Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Lomamatka 80-luvulle pääkuva

Nisusten matkapäiväkirja

Tiia, Tero, Rene, Veikka ja Ciri -koira lähtevät matkaan
Täältä tullaan, kasari! Tiia, Tero, Rene, Veikka ja Ciri -koira lähtevät matkaan Kuva: Yle nisuset lähtee tiia tekee aaltoja

Tero luuli menevänsä vain suihkuun, mutta päätyikin lomamatkalle 80-luvulle, perheensä tv-ohjelmaan ilmoittanut Tiia Nisunen paljastaa.

Miten lähdimme mukaan

Talvella 2014 Tero tuli koiran kanssa lenkiltä ja kertoi kuulleensa radiosta, että Lomamatka 80-luvulle nimiseen ohjelmaan haetaan osallistujia. Tero meni suihkuun ja minä ilmoitin sillä aikaa koko perheen ohjelmaan.

Olimme katselleet ohjelmaa Lomamatka 70-luvulle ja pitäneet siitä. Yleltä tulikin soitto, ja meidän molempien vanhempien kanssa haluttiin jutella. Tämän jälkeen pääsimmekin koekuvauksiin Pasilaan, jossa tietenkin laitoimme parastamme. Pojat oikeastaan hoitivat niin sanotusti homman kotiin olemalla omia itsejänsä.

Oli jännittävää odottaa, että pääsisimmekö mukaan ohjelmaan. Odottaessa katsoimme lisää Lomamatka 70-luvulle -ohjelmaa ja pohdimme, mitä kaikkea 80-luvun versiossa voisi olla.

Oikeastaan en ajatellut (yllättäen!) mitään sen suurempia, kun laitoin hakemuksen. Hakemisen jälkeen pohdimme Teron kanssa, mitä ohjelmassa oleminen tarkoittaisi. Olimme pitäneet Lomamatka 70-luvulle -ohjelman hengestä ja sinällään ohjelmaan osallistuminen ei tuntunut kaamealta. Välillä tietenkin tuli ajatelleeksi, että mihinkähän ihmeeseen sitä on tullut lupauduttua.

Pojat olivat innoissaan, kun kerroimme heille, että pääsimme koekuvauksiin, ja tietenkin vielä enemmän innoissaan, kun saimme kuulla pääsevämme ohjelmaan. Reneä mietitytti puhelimen kotiin jättäminen, mutta onneksi hän suhtautui tähänkin asiaan positiivisesti. Veikka sanoi myöhemmin, että hän tiesi jo tuolloin, että tulemme voittamaan. Rene kyllä huomautti, ettei Veikka voinut tietää ohjelman olevan kilpailu. Veikka pysyy kuitenkin sitkeästi kannassaan.

Eniten jännitti kyllä sen jälkeen, kun meille selvisi, että mukaan matkalle lähteekin meidän pieni salamatkustaja. Voin erittäin huonosti koko kevään ja oksensin päivittäin. Onneksi kesää kohden olo alkoi kohentua ja hyvä fiilis matkalle lähdöstä lisääntyi.

Tero virkkaa ja Tiia vatkaa muffinssitaikinaa omassa kodissaan Tampereella.
Tero ja Tiia. Tero virkkaa ja Tiia vatkaa muffinssitaikinaa omassa kodissaan Tampereella. Kuva: Yle tero virkkaa ja tiia vatkaa muffinssitaikinaa.

Ihan päiviä ennen lähtöä olimme koko perhe pienessä jännityksessä. Pohdimme kovasti, mitä matkalla tulisimme näkemään, mihin edes menisimme. Minä yritin puhua kovasti etelään lähdön puolesta, sillä eikös 80-luvulla käyty Kanarialla. Pojat kyselivät, että mitä pelejä ja televisio-ohjelmia oli 80-luvulla. Erityisesti Veikan oli vaikea ymmärtää käsitettä "matkustaa 80-luvulle". Hän kuvitteli sen olevan joku konkreettinen paikka, ja näin hän ajatteli vielä matkallakin. Tero valmistautui matkaan kuuntelemalla kasarimusiikkia ja miettimällä, näkisimmekö mahdollisesti jonkun artistin tai bändin.

Matkaa edeltävänä päivänä keräsimme kimpsut ja kampsut ja hyppäsimme Jouko-papan autoon. Ajoimme Helsinkiin hotelliin odottamaan seuraavaa aamua. Rene mainosti jo hotellin työntekijöille, että hänpä lähtee tv-ohjelman kuvauksiin. Respan työntekijä laittoi Renen nimen muistiin ja lupasi katsoa, kun ohjelma tulee televisiosta.

