Reijo Perälä
Yle
Siellä, missä siltoja ei ole kyetty rakentamaan, on vesistöesteet perinteisesti ylitetty losseilla tai lautoilla. Vuonna 1957 valmistuneessa filmissä seurataan Nauvon uuden lautan valmistumista Varkauden telakalla ja lautan värikästä matkaa virkapaikalleen Turun saaristoon.
Suurin osa Suomen lautoista ja losseista rakennettiin sodan jälkeen Varkauden Ahlströmin telakalla. Siellä valmistettiin myös Nauvon lautta ”Nagu”, joka 1950-luvulla oli Suomen suurin ja uudenaikaisin lautta.
Valmistumisen jälkeen lautta vietiin Lappeenrantaan, josta se rautateitse kuljetettiin erikoisvanuilla Haminaan. Ison ja raskaan lossin kuljettaminen vaati aivan erikoista taitoa.
Haminassa lautta laskettiin vesille junaraiteita pitkin. Tämän jälkeen lautta teki pitkän merimatkan Haminasta Turun saaristoon, jossa se sijoitettiin liikennöimään Paraisten ja Nauvon välistä vesiliikennettä.
Paraisten ja Nauvon väli on 2,5 kilometriä. Kesäkelillä matka taittui uudella, diselmoottoreilla varustetulla lautalla 20 minuutissa, mutta kelirikkokausina ja talviaikaan matkaan hurahti aikaa huomattavasti enemmän.
Jyhkeitten moottoreitten ja erikoisten potkuriensa ansiosta ”Nagun” sai kulkemaan mihin suuntaan hyvänsä. Lautalla saattoi liikennöidä jopa sivuttain.
Lauttojen ja lossien määrä on vuosien saatossa vähentynyt. Kuitenkin niitä yhä tarvitaan vesiliikenteessä. Vielä vuonna 2009 liikenteessä oli lähes 40 lossia. Eniten niitä on käytössä Saimaalla ja Turun saaristossa.
Vaikka sanat lautta ja lossi ovat puhekielessä usein toistensa synonyymeja, kuten tässäkin filmissä, tarkkaan ottaen kysymys on kahdesta erilaisesta kulkuvälineestä. Toisin kuin lautat lossit on varustettu ohjausvaijerilla, jonka päät on kiinnitetty rannan laitureihin.
Losseista yksinkertaisin ja vanhin on ”leipähöyryllä käyvä kapulalossi”, kuten Carl-Erik Creutz oheisessa filmissä kuvailee. Kapulalossia liikutettiin koivuhalosta valmistetulla vetokapulalla, jolla vetovaijeriin tartuttiin ja vedettiin lossia eteenpäin.
