkä kädessä. Toki lähettiin Maken kanssa heti tekemään sitä minkä parhaiten osaamme (eli olusille).
Mutta loppupeleissä meillä oli aika eläväinen toi meidän autokunnan porukka. Välillä vähän itkua ja sitten taas huutonaurua! Muista autokunnista tuli myös tosi läheisiä tuttavia ja ystäviä. Ja tuossa porukassa ei ollut juuri ketään kenen kanssa en olisi tullut toimeen!
Jälleennäkemiset ovat olleet todella kivoja. Olemme lähinnä muistelleet viikkoamme. Tein kesällä "Back to 80"s" retken ensin Tampereelle Nisusille, sitten Ki..Mikkeliin Makelle ja Eetulle, sitten viimeisenä Espooseen Monalle. Jokaisessa pysähdyspaikassa teimme erilaisia omiksi kokemiamme juttuja! Nisusilla olen käynyt kesän jälkeen useamminkin.
Reissun parhaimmat asiat olivat:
- ei stressiä puhelimesta
- huikein tuotantotiimi
- päästiin viikolla myös saunaan
- hyvää ruokaa koko viikko ;)
- oltiin ruhtinaita ja rikkaita!!!
Janen oppimat asiat:
- kukaan ei koskaan kerro sinulle yhtään mitään
- odottaminen joka paikassa on ihan arkipäivää!
- aikataulut eivät aina (ikinä) pidä
En tiedä, opinko minä silleen oikeasti juuri mitään, mutta en minä nyt tänne välttämättä tullutkaan oppimaan, vaan hakemaan kokemuksia ja tutustumaan 80-lukuun.