Ensimmäinen päivä - Aikamatka

Menimme Pasilaan, jossa meistä otettiin kuvia 2010-luvun lookissa. Tämän jälkeen menimme odottelemaan Studiotalon kahvilaan, jossa kovasti yritimme bongata muita matkaanlähtijöitä. Meitä ja muita osallistujia tultiin hakemaan jonoon, jossa odotimme pääsyä passintarkastukseen. Meille annettiin kuva siitä, ettei vielä ollutkaan aivan varmaa tietoa siitä, pääsemmekö edes koko matkalle!

Jonossa takanamme näytti olevan eräs toinenkin perhe, eli Marko, Eetu, Jane ja Monica. Myöhemmin selvisi, että he eivät kaikki olleet tunteneetkaan toisiaan ennen sitä päivää! Huomasimme jonossa myös kolmen hengen kaveriporukan, josta parhaiten erottui naamakarvoitustaan kasvattanut Mika. Rene ilostui, kun huomasi saavansa Eetusta samanikäistä seuraa. Eetun isä Make taisi heti kättelyssä heittää jotain kaksimielistä ja niillä jutuilla mentiinkin sitten loppuun asti.

Tero, Veikka, Tiia ja Rene maistelevat coctailejaan.
Tero, Tiia ja Rene. Tero, Veikka, Tiia ja Rene maistelevat coctailejaan. Kuva: Yle tiia ja rene neuvolassa.

Sitten koitti tietenkin odotetuin hetki eli tyylien muokkaaminen 80-luvulle. Tero ja pojat lähtivät ensin pukeutumaan, ja minä jäin kampaajan käsittelyyn. Pahin pelkonihan siinä sitten heti aluksi toteutui eli kuulin saavani etupermanentin. Taisi siellä Teronkin pahin pelko toteutua, koska hän oli ajatellut saavansa olla tyylikäs 80-luvun juppi.

Heti hiustenlaiton jälkeen pääsin meikkiin ja tiesin tulevani näyttämään todella oudolta, koska normaalisti käytän lähinnä ripsiväriä ja puuteria. Ja mikä ilmetys siellä peilissä odottikaan! Kohta sain nähdä myös Teron ja pojat. Pojat olivat söpöjä kasaritukissaan ja farkkuliiveissään, mutta Tero... En meinannut ensimmäiseen kahteen päivään pystyä katsomaan häntä lainkaan nauramatta. Samanlainen reaktio oli myös meidän perheen miehillä, kun minut näkivät, nimittäin aivan spontaani nauruun pyrähdys! Kyllä meillä oli hauskaa, kun me kaikki osallistujat näimme toinen toisemme. Siinä sitten lopullisesti selvisi, että taidetaankin tässä olla oikein Tampesterin juntteja.

Asuntoauto ajaa sateisella säällä kohti ensimmäistä yöpymispaikkaa.
Matka-auto sai nimen Nusu. Asuntoauto ajaa sateisella säällä kohti ensimmäistä yöpymispaikkaa. Kuva: Yle nusu ajaa kohti riihimäkeä.

Ensimmäinen päivä olikin todella pitkä. Oli haastavaa saada poikia ja Ciriä pysymään hiljaa ja rauhassa Studiotalon tiloissa. Päivä oli suurimmilta osin kuitenkin odottelua ja epätietoisuutta, koska emme tietenkään itse aina tienneet, mitä seuraavaksi tapahtuu. Olikin siis ihanaa, kun viimein tajusimme olevamme todella lähdössä matkalle! Menimme kaikki Studiotalon pihaan ja näimme pressujen alla kolme ajoneuvoa. Kun ajoneuvot paljastettiin, tajusimme heti, mikä kulkupeli oli kuin luotu meitä varten! Ja sehän oli se sympaattinen matkailuauto suoraan 80-luvulta. Pojat olivat aivan innoissaan, äiti ei niinkään.

Ei siinä sitten kauaa nokka tuhissut, kun hypättiin kyytiin ja saatiin ensimmäinen osoite. Aloin heti kaivaa kännykkää esiin reittiohjeiden saamista varten, mutta tyydyimme sitten kuitenkin katsomaan kartasta, koska IPhonejahan ei 80-luvulla ollut. Kartan ihmelukijana otin ohjat käsiini ja niin vain pääsimmekin Lempivaaran leirintäalueelle Riihimäelle.

