Hyppää pääsisältöön

Myrsky on kaunis

Pieni ruskea mökki sinisillä ikkunanpielillä kalliosella saarella ulkosaaristossa. Kallioiden takaa näkyy meri.
Tove Jansson vietti kesänsä lapsuudesta saakka Pellingin saaristossa. 1960-luvulla Tove rakensi Tuulikki Pietilän kanssa mökin ulkomeren laidalla olevalle Klovharun saarelle. Pieni ruskea mökki sinisillä ikkunanpielillä kalliosella saarella ulkosaaristossa. Kallioiden takaa näkyy meri. Kuva: DocArt / Petteri Saario klovharu

Ohjaaja Petteri Saario kuvaa parhaillaan Erämaan lumo -dokumenttisarjaa. Toukokuinen kuvausmatka vei hänet Klovharulle, Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän kesämaailmaan. Dokumentaristille ulkosaaristo on paljon enemmän kuin kuvien kauneus. Tässä kurkistus Petterin ajatuksiin.

Myrsky on lohdullisella tavalla kaunis. Meren huutaessa mieli hiljenee. Kuulostaa ehkä kummalliselta, mutta minulle käy aina niin. Tyrskyjen jylinä hautaa alleen jonninjoutavat ajatukset, turhat odotukset ja toiveet. Näin on hyvä. Juuri tässä ja nyt.

Kun aallonharja murtuu, pisarat tanssivat kuohujen harjalla letkajenkkaa. Silokallion kiviposkesta aistii, että meren isäntä Ahti ja valtiatar Wellamo ovat sitä vetisillä kourillaan tuhansia vuosia vuoroin hellästi silittäneet vuoroin hurjana mätkineet.

Samaa vettä kaikkialla

Kysyin kerran Ahvenanmaan ulkosaarella asuvalta ystävältäni Rositalta, mitä meri hänelle merkitsee. ”Meri, se erottaa mutta se myös yhdistää, kaiken. Samaa vettä, kaikkialla.”

Viisaita sanoja. Meri on, aina, yhteinen. Se antaa ravinnon ja tarjoaa vetisen, välillä tasaisen, tosinaan kiehuvan ja monttuisen valtaväylän maailman ääriin. Siksi kaikki maailman ihmiset ovat vastuussa kaikista maailman meristä.

Meri on aina vedonnut voimallaan, kauneudellaan ja päättymättömyydellään meihin romantiikannälkäisiin taiteilijoihin ja tarinankertojiin. Mutta niille, jotka eivät voi valita lähtevätkö myrskynsilmään, tyrskyvä meri voi olla ikävä ja arvaamaton. Merenkulkijat ja kalastajat ovat aina rukoilleet myötätuulia ja poutasäitä.

Meren aallot iskevät vaahtoavina rantakallioihin.
Klovharu sijaitsee Pellingin ulkosaaristossa. Kun tuuli nousee, kallioilla tyrskyää. Meren aallot iskevät vaahtoavina rantakallioihin. Kuva: DocArt / Petteri Saario ulkoluodot

Polttava tarve vetäytyä

Ymmärrän hyvin muumikirjailija Tove Janssonia ja taidegraafikko Tuulikki Pietilää. Helsingin kulttuurikerman talvessa riitti varmasti monenmoisia seurapiiririentoja, joihin piti osallistua, mutta jotka myös väsyttivät ja hermostuttivat herkkiä taiteilijoita. Toven mukaan kirjailijoilla olisi pitänyt olla lintujen tapaan oma rauhoitusaikansa. Kun kevät koitti, hän ja elämänkumppaninsa Tuulikki muuttivatkin hälinää pakoon, lähes 30 vuoden ajan, Suomenlahdella jurottavalle Klovharun puuttomalle ulkoluodolle.

Itse en seurapiireissä liiku, mutta silti tarve vetäytyä ihmisten ilmoilta on usein polttava. Ulkoluoto voi olla asukkailleen armoton, mutta samalle se on karuudessaan ja askeettisuudessaan armollisen rauhoittava ja myrskylläkin tyynnyttävä. Siksi Suomenlahden ja Saaristomeren ulkoluodot valikoituivat myös yhden Erämaan lumo -sarjan dokumentin kohteiksi.

Tapasin Tove Janssonin 80-luvun puolivälissä Pellingin saaristossa Porvoon edustalla, kun hän oli kertomassa satuja kesäasukkaiden lapsille. Muumien mamma oli pieni ja jo harmaa, melko vanhakin, mutta silmät olivat uteliaat ja terhakan eläväiset. Elämää eivät kurtut kutista. Muumien omintakeinen maailma oli tullut tutuksi jo lapsuudessani 60-luvulla, vaikka muumitarinat eivät alun perin olleetkaan lapsille tarkoitettuja, ennemminkin nuoren kirjailijan tapa paeta sodan kauheuksia. Ensimmäinen muumikirja Muumit ja suuri tuhotulva ilmestyi vuonna 1945.

Nyt, kolme vuosikymmentä tapaamisemme jälkeen, Erämaan lumo -dokumenttisarjan kuvauksissa, Toven henki leijuu yhä vahvana tiirojen ja lokkien, haahkojen, hanhien ja kahlaajien asuttamalla Suomenlahden saariston ulommaisella reunalla.

