Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningaskuluttaja pääkuva

Kuningaskuluttajan verkkosivujen päivittäminen on päättynyt. Jatkossa ajankohtaiset kuluttaja-asiat löytyvät Yle uutisten ja MOT-ohjelman sivuilta.

Näkökulma: Auton ostaja, älä jätä romutuspalkkiota liikkeen kassakoneeseen

romutettava auto
romutettava auto Kuva: YLE kuningaskuluttaja

Tuliterän auton ostaja voi saada heinäkuusta alkaen uuden lisäalennuksen, 1500 euron romutuspalkkion. Autokauppiailla kuitenkin voi olla yritystä sulattaa normaalialennukset romutuspalkkioon. Neuvokas ostaja vetää romu-ässän hihasta juuri oikealla hetkellä.

Romutuspalkkio on käytännössä lisäalennus, joka annetaan vain uuden auton ostajalle. Edellytys on, että asiakas luopuu kaupan yhteydessä vanhasta, vähintään kymmenenvuotiaasta koslastaan ja vie sen viralliseen romuautojen vastaanottopisteeseen.

Romutuspalkkiokokeilu kestää vuoden loppuun. Tarkoitus on poistaa tien päältä kaikkein ruosteisempia ja eniten saastuttavia autoja.

Romuttamo
Ainakin osa vastaanottopisteistä noutaa romuauton ilmaiseksi, jos se ei ole ajokuntoinen. Romuttamo Kuva: YLE kuningaskuluttaja

Kaunis ajatus on se, että laman jarruttama autokauppa piristyy, turvallisuus lisääntyy ja asiakaskin on palkkionsa myötä hyvällä tuulella. Vaikkei takapihalla olisikaan satasen arvoista ikäloppua rautaa, sellaisen voi ostaa netistä ihan vaan romutettavaksi - satanen muuttuu hetkessä 1500:ksi.

Mutta 1500 euron romutushyvä voi jäädä saamatta, ellet pidä varaasi lasipalatsin marmoritiskillä.

Usein kelpo alennus helposti

On yleistä, että uusille autoille ilmoitetut listahinnat eivät ole lopullisia hintoja.

Tuliterän auton ostaja saa varsin usein tinkaistua listahinnasta kelpo alennuksen helposti. Jos et vie vaihdokkia, uuden keskikokoisen kärryn hinta tippuu monesti 1500 – 2000 euroa ellei enemmänkin.

Jos et vie vaihdokkia, uuden keskikokoisen kärryn hinta tippuu monesti 1500 – 2000 euroa.

Asiakkaalla ei kuitenkaan ole aina hajua, millaisia normialennuksia on saatavilla, eivätkä ne ole automaatio.

Eipä ihme, että kyynikot pelkäävät heinäkuussa käyvän suunnilleen näin: Autokauppias vähentää listahinnasta romutuspalkkion eli 1500 euroa eikä mitään muuta. Siis normaalit alennukset jäävät saamatta.

Asiakas on tyytyväinen kun alkuperäinen hinta notkahti reippaasti. Mutta vain autokauppiaalla on syytä juhlia.

romuauto
Romutuspalkkion halutaan poistavan huonokuntoisimpia autoja tien päältä. romuauto Kuva: YLE kuningaskuluttaja

Onhan nimittäin niin, että valtio maksaa 1500 euron romutuspalkkiosta kaksi kolmasosaa eli 1000 euroa, ja loput 500 euroa menevät autoalan piikkiin.

Eli mikäs siinä kauppaa tehdessä, kun normaalit alennukset voi antaa jatkossa veronmaksajan vahvalla tuella!

Panttaa romutuspalkkio viimeiseen asti

Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen pitää mahdollisena, että autokauppiailla voi olla yritystä sulattaa normaalialennukset romutuspalkkioon, jos kauppa saa uutta vauhtia heinäkuussa.

Hän neuvoo, että auton ostajan kannattaa salata mahdollisuutensa romutuspalkkioon mahdollisimman pitkään kauppaa hieroessaan.

Tingi, tingi ja tingi. Kun kaikesta on sitova tarjous paperilla, vedä vasta sitten romuauto hihasta.

- Siitä ei kannata puhua mitään, vaan vääntää normaalisti kauppaa siitä autosta, sanoo toimitusjohtaja Nieminen.

Eli tingi, tingi ja tingi. Neuvottele varuste-edut, alennukset, korot ja lopullinen hinta selväksi. Kun kaikesta on sitova tarjous paperilla, vedä vasta sitten romuauto hihasta.