Nisuset näkevät toisensa ensimmäistä kertaa stailauksen jälkeen.
Nisuset 80-luvun kuosissa. Nisuset näkevät toisensa ensimmäistä kertaa stailauksen jälkeen. Kuva: Yle nisuset näkevät toisensa ensimmäistä kertaa stailauksen jälkeen.

Renen ensivaikutelmat

- Teinityttö Jane oli heti ensi silmäykseltä aika hauska. Se minua vähän harmitti, etten saanut ottaa kännykkää mukaan. Kun näin äidin olin revetä, tosin oma vaatetuskin oli aika outo. Auto oli ihan hieno, mutta kun muut pääsivät illalla mökkiin nukkumaan ja me taas jouduimme jäämään asuntoautoon, niin se harmitti minua hiukan.

Toinen päivä - Jumppaa ja rallia

Heräsimme aamulla meidän ihanasta kasari-matkailuautostamme, joka olikin jo saanut tuttavallisesti nimen "Nusu". Autossa luki Nusu, mutta ei kyllä päästy siitä sen suurempaan selvyyteen, että mitä tuo mahtoi tarkoittaa. Nusun oloinen se kyllä oli!

Aamulla tunnelma oli tiivis, kun auto oli täynnä tavaraa, ja aamupalakin piti laittaa pöytään. Ja oi sitä aamupalaa! - Ranskanleipää, aamupalajuustoa ja appelsiinimehua. Hyvin se kuitenkin maistui.

Aamiaisen jälkeen saimme Teron kanssa tehtäväksi pukea jumppavaatteet päälle. Onneksi ei sentään tarvinnut pukea niitä "vakohousuja", olo kun oli muutenkin kovin hehkeä pullahtaneella vatsalla. Suurella jännityksella keräännyimme porukan kanssa yhteen odottamaan jumpan alkua, ja eikös sieltä se arvailemamme Anne Sällylä tullutkin. Jumppa oli ihan mahtava. Varsinkin Maken liikkeet tekivät suuren vaikutuksen!

Lomalaiset jumppaavat Anne Sällylän johdolla.
Ja nyt kaikkien kädet ylöööööööööööös. Lomalaiset jumppaavat Anne Sällylän johdolla. Kuva: Yle annen jumpassa.

Jumpan jälkeen saimme seuraavan osoitteen, johon suuntaisimme matkailuautolla. Päädyttiinkin sitten Lopelle ja rallihommiin! Tero pääsi opettelemaan kartanlukua, Rene hurraamista ja me Veikan kanssa opettelimme rallienglantia. Teroa ei valitettavasti onni potkassut, eikä hän päässyt lukemaan karttaa itse Juha Kankkuselle. Saatiin kuitenkin hyviä kyljyksiä ja katkarapukasaria!

Tiia ottaa ruokaa 80-luvun bufeepöydästä.
Rallikansa tankkaamassa. Tiia ottaa ruokaa 80-luvun bufeepöydästä. Kuva: Yle lomalaiset syömässä saukkolan ek:lla

Saimme iltapäivällä uuden osoitteen ja lähdimme kohti Turun seutua. Matkalla kävi vain niin, että "nisustimme" meidän matkailuautomme. Jo alkuvaiheessa matkaa huomasimme, että lämpömittari alkoi kohota. Lopulta lämpö nousi niin kovasti, että oli pakko pysähtyä. Siinä vaiheessa auton konepellin alta nousikin jo sankka savu. Tulimme lasten kanssa todella nopeasti autosta ulos ja menimme kauemmaksi. Rene oli ihan varma, että nyt Nusu räjähtää, mutta onneksi ei ihan niin käynyt. Autolla ei kuitenkaan voinut enää jatkaa matkaa, ja niin hyppäsimmekin tuotannon autoihin, ja Nusu jäi sille tielle.

Illalla päädyttiin Zoolandiaan, jossa muut kasarikaverit olivatkin jo ihmetelleet, että missä ne Nisuset oikein luuraavat. Oli ihana päästä sänkyyn nukkumaan. Varsinkin pojat olivat aivan väsyneitä päivän tapahtumista. Illalla oli outoa, kun ei voinut päivittää puhelimella Facebookia tai lukea uusimpia kuumia uutisia. Uni tuli silmään kyllä ilmankin.