Mökkikeittiö, jossa vanha puulämmitteinen rautahella, valurautapannuja, maustehyllykkö ja muuta keittiötarpeistoa.
Klovharun mökissä on edelleen Toven ja Tuulikin huonekalut, astiat, esineet, koristeet ja kirjat. Mökkikeittiö, jossa vanha puulämmitteinen rautahella, valurautapannuja, maustehyllykkö ja muuta keittiötarpeistoa. Kuva: DocArt / Petteri Saario klovharu

Kolmen karhun mökissä

Hädin tuskin hehtaarin kokoisella rikkonaisella luodolla sijaitsevassa vankassa 25 neliön töllissä on kodikas ja samalla vähän epätodellinen tunnelma. Ihan kuin olisi astunut sisään satuun. Pieni ruosteen patinoima Högforsin rautahella ja valurautaiset pannut tuovat mieleen Kultakutrin mesikämmenten mökin.

Hyllyillä on Toven signeeraamia kirjoa: muumisarjakuvia, taideopuksia, lintuoppaita, jopa Edgar Rice Burroughsin Tarzanin paluu. Kaikkialla on persoonallisia jälkiä kuuluisan taiteilijapariskunnan luodolla viettämistä kesistä. Ikkunaruutujen välissä on pahvipalalle suomeksi ja ruotsiksi käsin kirjoitettu viesti: ”Mökin avain riippuu oven yläpuolella. Siis älkää särkekö ikkunoita! - Sulkekaa luukut.” Jopa mausteet ovat Toven ja Tuulikin aikaisia.

Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä viettivät Klovharun luodolla joka vuosi neljä kuukautta. Ruokansa he kalastivat merestä milloin eivät syöneet mukanaan tuomiaan purkkieineksiä. Pellingin kyläkaupassa heidän kerrotaan vierailleen varsinkin silloin, kun töllistä loppui tupakka, näkkileipä ja vodka.

Mökkipahasen maton alla on piilossa pienenpieni luukku, josta aikuinen mies hädin tuskin mahtuu laskeutumaan kellariin. Kun silmät tottuvat pimeään, kellarissa paljastuu täysiverinen puusauna pesuhuoneineen kaikkineen. Se räjäytettiin kallioon mökkiä rakennettaessa vuonna 1964. Tove oli luomiensa muumien tapaan omapäinen anarkisti, joka yhdessä elämänkumppaninsa Tuulikin kanssa rakennutti piilopaikkansa alun perin luvatta Pellingin kylille kuuluvalle luodolle.

Pienen mökin tupa, jossa on vasemmalla puolella sänky, keskellä pieni pyöreä pöytä ja pieni keinutuoli ja oikealla seinustalla ruokapöytä kahdelle. Ruokapöydän ääressä istuu mies. Takaseinällä olevasta ikkunasta tulvii valoa sisälle.
Petteri Saario oleskeli Klovharulla toukokuussa kuvaten Erämaan lumo -dokumenttisarjaansa. Pienen mökin tupa, jossa on vasemmalla puolella sänky, keskellä pieni pyöreä pöytä ja pieni keinutuoli ja oikealla seinustalla ruokapöytä kahdelle. Ruokapöydän ääressä istuu mies. Takaseinällä olevasta ikkunasta tulvii valoa sisälle. Kuva: DocArt / Sari Orkomies ulkoluodot

Ihmisolentoja ja viettieläimiä

Ulkoluoto on puuttoman Tunturi-Lapin ohella ankarin elinympäristöistämme. Täälläkin vahvimmat jyräävät. Vaikka olen luontoihminen ja luonnonsuojelija, olen silti iloinen, että ihmisten keskuudessa ei vallitse Tarzan-kirjoista tuttu viidakon laki. Jos käyttäytyisimme villieläinten tavoin, maailma olisi nykyistäkin epäreilumpi paikka elää. Ihmisten keskinäiset pelisäännöt, olkootkin hyvin epätäydellisiä, antavat edes jonkinlaista turvaa hauraimmille lajitovereillemme. On siinä hyvääkin, että olemme kulttuurimme kuorruttamia ihmisolentoja emmekä puhtaita viettieläimiä.

Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän Klovharun mökin joka seinällä on ikkuna ja juuri nyt jokaisesta ikkunasta näkyy pesivä lintu: idässä kyhmyjoutsen, pohjoisessa valkoposkihanki, lännessä isokoskelo ja etelässä kalalokki. Jokainen niistä puolustaa pesäänsä raivokkaasti lähestyjiltä, olkoon kyseessä saarelle eksynyt ihminen tai joku toinen siivekäs veikko. Kamera kokoon ja ulos ulkoluodon keväistä elämää kuvamaan. Tulos nähdään Erämaan lumo -sarjassa.

Seuraa sarjan kuvausten etenemistä Erämaan lumon Facebook-sivulla. Sarja nähdään TV1:llä alkuvuodesta 2016.

Petteri Saario
Erämaan lumo -dokumenttisarjan ohjaaja ja kuvaaja

Lue lisää:

Muumisaaren vartijat
Klovharu, Tove Jansson -fanien pyhiinvaellussaari
Klovharun, Tove Janssonin saari

Muokatessa on täsmennetty ohjelman lähettämisajankohtaa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto