Festivaalijärjestäjät soittavat innoissaan: "Tuo kuulostaa meidän jutulta!" Media, sosiaalinenkin, ottaa yhteyttä: "Jännä idea, mistä se tuli mieleen?" Ajan hermoon on siis osuttu, ja se ihmetyttää, koska kyseessä on niinkin outo viritys kuin hiilidioksidipäästötön kansanmusiikkikiertue polkupyörällä ympäri Suomen.
Puolisoni, viulisti Emilia Lajunen vakuuttaa, että tämä ei ole normaalia. Yleensä kansanmuusikon ei ole helppo myydä parinkymmenen keikan soolokiertuetta. Minä kiertueen roudarina pyörittelen päätäni kun lasken kilometrejä. Emilia on hautonut ideaa vuositolkulla, ja nyt pitäisi pakata kolme viulua ja kaikki muu tarvittava kahteen fillariin ja raahata karavaani yhdessä Helsingistä Kaustiselle, Haapavedelle, Jyväskylään, Kuhmoon, Kajaaniin... Miten se näin turposi? Millä me tämän ansaitsimme?
Suorittamista vai nautintoa?
Kiertueen idea ei ole innovatiivinen vaan simppeli: Herätetään ympäristötietoisuutta ja palataan samalla kansanmusiikin kulkurijuurille. Nämä yksinkertaiset viestit myivät kiertueen, ja se on hyvä, mutta samalla ne vääntyivät tunnistamattomiksi.
Ihmiset janoavat sankaritarinoita, tai niin media ajattelee. Tiedän että Emilia tarkoitti kiertueen polkupyöräilyn arkiseksi ympäristövalinnaksi, mutta se tuntuu kuin itsestään lipsahtavan sankaritarinaksi nuoresta, kauniista naisesta, joka "suorittaa" jotain. Kiinnostus kohdistuu kilometrimääriin, harjoitteluun ja niihin erämaavaellusvarusteisiin, joita Kehä III:n ulkopuolella tarvitsee.
Tämä kuvitelma on varsinaiselle viestille vastakkainen. Kun tarkoitus on osoittaa, että fillarointi on kaikille mahdollinen, arkinen ympäristöteko, sankarillisen suorittamisen mielikuvat ovat haitaksi, samoin mielikuvat varustevetoisuudesta. Joten nyt kun kiertue on puolivahingossa myyty sankaritarinalla, täytyy keskittyä viestimään nautinnosta. Täytyy keskittyä kukkiin, auringonlaskuihin, sileään asvalttiin, hyvään ruokaan ja mukavaan majoitukseen. Täytyy viestiä, että oikeasti polkupyöräily on helppo ja kaunis tapa liikkua vieraanvaraisesta kohteesta toiseen - jopa Kehä III:n takaisessa erämaassa.
Viherpesun ohjeet
Polkupyöräkiertue vivahtaa viherpesulta, mutta pesuohjeita tulkitaan monella tavalla. Kun roudarina puhuin erään festivaalijärjestäjän kanssa aikatauluista, hän kysyi, mistä meidät tullaan autolla hakemaan, ja tarvitaanko paku. Vakuutin että pyöräilemme ihan oikeasti perille asti - myös hotellista lavalle. Ehkä kyseinen festivaali arveli buukanneensa viherpesua eikä syväekologiaa.
Kun roudarina puhuin erään festivaalijärjestäjän kanssa aikatauluista, hän kysyi, mistä meidät tullaan autolla hakemaan, ja tarvitaanko paku. Vakuutin että pyöräilemme ihan oikeasti perille asti - myös hotellista lavalle.
Vihreys on nykymaailmassa niin väkevä brändi, että sen käyttö kansanmusiikin myymisessä tuntuu lähes petkutukselta. Ympäristömerkin saamiselle on standardit ja sitä valvotaan, mutta muuhun ekopuheeseen pitää suhtautua realistisen skeptisesti. Ennen kiertuetta laskin varmuuden vuoksi ja ikävien kysymysten varalta polkupyöräilymme oikeat hiilidioksidisäästöt. Oli karu huomata, että säästäisimme tuplamäärän hiilidioksidia, jos vuodeksi korvaisimme naudanlihan kasviksilla.
Naudanlihaton kansanmuusikko olisi ekologisempi, mutta pyöräilevä kansanmuusikko on mediaseksikkäämpi ja myyvempi - ja pääsee julistamaan ympäristöviestiään laajemmalle. Viherpesun eettiset kysymykset tunkevat kiertueen myötä suoraan omalle naamalle.
Roots-romantiikkaa
Aivan ongelmatonta ei ole myöskään "paluu kansanmusiikin kulkurijuurille", jollaiseksi Emilia kiertueensa hahmottaa. Emilialla sentään on ihan aidot kulkuripelimannijuuret: Hänen isoisänsä isoisä Pilli-Hermanni kulki ympäri Keski-Suomen kyliä ja pyydettäessä soitti klaneettia ja kirjoitti tuhmia viisuja. Pyytämättäkin hän teki pikkurikoksia ja juopotteli.
Mutta kansanmusiikissa "juuret" ja "aitous" ovat väkeviä taikasanoja, joilla voi oikeuttaa sekä pölyistä arkistomusisointia että shamanistista riekuntaa. Mitä niillä nyt oikeutetaan? Mitä 1800-luvun muusikkoelämäntavalla on annettavaa Sibelius-Akatemiassa koulitulle kaupunkikansanmuusikolle?
Yhtenä ideana on ihmisten kohtaaminen, ja siinä pyöräily tai ylipäänsä hitaasti liikkuminen auttaa. Kun soittimilla lastattu kahden pyörän karavaani pysähtyy pellon laitaan tauolle, kylän ukoilla riittää kysyttävää. Mutta toisaalta kaupunkikansanmuusikon tutkimusretki matkahuollon baariin kohtaamaan myyttistä "kansaa" kuulostaa keinotekoiselta. Se musiikkitodellisuus, jossa Pilli-Hermanni eli, on iäksi mennyt. Aito nykypelimanni on juurillaan soittaessaan festivaalikeikkoja ja korkeakulttuurisia konsertteja.
Matka kertoo
Kun matka juhannuksena käynnistyy, minulle roudarina tulee aivan muita ongelmia pohdittavaksi. Emilian avainviulussa on kuusitoista kieltä ja sata liikkuvaa puuosaa - miten se kestää pyöräperäkärrykyytiä Suomen teillä ja sateissa? Kuuluuko 4G Kuhmon ja Kajaanin välissä, kun pitäisi tuottaa some-sisältöä? Ovatko Kärsämäen lounasravintolat auki vielä kolmelta, kun ajamme ohi ja pitäisi ehtiä syödä ennen iltakeikkaa? Matka kertoo vastaukset.
Ja helppoahan minulla on, kun vertaa tuohon kiertuetoveriin, jolla on edessä parikymmentä vaativaa konserttia. Ohjelmiston valinnan ja harjoittelun lisäksi hänen pitää polkea keskimäärin parisataa kilometriä jokaista keikkaa varten. Kai siitä jonkinlainen sankaritarina tulee, sittenkin.
Kare Eskola
Kirjoittaja on freelance-musiikkitoimittaja, joka tekee YLE Radio 1:lle mm. Välilevyjä-ohjelmaa