Kolmas päivä - Graffiteja Turussa

Aamupalan jälkeen Tero ja Rene lähtivät kohti Turkua ja me pääsimme Veikan kanssa Zoolandian huvipuistoon. Ilma oli vähän kurja, mutta se ei ainakaan Veikan menoa haitannut.

Kauaa ei kuitenkaan Zoolandiassa nokka tuhissut, kun jo lähdimme Veikan kanssa kohti mysteeritehtävää. Kävelimme läheiselle huoltoasemalle, jonka pihassa seisoikin rokkiporukan Lada. Elina oli suunnitellut meille tehtävän, joka oli Ladan tuunaus. Veikka valitsi meille tarroja ja kuviot, joita aloimme heti toteuttaa.

Jane olikin todellinen tuunauksen asiantuntija. Hän alkoi heti ammattilaisen ottein teipata auton ikkunoita. Oli hauskaa olla tuolla porukalla, koska taas sai tutustua paremmin toisiin kasarikavereihin. Loppujen lopuksi Ladastakin tuli aika makean näköinen! Olimme Veikan kanssa hyvin tyytyväisiä lopputulokseen ja odotimme innolla, että Rene ja Terokin näkisivät lopputuloksen.

Illalla oli ohjelmassa vielä Elinan ja Lailan järjestämä kauhukabinetti! Veikka ja Rene olivat aluksi kovin hiljaisia ja Veikka moneen kertaan rauhoitteli itseään, että Laila ja Elinahan ne vaan ovat. Veikka uskaltautui kuitenkin vielä illan lopuksi kuuntelemaan kauhutarinoita! Jäi kyllä mukava muisto pojille. Nukkumaan kaaduttiin taas lähempänä puoltayötä.

Tulipunainen taivaanranta auringonlaskun aikaan.
Kun päättyy päivä, ja alkaa yö. Tulipunainen taivaanranta auringonlaskun aikaan. Kuva: Yle auringonlasku

Kolmantena päivänä ei puhelinta enää edes ajatellut, ja kieltämättä oli mukavaa, ettei tarvinnut kertaakaan vastata poikien kysymykseen -Voiko pelata?

Elämässä ilman puhelinta oli vaan yksi tylsä puoli, nimittäin se, ettei voinut soittaa siskolle, joka oli myös raskaana. Aiemmin olimme olleet päivittäin yhteydessä ja päivitelty raskauden ihania ja inhoja hetkiä. Oma olo vatsassa olevan kasarivauvan kanssa oli onneksi hyvä.

Neljäs päivä - Maksamme velkaa

Heitimme Zoolandialle heipat ja lähdimme meidän uudella Corollallamme kohti Turkua. Koko kasarimatkan parasta antia oli kyllä se, että ei ikinä tiennyt, mitä päivän aikana tulisi tapahtumaan. Aamulla saattoi ehkä saada pientä vihjettä, mutta erityisesti tästä päivästä en olisi osannut edes unelmoida!

Menimme siis Turkuun ja ravintola Kouluun, jossa Renen kanssa saimme tehtäväksi kirjoittaa hyväntekeväisyyskipaleen. Valitsimme esillä olleista soittimista mahtavan melodican ja Rene otti tietenkin sähkökitaran. Biisin tekeminen oli Renen kanssa helppoa, Rene kun saattaa kotonakin lauleskella aivan tuulesta temmattuja laulujaan. Ensin keksimme yhdessä sanat, jonka jälkeen soittelin melodicalla sävelen. Ei muuten olla oltu kumpikaan suihkulaulua enempää laulamisen kanssa tekemisissä, saati sitten minkäänlaisten soitinten.

Kun biisi oli valmis, saimmekin esittää sen Pelle Miljoonalle. Oli todella erikoinen tilanne soittaa melodicaa niin tunnetulle artistille. Teimme kuitenkin Renen kanssa ilmeisesti vaikutuksen, kun hän, Pelle Miljoona, sitten päätti, että me olimme parhaita. Fiilis oli kyllä aivan mahtava, ja Renekin oli todella onnellinen. Rene sai vielä Pelleltä plektran ja nimikirjoituksenkin! Vähän kyllä jännitti se kappaleen esittäminen, mutta sitten Renen rento asenne tarttui onneksi minuunkin. Muutenkin olimme ottaneet reissuun sellaisen asenteen, että kaikkeen lähdetään täysillä mukaan.

