Hyppää pääsisältöön

DBTL-festareilla ensi vuonna enemmän yhteistyötä ravintoloiden kanssa

Tänä vuonna DBTL pysyy entisellään. Tulevaisuudessa on luvassa ilmaistapahtumia.

Jokiranta Turussa. // Kuva: Ylen kuvapalvelu

_DBTL-_kaupunkifestivaalin järjestäminen siirtyi äskettäin pahasti velkaantuneelta Pasi Tammisen Happening Laituri -yhtiöltä Henri ja Kalle Kulmalalle. Kulmalat johtavat muun muassa ohjelmatoimisto Auraviihdettä. Yritykset saavat yhtiön myynnistä voudin kautta osan saatavistaan.

Tänä vuonna DBTL pysyy entisellään, mutta tulevaisuudessa festivaalia on tarkoitus uudistaa.

-Tavoitteena on saada festari leviämään ympäri kaupunkia. Yhteistyötä ravintoloiden kanssa myös suunnitellaan, sanoo Auraviihteen Managing Director Henri Kulmala.

Turun kaupunginjohtaja Aleksi Randell sanoi Yle Uutisille toivovansa DBTL:ään tulevaisuudessa ilmaistapahtumia. Tämä toive tulee toteutumaan.

- Aiomme kehittää festivaalia niin, että yleisölle on kohdennettuja tapahtumia ympäri kaupunkia, sanoo Auraviihteen Managing Director Henri Kulmala.

Järjestäjän vaihtuminen ei ole imagotappio

Tänä vuonna DBTL pysyy entisellään, koska festivaalin järjestäjä vaihtui hiljattain. Peruminen olisi ollut taloudellinen takaisku hotelleille ja yrittäjille. Myös DBTL-festareiden faneille peruminen olisi ollut pettymys.

- Imagotappio olisi syntynyt siitä, ettei  _DBTL-_festaria tänä vuonna järjestettäisi, Turun kaupunginjohtaja Aleksi Randell sanoo Yle Uutisille.