- Näin, jotta se romutusasia ei johda siihen, että kauppias tekee tarjouksen, jossa romutuspalkkio on jo huomioitu ja pyrkii siten nostamaan sitä hintaa, sanoo Nieminen.

Ei koske kaikkia uusia autoja

Romutuspalkkio ei koske kaikkia uusia autoja. Asiakkaan ei kuitenkaan tarvitse ilmiantaa itseään liikkeessä selvittääkseen, onko kiinnostuksen kohde palkkion piirissä.

Esimerkiksi 120 gramman päästörajaehdon täyttyminen selviää auton myyntimateriaaliin tutustumalla. Valttikortin salaaminen ei vaadi suuren suurta omatoimisuutta.

romuauto
Asiakas saa romutuspalkkion, vaikka auto olisi hankittu vain palkkion kuittaamista varten. romuauto Kuva: YLE kuningaskuluttaja

On toki mahdollista, että heti astuttuasi liukuovista sisään kuuluu solmiomiehen kysymys, onko sinulla mahdollisuus romutuspalkkioon.

Voit tietenkin alkaa puhua säästä. Tai kertoa puolitotuuden, ettei mitään romutustodistuksia ole, ja viedä vanhan koslan kierrätykseen vasta kun kädessä on autokaupan sitova tarjous. Tällä kaavalla ei ainakaan tarvitse suoraan valehdella.

Myyjä, älä utele!

Toivon reilun pelin hengessä, että automyyjät eivät heinäkuussa edes yritä udella romuasian perään ennen tarjouksen tekemistä. Romupalkkion kun ei pitäisi vaikuttaa kaupan ehtoihin mitenkään.

Autokauppiailla voi olla yritystä sulattaa normaalialennukset romutuspalkkioon.

Autoalan Keskusliiton toimitusjohtajan Pekka Rissan mukaan romutuspalkkio pitää aina vähentää viimeisestä tarjouksesta, olipa sitä sitten höylätty ja viilattu kuinka paljon ja miten pitkään tahansa.

Rissa tyrmää ajatuksen, että romutuspalkkio voi syrjäyttää normaaleja alennuksia.

- Autoja on myyty monta vuotta todella vähän, kaikki merkit kilpailevat siksi rajusti, sanoo Rissa.

Hänen mukaansa kovaksi yltynyt kilpailu edusauttaa täysimääräisten alennusten saamista.

Auton ostajan kannattaa kuitenkin kilpailuttaa hankinta toden teolla – kysy tarjous samasta autosta myös naapurikaupungista ja mielellään myös toisesta maakunnasta.

Nimittäin autokauppias voi kokeilla ensi alkuun kepillä jäätä. Kuningaskuluttajan viime talvena tehdyssä kokeilussa selvisi, että asiakas ei saa vaihtoautosta välttämättä mitään lisähyötyä, jos ei osaa pitää varaansa.

Toivottavasti ”1500 euron” romutustodistus ei sula samalla tavalla heinäkuun helteillä!

Korjaus 12.6.2015: Valtion osuus palkkiosta eli 1000 euroa on kaksi kolmasosaa, ei yksi kolmasosa

Kommentit
  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Kokonaisvaltainen näöntutkimus optikolla teetetty ja kaikki kunnossa?

    Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.

    Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.

Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Näin korjaat itse vetoketjun

    Kuinka korjata vetoketju ilman että sitä tarvitsee vaihtaa?

    Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.

  • Näin kilpailutat sähkön hinnan

    Tarkista kuitenkin todellinen vuosikustannus yhtiöstä.

    Yllättävän harva kuluttaja tarttuu mahdollisuuteen säästää sähkölaskussaan. Katso miten helppoa kilpailuttaminen on käytännössä.

  • Hyötykasvit parvekkeella: ravintoa ja silmänruokaa

    Syötävätkin kasvit jalostetaan yhä kauniimmiksi.

    Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.

  • Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

    Luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

    Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

  • Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.

  • Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

    Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”

    Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

  • Katsastaja: Lunastusautojen turvallisuudesta ei takeita

    Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.

    Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.

  • Hakkerit vievät jättimäisiä määriä luottokorttitietoja

    Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.

  • Pelko myy, mutta mitä meidän oikeasti pitäisi pelätä?

    Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.

    Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.

  • iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.

    Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.

  • Näin säilytät hedelmiä ja kasviksia oikein

    Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.

    Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.

  • Vanhaakin ruokaa voi syödä

    Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.

    Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.