Rene ja Pelle Miljoona näyttävät kameralle voitonmerkkejä.
Peace, love and Pelle. Rene ja Pelle Miljoona näyttävät kameralle voitonmerkkejä. Kuva: Yle rene ja pelle miljoona

Kun kirjoitan näistä asioista niin mietin, että onko edes mahdollista tehdä kaikki nämä asiat yhden päivän aikana. Tuona päivänä osallistuimme nimittäin vielä ydinvoimaa vastustavaan mielenosoitukseen ja levytimme tekemämme hyväntekeväisyyskappaleenkin! Veikka oli keksinyt mahtavan mielenosoitusiskulauseen ja sitä me kaikki kasarilaiset sitten huusimme Turun keskustassa. Kyllä Cirikin varmasti välillä mietti, että mihin tässä on jouduttu. Tuntui kuitenkin nauttivan joka hetkestä, kun koko ajan ympärillä oli rapsutuksia ja herkkuja antavia ihmisiä. Ei olekaan moni koira ollut ydinvoimaa vastustavassa mielenosoituksessa! Välillä huvitti ajatus, että vielä edellisenä kesänä Ciri oli ollut espanjalaisessa koiratarhassa, ja seuraavana kesänä jo tekemässä tätä mahtavaa ohjelmaa Suomessa.

Pitää kirjoittaa vielä levyttämisestä, koska se oli niin ainutlaatuinen kokemus. Ei olisi Renen kanssa aavistettu, että mielenosoituksen päätteeksi kävellään vielä studioon sisälle. Studiossa vain kuitenkin yllättäen oltiin, minä melodica kädessä ja Renen pidellessä sähkökitaraa. Homma olikin nopeasti purkissa, kun ammattilaiset olivat asialla. Taustalla lauloi kasarikuoro. Varmasti taas yksi kokemus, joka ei hevillä unohdu.

Viides päivä - Ydinlaskeuma uhkaa

Olin salaisesti niin tyytyväinen, kun Nusu jäi tienpäälle, ja saimme yöpyä Uudenkaupungin leirintäalueella oikein mökissä. Päivän tehtävissä Tero jäi suojautumaan ydinlaskeumalta, kun me poikien kanssa hyppäsimme Trans Amiin Maken ja Eetun kanssa.

Uudenkaupungin automuseon auto ajelulla.
Tšaika-ajelulla Uudessakaupungissa. Uudenkaupungin automuseon auto ajelulla. museoauto

Päädyimme Uudenkaupungin automuseoon, jossa saimme esittelykierroksen mukavalta herrasmieheltä. Lopuksi pojat painoivat itselleen onnenlantit, ja sitten pääsimme vielä yhdellä museoautolla vielä ajelullekin. En nyt yllättäen muista auton merkkiä, mutta hieno se oli. Oli hyvä, että tuona päivänä ilma oli aivan mahtava, ja kun mukana sattui olemaan hieman varakkaampaa väkeä, niin pääsimme vielä herkullisille munkeillekin. Make tarjosi. Onneksi söimme munkit, koska leirintäalueella meitä odotti ydinlaskeumaporukan tekemä nötköttisötkötti. Ei ihan kutkutellut omia makuhermojani eikä uponnut oikein pojillekaan.

Illalla oltiinkin onneksi jo "hokkuspokkus" Porissa ja Yyterissä romanttisella illallisella. Ja mikä hienointa, pääsimme ihan hotelliin. Sain myös ylellisen ehostuksen, mutta olin omasta mielestäni kyllä aika ilmestys! Ei sitä meinannut oikein itseään sen meikin ja hiuspehkon alta tunnistaa. Pojat ja Ciri jäivät ihanan hoitajan kanssa huoneeseen, ja me menimme Teron kanssa illalliselle. Asetelma oli kyllä aika erikoinen, kun olimme syömässä meren rannalla ja vielä kameran kanssa. Nauratti kovasti, vaikka olisi pitänyt varmaan olla romanttista. Silloinkin nauratti, kun kävelimme käsikädessä auringonlaskuun. Oi meitä romantikkoja!

Tero ja Tiia Yyterin rannalla aurongonlaskun aikaan, juuri ennen suudelmaa.
Sinä ja minä iltakasteessa. Tero ja Tiia Yyterin rannalla aurongonlaskun aikaan, juuri ennen suudelmaa. Kuva: Yle tero ja tiia ennen suudelmaa

Kuudes päivä - Dingon jäljillä Porissa

Rene oli vähän toipilas, koska oli sairastunut silmätulehdukseen ja oli yöllä ollut vähän lämpöinen. Onneksi ei kuitenkaan ollut mitään pahempaa, ja hän saikin viettää Teron kanssa vähän rauhallisemman päivän Yyterin rannalla. Me lähdimme Veikan kanssa Porin keskustaan.

