Jukka Lindfors
Yle
Ville Matilainen
Yle
Hittimittarissa yliampuvuus kisaili tyylikkyyden kanssa, tanssipop kohtasi suomirockin ja r'n'b glam-metallin, ja alueraatien tavikset rankkasivat järjestykseen supertähtiä ja tähdenlentoja. Juohevan ironinen Mikko Alatalo juonsi "rytmisen käyttömusiikin" suosikkisarjaa vuosina 1985–1988.
Ennen Alataloa ohjelman keulakuvana oli vuoden verran toiminut veteraanitoimittaja Timo T. A. Mikkonen. Kaikkiaan 54 Hittimittarin lähetystä vuosilta 1984—1988 on nähtävissä Elävän arkiston videoina Yle Areenassa.
Värikkäiden rillien mies
Jännä juttu, vaikka olin vasta ihan pieni, viisivuotias ja nippa nappa metrin pitkä, tajusin että Mikko Alatalo ei ole katu-uskottava.
Alatalo oli 1980-luvun alussa itsekin monta hittiä tehnyt laulajatähti. Tv-katsojille hän oli tullut tutuksi sekä pitkäikäisen Iltatähti-musiikkiohjelman vetäjänä että Ajankohtaisen Kakkosen toimittajana.
Alatalolle uskottiin Hittimittarin vetovastuu syksyllä 1985. Hän oli tyyliltään astetta räväkämpi kuin jäykähkö edeltäjänsä.
Uusi juontaja toi ohjelmaan huumoria eikä myöskään vältellyt itseironiaa. Asuvalinnat olivat ajanmukaisen värikkäät, ja silmälaseillakin pelleiltiin. Eriväriset sangat ja sävytetyt linssit olivat olleet Alatalon tavaramerkkinä jo Iltatähden aikoihin.
Rytmisen käyttömusiikin hitut
Vaikka Alatalokin oli imagoltaan vielä melko sovinnainen, juontajavaihdoksen myötä Hittimittaria kammettiin entistä selvemmin modernin pop- ja rockmusiikin alueelle. Vaikka ohjelman konsepti tai juontajat saattoivat monia ärsyttääkin, Hittimittari oli omana aikanaan – aina Rockstopin tuloon saakka – ainakin Ylen ohjelmista se, joka tarjosi uusinta poppia ja rockia runsaimmin ja useimmin.
Juonnoissa ja ohjelmatiedoissa alettiin "ajanvietemusiikin" sijasta viljellä mm. käsitteitä ”rytminen käyttömusiikki” tai ”suomalainen rytmimusiikki”.
Syksyllä 1986 ohjelman tunnukseen jopa lisättiin vähäksi aikaa teksti "Rokkiviikko", ja kahden jakson avajaissanat uskottiin huippusuosiota nauttineelle Sleepy Sleepers -bändille.
Sliipparit kutsuivat hittejä itsepintaisesti "hituiksi". Heidän ensimmäinen juontonsa (alkaa kohdasta 0:43) päättyikin toivotukseen: "Hittumittari alkaa kohta, kaiva komerosta lohta. Vuorossa hitut kotimaiset, jos et peseydy, niin kohta haiset!"
Ulkomuodollista pätevyyttä
Ikään kuin videoiden viihteellisen sisällön vastapainoksi Alatalo analysoi spiikeissään ”äänitemarkkinoita” ja ”viestinnän kenttää”. Hän myös piikitteli kevyesti musiikkivideoiden ”muovista maailmaa” tai levy-yhtiöiden ”kritiikitöntäkin julkaisuintoa”.
Kissin uuden ilmeen Alatalo kuittasi (19:15→): ”Kun meikit on pesty, miehetkin ovat osoittautuneet melko tavanomaisiksi.” Kotimaisten ”amerikaksi” laulavien bändien (11.03→) uhkana puolestaan oli ”vajoaminen yhä syvemmälle kansainvälisten kliseiden ja standardien suohon sekä lyriikan olemuksen tyhjänpäiväistyminen”.
Hittimittarissa tavallaan yleisön palveleminen yhdistyi kriittiseen journalismiin ja Yleisradion valistustehtävään.
Juontajan hampaissa olivat erityisesti ”kansainvälisestä popkalenterista pullahdelleet laulajat, joiden ulkomuodollinen pätevyys on korostetun tärkeää”. Tähän ”silikonibuumiin” (19:48→) kuuluivat Alatalon mukaan mm. ex-povimalli Samantha Fox, laulajaksi ryhtynyt prinsessa Stephanie, Rick Astley, Sinitta ja Sabrina.
Viimemainitulla oli Boys-videossaan ylivoimaisen vaikeaa pitää bikinien yläosa ”ulkomuodollisen pätevyytensä” verhona. Sabrinan uima-allasseikkailu käynnistyy alta (6:12→).
Videot innoittivat visuaalisuuteen
Musiikkivideoiden vaikutuksesta kertoi kotimaistenkin esiintyjien lisääntyvä panostus ulkoiseen näyttävyyteen. Tämä oli näyttävyyden ja liioittelun, kimalluksen ja androgynian, isojen tukkapehkojen ja kajalin, otsapantojen ja värikkäiden lavapukimien kulta-aikaa.
Esimerkeiksi kelpaavat vaikkapa porilainen Jussi Hakulinen (0:50→) glitter-asuineen tai tamperelainen Salmela Komitea (30:52→) röyhelöineen ja raitakitaroineen.
Helsinkiläisen Päät-yhtyeen (06:00→) laulaja, radiotoimittajanakin tunnettu Juhani Kansi onnistui hätkähdyttävästi muistuttamaan ilmeistä esikuvaansa David Bowieta. Turkulainen hevibändi Ironcross puolestaan tavoitti ilmiasussaan oivallisesti tyylisuuntansa suosiman räätälitaiteen olemuksen.
Ironcrossin kansainvälisen tyylin esityksen näet alla olevalta videolta (9:32→).
Metallimusiikin genressä viistettiin välillä vesirajaakin. WASPin I Don't Need No Doctorissa (24:09→) kamera välitti taiteellista lähikuvaa solisti Blackie Lawlessin lava-asun strategisista yksityiskohdista.
Suomivideon lapsuusaikaa
Hittimittarin omissa videoissa viljeltiin yritteliäästi saatavilla olleita videoefektejä, mutta resursseja ei kovin vaateliaisiin tuotantoihin ollut. Suurin osa ainakin alkuvuosien kotimaisista esityksistä taltioitiin TV2:n turhankin tutuiksi käyneissä metallihäkkyrälavasteissa.
Ulkomaisten videoiden yhtenä muotivillityksenä olivat näyttävät tulisuihkut tai suorastaan tulivuoret. Suomalaisia studioplaybackeja ryyditettiin lähinnä hiilihappojäällä.
Toisinaan videoita toki tehtiin myös luonnon helmassa tai muissa studion ulkopuolisissa paikoissa. Vuonna 1985 syntyi Aulangon satulinnassa hieman erikoisempi pätkä lahtelaisbändi Locolle: soittajat nauttivat nuoruuden lähteestä vettä ja muuttuvat ällistyttävästi lapsimuusikoiksi (14:47→).
Monivuotisen ohjelman kuluessa levy-yhtiöt alkoivat vähitellen panostaa kotimaiseen musiikkivideoon, vaikka se varsinaisesti nousikin siivilleen vasta seuraavalla vuosikymmenellä. 1980-luvun pioneeritöitä olivat mm. Juha Tapanisen ohjaama Bogartin video Princess (33:26→) ja musavideoita inhoavan Aki Kaurismäen tekemä Leningrad Cowboys -lyhytelokuva L. A. Woman (8:31→).
Supertähtiä ja unohdettuja kykyjä
Ohjelman nimen mukaisesti Hittimittarissa olivat hyvin edustettuina Suomessakin isoja hittejä tehneet starat, kuten Tina Turner, Lionel Richie, Madonna, Pet Shop Boys, Gary Moore, David Bowie, Cutting Crew, Samantha Fox tai A-Ha.
Satunnaisempina vieraina nähtiin esimerkiksi "videoituvan rockin etujoukkoon kuuluva" Talking Heads (22:50→), "lähes sukupuoleton" Grace Jones (19:52→) tai "ryhtiarjalainen" Kraftwerk (33:13→).
Sarjan suomalaiseen vakiokalustoon kuuluivat mm. Popeda, Sleepy Sleepers, Yö, Eve, Pave Maijanen ja J. Karjalainen. Vuosikymmenen kotimaista rockia nähtiin kaikkiaan laajalla skaalalla: mukana olivat mm. Kauko Röyhkä, Tuomari Nurmio, Kari Peitsamo, Smack, Melrose, Kolmas Nainen, Miljoonasade, Nights of Iguana, Backsliders, Honey B. & T-Bones, Boycott, Havana Black, Gringos Locos, Badding Rockers, Lapinlahden Linnut, Ilona, Noitalinna Huraa – jopa Alivaltiosihteeri.
Suuri osa ohjelmassa kuulluista noin neljästä sadasta biisistä on kuitenkin painunut unholaan, samoin kuin moni niiden esittäjistä, juontaja Alatalo toteaa Hittimittarin jäähyväispotpurissa (30:35→).
Ohjelmassa nähtiinkin monia tyystin tuntemattomaksi jääneitä tai vain jonkin aikaa julkisuudessa viivähtäneitä nimiä. Nämä Tuijat, Ailat, Susi-Artturit, Oonat, Tuliapinat, Thai Sticksit, Marianne Saaret, Anja Niskaset tai Helen Millerit ovat jälkikäteen ajatellen itse asiassa niitä Hittimittarin todellisia harvinaisuuksia.
Maaliskuussa 1987 ohjelmassa nähtiin vitsiryhmä nimeltä Tajakka & Tabletit, jonka jäsenistä osa oli kunnostautunut myös valkeakoskelaisen Irwinin Lapset-ryhmän riveissä. "Huumori on käyttömusiikin lajeista vaikein", Alatalo lausuu esityksestä diplomaattisesti.
Tekoviiksisen ja Irwin-lätsäisen, ruoskaa viuhuttavan Risto Tajakan saksankielinen reggaeversio diskohitistä Tsingis Khan on kuitenkin kokemisen arvoinen. Se aukeaa alla olevalta videolta (16:05→).
Poppia kaikelle kansalle
On kattavan edustavia alueraateja ja kokonainen liuta suustaan sukkelia tiskijukka-toimittajia. Tämä jo ansaitsee kiitokset, olkoon itse tavara mitä silkkoa tahansa.
Vaikka Hittimittari keskittyi rockiin ja poppiin, ohjelma ei tuntunut olevan suunnattu erityisesti nuorille katsojille. Rockhan olikin jo ehtinyt muuttua myös aikuisten musiikiksi.
Hittien sijoituksesta päättävien alueraatien ikähaitari pysyikin loppuun asti laveana: kukkeimmasta teini-iästä kuudenkympin kieppeisiin.
Alkuvuosina laskettiin joka ohjelmassa viiden alueraadin äänet, mutta syksystä 1987 lähtien kussakin lähetyksessä äänesti vain yksi alue.
Raatilaisia ehti sarjan historian aikana olla mukana toista tuhatta. Laaja kansalaisedustus ei kuitenkaan kaikkia trenditietoisimpia aivan varauksetta miellyttänyt.
Aamulehden Aila-Liisa Laurila valitti syyskuussa 1986: "Jotenkin vain särähtää pahasti aina, kun joku raatiin kelpuutettu syrjäkorven äijä jahkaa ja ehdottaa ykköseksi jotain Turnerin Tinaa… Kontrasti tuntuu niin suurelta raatilaisen ja tuon savuhuurujen keskeltä kähisevän rokkitähden välillä."
Formaatti pysyvässä muutoksessa
Mikko Alatalon ensimmäisellä juontajakaudella 1985—1986 ohjelma venyi 1,5-tuntiseksi. Lähetykset kuitenkin harvenivat kuukausittaisiksi.
Kyseessä oli oikeastaan kokoillan show, sillä ohjelma sijoittui torstain pääuutisten molemmin puolin. Ensimmäisen tunnin ajan esiteltiin videouutuuksia, ja uutisten jälkeisessä osiossa äänestettiin hittien paremmuudesta. Vieras- ja suomenkieliset esitykset kilpailivat samassa ohjelmassa mutta omissa sarjoissaan.
Syksyllä 1986 Hittimittari supistui takaisin 45 minuutin mittaiseksi. Lähetyksiä oli nyt kuitenkin taas kahdesti kuussa keskiviikkoisin. Suomalaiset ja vierasmaalaiset artistit karsinoitiin omiin lähetyksiinsä.
Seuraavana syksynä kesto lyheni vielä vartilla, ja koti- ja ulkomaiset videot yhdistettiin samaan sarjaan. Keväällä 1988 ne erotettiin jälleen omiin lähetyksiinsä.
Hittimittarin viimeinen ulkomainen lista (3.2.1988)
1. Joe Cocker: Unchain My Heart
2. Whitesnake: Here I Go Again
3. Pink Floyd Learning to Fly
4. Richard Marx: Should’ve Known Better
5. Sting: We’ll Be Together
6. Simply Red: Every Time We Say Goodbye
7. Donna Summer: Dinner With Gerschwin
Myös säännöt muuttuivat matkan varrella, eivätkä aina selkeämpään suuntaan. Syksystä 1986 alkaen kolmen suosituimman kappaleen lopullinen kohtalo ratkesi vasta kuukauden päästä. Niistä valittiin jatkoon pääsijä seuraavan ohjelman alussa tapahtuvalla pikaäänestyksellä.
Superhittejä ja muita spesiaaleja
Normaalien lähetysten lisäksi Hittimittarista tehtiin muutamia erikoislähetyksiä. Syksyn 1985 käynnisti tunnin mittainen Superhitit-viihdekonsertti Helsingin Messukeskuksen kodinkonemessuilta.
Konsertissa kuultiin menneen vuoden suurimmat kotimaiset menestykset. Ulkomaisia hittejä tapitettiin videolta, ja livenä koettiin mm. Riki Sorsa, Eppu Normaali SIG, Pave Maijanen ja Dingo. Tapahtumaan jaettiin ilmaisia lippuja pääkaupunkiseudun kouluissa, ja halli olikin tupaten täynnä.
Syksyn 1986 hittikimaran avasi jälleen erikoisjakso, jossa tutustuttiin ”kevyen käyttömusiikin lähihistoriaan”. Satunnaiset poiminnat Meiju Suvaksesta Madonnaan johdattivat pohtimaan, mitä tälle käyttömusiikille oli tapahtunut kahden vuoden aikana.
Toukokuussa 1987 edellisen syksyn ja menneen kevään parhaita paloja esitteli Hittimittarin uudeksi taustatoimittajaksi värvätty Heli Nevakare. Hän oli jo edellisenä syksynä alkanut tehdä neljännestunnin mittaisia Kamera kiertää -rockkatsauksia esitettäväksi Hittimittarin kainalossa, ja syksyllä 1987 Nevakare aloitti pitkäikäisen Rockstop-sarjansa. Rocktalvi 1986/1987 -spesiaalissa haastatteluvieraina ovat Gary Moore ja Little Steven.
Hittimittarin viimeinen kotimainen lista (13.4.1988)
1. Popeda: Optinen O
2. Gringos Locos: Jealousy
3. Kauko Röyhkä: Majavalakki
4. Smack: Mad Animal Shuffle
5. Lapinlahden Linnut: Rakas, ukulele soi
6. Kari Peitsamo: Rock’n roll ei kuole koskaan
7. Ilona: Miss Unelma
Raadit päättivät ulkomaalaisista hiteistä viimeisen kerran helmikuussa 1988, ja loppukauden äänestykset mentiin kotimaisin varannoin.
Viimeisellä kaudella Hittimittarin nimellä ajettiin ulos kolme Suomeen lisensoitua brittiläisen Top of the Popsin lähetystä. (Näitä ei ole julkaistu Elävän arkiston Areena-videoina.)
Hittimittari jätti lopulliset jäähyväiset toukokuussa 1988. Viimeinen ohjelma oli Alatalon juontama potpuri sarjan koko historian ajalta.
Artikkelin lähteenä on käytetty mm. Aila-Liisa Laurilan artikkelia Hitit mittarissa (Aamulehti 3.9.1986) sekä Kaisa Aleniuksen toimittamaa teosta Muistoja kuvaputkesta. Katsojat kertovat (YLE 2007).
