Hyppää pääsisältöön

Helvi Hämäläinen hämmensi suomalaista kulttuurikermaa

Kirjailija Helvi Hämäläinen oli tuottelias sanataiteilija, jonka tuotantoon mahtui niin proosaa, lyriikkaa kuin näytelmiäkin. Finlandia-palkittu Hämäläinen kertoo kirjailijaurastaan ja tinkimättömästä elämänasenteestaan Maarit Tastulan haastattelussa Yhdenillan pysäkissä vuonna 1993.

Helvi Hämäläinen (1907 – 1998) oli syntynyt Haminassa mutta muutti kouluikäisenä vanhempiensa kanssa Helsinkiin. Hän oli vasta teini-ikäinen, kun hänen isänsä kuoli. Varakkaan perheen elämä muuttui taisteluksi toimeentulosta. Hämäläinen avioitui 1930-luvulla ja liitosta syntyi lapsi. Mutta avioliitto kariutui jo muutaman viikon kuluttua naimisiinmenosta ja niin hänestä tuli yksinhuoltaja. Yksinhuoltajaäidin elämä oli niukkaakin niukempaa ja taistelu jokapäiväisestä leivästä oli ankaraa, sillä kirjailijanuralle aikonut Hämäläinen ei saanut kirjojaan julki.

Nihkeästi urkenevan kirjailijauran pelastukseksi koitui tunnettu kulttuuripersoona Olavi Paavolainen, johon Hämäläisellä oli muutaman vuoden kestänyt rakkaussuhde.

Yhteiskunnallinen eriarvoisuus ja naisten asema

Helvi Hämäläisen debyyttiteos oli Hyväntekijä (1930), kuvaus kauneuden rakastajasta. Kauneuden kaipuu oli Hämäläisen mukaan hänelle tärkeä asia, joka toisaalta erotti hänet kasvuympäristönsä ihmisistä. Kauneudelle kun ei ollut sijaa elämässä, jossa arkiset huolet olivat liian raskaat. Varsinainen läpimurtoteos oli kuitenkin Katuojan vettä (1935), jossa nuori ja vähävarainen yksinhuoltaja yrittää selvitä elämästään Helsingissä.

Hämäläisen proosateoksissa yhteiskunnallinen eriarvoisuus ja naisen asema olivatkin keskeisiä teemoja. Aiheet ja näkökulmat teemoihinsa hän sai kaupunkilaissivistyneistön parista mutta yhtä lailla maaseudun asukkaiden elämästä ja luonnosta. Etenkin runojen kuvasto oli pitkälti luontoon ja maaseutuun liittyviä.

Kulttuurikerma vieroksuu kirjailijaa

Hämäläinen tunnettiin tinkimättömänä ja ahkerana kirjoittajana. Kirjailija tunnustaa jo vuonna 1938, että hän kirjoittaa nopeasti ja levähtämättä. Esikoisteoskin syntyi muutamassa viikossa ja "rajulla voimalla." Kirjoittaminen olikin Hämäläiselle enemmän kuin intohimo tai elämäntapa. Se oli hänelle elinehto. Ei ainoastaan siksi, että kirjallisella työllään hän elätti perheensä, johon kuuluivat hänen poikansa ja leskeksi jäänyt äitinsä. Mutta Hämäläisen tapa käyttää tunnistettavia esikuvia kirjallisessa tuotannossaan aiheutti hämmennystä, joskus jopa välirikkoja.

Valitsin vapaaehtoisesti kirjailijan osani enkä ole sitä koskaan katunut.

Suomalainen kulttuuri-ilmapiiri suhtautui 1930 – 1940-luvuilla vähävaraisesta kodista lähtöisin olevaan yksinhuoltajaan varauksellisesti. Nuori ja köyhä naiskirjailija kirjoitti rohkeasti ketään säästämättä, ei surkutellut kohtaloaan eikä anellut sympatiaa. Hän ei myöskään välittänyt tietää paikkaansa sivistyneistön edessä. Häntä muistutettiinkin tavan takaa, että hän oli "alhaalta noussut eikä siksi voinut ymmärtää parempien piirien tapoja".

Hämäläinen ei piitannut vähättelystä. Hän sanoo Tastulan haastattelussa, että hän piti arvostelijoitaan yksinkertaisina. Joskaan kirjailijatovereiltaan hän ei saanut koskaan osakseen huonoa kohtelua.
Vähättely vaikutti kirjailijaan kuitenkin siten, että hän vältti osallistumasta tapahtumiin tai yhteisöihin, joissa häntä mahdollisesti katsottaisiin ylhäältä alaspäin.