Lomamatkan Tero surfailee Yyterissä.
Tero surfaa Yyterissä Lomamatkan Tero surfailee Yyterissä. surfaus

Porissa saimme ensin kuunnella mielenkiintoista tarinaa Porirockista, jonka jälkeen pääsimme suunnistamaan kaupungille etsien Dingoon liittyviä paikkoja. Otimme Veikan kanssa heti alkuun tiukan otteen kisasta ja etenimme kartan kanssa hurjaa vauhtia vihjeiden perässä. Hurja vauhti ei varmaan ollut niin hurjaa muiden mielestä, mutta minä lyllersin minkä pääsin ja Veikka juoksi urheasti perässä. Kierros päättyi torille, jossa soitti Eve kumppaneineen. Veikka tajusi antaa lantin soittajille ja yllätys, se ratkaisikin voiton meidän hyväksemme! Saimme vielä muistoksi Dingon vinyylilevynkin nimikirjoituksilla varustettuna. Taas yksi asia mitä ei olisi edes voinut kuvitella tapahtuvan. Kivaa oli sekin, että saimme tehdä tämän tehtävän Veikan kanssa kaksin.

Nyt taas tuntuu epätodelliselta, että kaikki tämä tapahtui saman päivän aikana. Menimme nimittäin vielä illalla kuuntelemaan Eveä Porin keskustaan. Me kaikki kasarilaiset olimme niin hienoina, kun tungimme täpötäyteen baariin. Itselläni ei kylläkään mikään kovin kova meno ollut päällä, kun alkoi jo vähän väsymys painaa. Silti Dingon musiikin tahdissa oli hauskaa heilua korkkarit jalassa.

Yötä vasten lähdimme sitten Helsinkiä kohti. Kun pääsimme perille leirintäalueelle, kello oli jo lähemmäs yksitoista. Olimme suunnitelleet yhteistä illanviettoa kasarikavereiden kanssa, mutta kyllä me ainakin poikien kanssa pistimme päät visusti tyynyihin. En muista, että jaksoimmeko edes avata videokameraa, saati sitten tehdä videopäiväkirjaa.

Seitsemäs päivä - Jenkkufutis RULES!

Tiia ja Tero Rastilan leirintäalueella viimeisenä mutta aurinkoisena aamuna.
Tuulipukurakkautta. Tiia ja Tero Rastilan leirintäalueella viimeisenä mutta aurinkoisena aamuna. Kuva: Yle tiia ja tero rastilassa.

Viimeisenä aamuna päässä oli jos jonkinmoisia ajatuksia. Toisaalta olisi ihanaa päästä kohta omaan sänkyyn ja toisaalta surullista, että mahtava loma olisi kohta ohitse. Onneksi viimeiselle päivälle oli suunniteltu taas ohjelmaa, jota ei olisi ikinä tullut kyllä muuten koettua.

Tero pääsi pelaamaan amerikkailaista jalkapalloa, pojat pääsivät Janen johdolla opettelemaan cheerausta ja minä pääsin turvaan mahani kanssa katsomon puolelle. Veikka oli tuona päivänä hieman kiukkuinen, koska oli vähän väsähtänyt. Otettiinkin päiväunet tuotantoon kuuluneen Paulan autossa, siinä pelin alkua odotellessa. En olisi kovin montaa muuta tilannetta keksinyt, jolloin olisin voinut kuvitella nukahtavani paikalla olevaan autoon tai varsinkaan, että Veikka olisi näin suostunut tekemään. Siellä kuitenkin Veikka kainalossa tuhisimme menemään. Unista virkistyneenä Veikka vetäisikin kunnon shown kentällä, ja Rene oli omassa elementissään esiintyessään ihmisten edessä.

Rene Janen hartioilla cheerleader -esityksen harjoituksissa.
Jane, Rene ja Laila. Rene Janen hartioilla cheerleader -esityksen harjoituksissa. Kuva: Yle rene janen hartioilla cheerleader -esityksen harjoituksissa.

Jälleennäkeminen

Ajelimme vähän haikeissa tunnelmissa jälleennäkemiseen Pasilaan. Olimme sopineet tuotannon kanssa, että ajaisimme paikalle Ladalla ja jättäisimme sen sitten sille tielle. Ladan viimeiselle matkalle saatiin mukaan myös Jane, joka oli tullut meille yökylään edellisenä iltana. Pasilassa oli kiva nähdä tuttua tuotannon porukkaa ja tietenkin kaikki kasarikaverit. Perinteisesti oli myös hieman rasittavaa pitää koira ja lapset hiljaisina ja tyytyväisinä Studiotalon tiloissa. Ciri ei oikein ymmärtänyt, että mitäs tässä nyt möllötetään paikoillaan, mutta oli toisaalta todella innoissaan kaikista tutuista ihmisistä. Rene ja Veikka olivat odottaneet erityisesti Eetun tapaamista, ja heti tuntuikin pojilla juttu luistavan.

Meille ei oltu kerrottu tuosta päivästä oikein mitään etukäteen ja oltiin mietitty, että mitäköhän mukavaa meille nyt on järjestetty. Lähdettiin sitten vain ajelemaan ja päädyttiinkin Monan kotiin! Siellä meitä odotti iloinen emäntä ja ruoka. Vähän oli palanutta leipää, mutta meni se siinä nälässä ja hyvässä seurassa. Vaihdettiin kaikkien kanssa kuulumisia ja saimme katsella jopa pieniä pätkiä menneestä lomasta. Mahtavin hetki oli nähdä minun ja Renen tekemä hyväntekeväisyyskappale. Mukava päivä kaikenkaikkiaan ja hieno tilaisuus nähdä mukavia ihmisiä uudestaan.

Kaikki lomalaiset paitsi Monica poseeraavat kuvassa jonka Jane ottaa peilin kautta kännykällä
80-luvun matkaajat nykyajassa. Kaikki lomalaiset paitsi Monica poseeraavat kuvassa jonka Jane ottaa peilin kautta kännykällä Kuva: Yle lomalaiset poseeraavat janen kännykuvaan.

Loman jälkeen olemme pitäneet eniten yhteyttä Janeen. Jane on käynyt meillä muutamankin kerran, ja aina pojat ovat odottaneet jo ovella malttamattomana. Jane on kyllä hurmannut meidän koko perheen. Hän kun on niin välitön, hauska, kaunis ja uskomattoman hyväsydäminen nuori nainen. Jane oli myös tietenkin kasarikavereista ensimmäinen, joka näki meidän "salamatkustaja" Oivan. Facebookissa meillä on ollut koko kasariporukan kanssa oma ryhmä, ja siellä on välillä vaihdettu kuulumisia. Makesta ja Eetustakin ollaan kuultu Facebookin kautta, ja niitä hauskoja juttuja tullaan varmasti kuulemaan livenäkin, kun ensi kesänä on tarkoitus päästä käymään Maken ja Eetun residenssissä. Liitymme ehkä myös Maken perustamaan ainutlaatuiseen kerhoon ;).

Teron miniblogi

Lomamatka 80-luvulle. Seitsemän päivän vapaus ajattelemisesta, mobiilipeleistä, kännyköistä, stressistä ja rahan käytöstä. Parhainta matkalla oli kuitenkin aito yhdessäolo ja päiväohjelma, joka vapautti molemmat vanhemmat päivän suunnittelemisesta. Monet ystävät kyselivät meiltä, maksetaanko meille lomamatkalle osallistumisesta, mutta itse olisin kuitenkin valmis maksamaan, jos minulle järjestettäisiin uudelleen vastaavanlainen lomamatka samoilla "herkuilla". Matkalla opin, että ilman erilaisia mobiililaitteita yhdessäolo on erilaista, aidompaa ja että lomasta saa enemmän irti. Tätä on pakko kokeilla uudestaan mökkireissuilla.

Turun Hamburger Börs

Tommi Läntinen tarjosi meille rocknäkökulman Turkuun. Salihousut jalassa menimme kohti Turun keskustaa kera Veikan ja Cirin. Emme olleetkaan aikaisemmin kuvanneet näin keskellä kaupunkia. Paljon ihmisiä ympärillä ja me - 80-luvun hoopot - Läntsän kanssa. En tiennyt kumpaa tuijotettiin enemmän, meitä vai Läntisen Tommia. Veikalle maistui limsa ja Ciri nautti Turun väestä. Mukava oli oppaamme, ja olisin varmasti kiertänyt pidempäänkin hänen seurassaan. Kierrokselta jäi muistoksi ja ikuiseksi korvamadoksi Tommi Läntisen kähinää.

FUTISPÄIVÄ! Tero "Teflon" Nisunen

Kun saavuimme edellisenä iltana Helsinkiin leirintäalueelle olin varma, että mitään raskasta päivää ei huomisesta enää tulisi. No eipä. Saapuessamme Velodromille ajattelin, että kivaa, päästään ajamaan sinne kilpapyörillä. No väärin meni sekin. Vastassa olikin raavaita miehiä, jotka tykkäsivät juosta toisiaan suoraan kohti. Harjoittelu heidän opastuksellaan oli mukavaa ja sain perehtyä lajiin. Se auttoi ymmärtämään kuinka hienosta lajista on kysymys.

Rami, Tero ja Marko Velodromin pukukopissa pelivarusteissaan.
Rami, Tero ja Marko valmiina kentälle. Rami, Tero ja Marko Velodromin pukukopissa pelivarusteissaan. Kuva: Yle tero ja marko velodromin pukukopissa pelivarusteissaan.

Harjoittelun jälkeen oli mukava käydä syömässä. Aloin kuitenkin hieman huolestua, koska päälläni oli edelleen amerikkalaisen jalkapalloilijan varusteet. Palattuamme stadionille selvisi, että siellä olikin juuri matsi alkamassa ja että me olisimme siinä mukana. No nyt alkoi jo vähän pelottaa, sillä tunsin oloni aivan pikkupojaksi siinä pukuhuoneessa, jossa kaikki muut olivat vähintään kaksi kertaa kookkaampia.

Onneksemme esiinnyimme kuitenkin ainoastaan legendojen seurassa ja puoliajalla. Muu kasarijengi oli järjestänyt sellaisen cheerleading esityksen, jota ei voi unohda. Pelikokemus oli loppujen lopuksi erittäin positiivinen, vaikka kylki oli kipeä vielä kahden viikon jälkeenkin.

Teron opit:

- en juokse täysiä päin kohti juoksevaa pakastin-jääkaappiyhdistelmää
- Tommi Läntisen kähisevä ääni korvamatona on mukava
- lomailu ilman matkapuhelinta on vapauttavaa
- rannalla on kiva ajaa autolla
- Porissa on kaunista

Jane ja Veikka pelleilevät lähikuvassa.
Kääk, mua et pussaa! Jane ja Veikka pelleilevät lähikuvassa. Kuva: Yle jane ja veikka pelleilevät lähikuvassa.

Veikan parhaat lista:

- hotellin aamupala
- se kun keksin avih uhuh uhein
- Zoolandia
- saatiin omat laukut
- se kun oltiin rallissa

(Veikka ei itse osaa sanoa, mitä oppi, mutta äiti huomasi, että Veikka oppi kiroilemaan Kiitos ääni- ja kameramiehen.)

Renen parhaat lista:

- se kun päästiin spray maalaamaan
- kun päästiin Zoolandiassa Eetun kanssa uimaan siihen tosi isoon uima altaaseen
- mielenosoitus
- kauhubileet
- kun äänitettiin mun ja äitin kanssa se biisi

Renen opit reissussa:

- ilman puhelinta pärjää ainakin viikon
- Nusut on epäluotettavia
- perheen kanssa on mukava viettää aikaa
- kavereita voi saada ihan mistä vaan
- ei kannata valvoa liian myöhään

Tiian parhaat asiat:

- se kun nähtiin millaiseksi meidät stailattiin.
- Yyterissä kun laitettiin hienoksi ja päästiin Teron kanssa kaksin syömään
- Pelle Miljoonalle esiintyminen ja sen jälkeen meidän oman kappaleen äänittäminen
- se, että ei tiennyt ikinä mitä tapahtuu ja että sai ulkoistaa itsensä kaikesta suunnittelusta
- ihmiset, oma perhe, toiset kasarikaverit ja tuotannon porukka

Tiian opit:

- ettei jokaisessa tylsässä hetkessä tarvitse pelata Candy Crush Sagaa
- opin tupeeraamaan etupermanenttia ja meikkaamaan vähän stydimmin
- käyttämään farkkua kaikissa asuvalinnoissa
- että perheen kanssa voi viettä noin intensiivisen viikon ilman, että pää räjähtää
- heittäytymään!