Porvariston elämä – elämän valhetta

Hänen tunnetuin teoksensa on porvaristoa kuvaava romaani Säädyllinen murhenäytelmä, (1941) Se oli kirjallinen skandaali, sillä se kuvasi tunnistettavasti suomalaista sivistyneistöä ja erästä helsinkiläisperhettä. Kirja rikkoi Hämäläisen ja kyseisen perheen välit. Myös Hämäläisen lähimmät ystävät hylkäsivät hänet, koska he pitivät romaanin kirjoittamisen motiivina pelkän ilkeyden. Hämäläinen kuitenkin huomauttaa tv-haastattelussa, että todellisuudessa hän ihaili tätä perhettä. Mutta hän kykeni näkemään siinä myös toisenkin puolen. Hänen tarkoituksenaan kun oli kuvata eri näkökulmista porvariston elämää, joka osoittautuikin vain elämän valheeksi.

Romaanista kohistiin myös siksi, koska siinä viitattiin homoseksuaalisuuteen ja se kritisoi kansallissosialismia. Näistä syistä johtuen Säädyllinen murhenäytelmä julkaistiin sensuroituna. Vasta vuonna 1995 romaani julkaistiin alkuperäisenä versiona.

Potkuja ja iskuja olen saanut, kun olen kirjoittanut tuntemistani ihmisistä.

Hämäläinen kuvasi myös kansanihmisiä teoksissaan. Hän sai aiheita niin runoihinsa kuin romaaneihinsa Somerniemen Härjänojan kylästä ja sen asukkaista. Hämäläisen äidillä oli sukulaisia Härjänojassa, missä kirjailijakin vietti useita kesiä kirjoittaen. Niinpä monet kylän henkilöistä ja tapahtumista tallentuivat Hämäläisen teoksiin.

Esimerkiksi Tuhopolttajassa (1949) hän kertoo kylässä tapahtuvasta murhenäytelmästä. Karkurissa (1961) Hämäläinen kuvaa rintamakarkurin kohtaloa, tämän raskaana olevaa puolisoa ja kyläläisten paheksuntaa. Paheksuntaa sai osakseen myös kirjailija, joka paljasti teoksissaan kylässä koettuja kipeitä asioita. Siksi jotkut kyläläisistä käänsivät kirjailijalle selkänsä ja sulkivat elämänsä, koska "se panee meidät kirjankulmaan", kyläläiset totesivat.

Finlandia-palkinto päätti kahdenkymmenen vuoden yksinäisyyden

Ritva Haavikon kanssa tehdyt elämäkerrat Ketunkivellä (1993) ja Päiväkirjat 1955–1980 (1994) paljastavat, että kirjailija myös kärsi yksinjäämisestä ja hylätyksi tulemisen tunteesta. Hämäläinen oli kirjoittanut vuosikymmenten ajan ahkerasti, mutta hän ei tarjonnut tekstejään yhdellekään kustantajalle. Sillä Hämäläinen uskoi vankasti, että häntä ei hyväksytä ihmisenä.

Kun Helvi Hämäläinen sai Finlandia-palkinnon vuonna 1987 runoteoksestaan Sukupolveni unta, palkinto paikkasi monet rikkimenneet suhteet. Hän sai yhteydenottoja, kannustusta ja kehuja. Mutta myös ystävyyttä ja ystävällisyyttä, jota vaille hän koki jääneensä vuosikymmenten ajaksi. Hämäläinen sanoi tulleensa vihdoinkin hyväksytyksi.

  • Suomalaisissa tapahtumissa marjastetaan kilpaa, neulotaan hevisti ja maistellaan valkosipulia

    Elävän arkiston kooste omaleimaisista tapahtumista.

    Kun tutkii tarkemmin kotimaamme tapahtumatarjontaa, saattaa helposti leuka loksahtaa kohti Kiinaa. Valikoimastamme löytyy maailmanlaajuiseen suosioon kohonnutta eukonkantoa ja saappaanheittoa, mutta myös vittuilua ja valehtelua. Elävä arkisto koosti yhteen muutamia kilpailuja ja tapahtumia, joita leimaavat omaperäisyys ja hyväntuulinen hulluttelu.

  • Crazy-jännärit Kurvin & Kurvin toilailuista olivat kielellistä ilotulitusta - Pentti Siimes hurmasi pojan roolissa

    Jännärikuunnelmat vievät hilpeille 1960- ja 1970-luvuille

    Olavi Neva käsikirjoitti 1960-1970-luvuilla Yleisradiolle seitsemän jännityshupailua, joiden kielellinen ilotulitus riemastuttaa nykykuulijaakin. Kuunnelmasarjojen keskiössä on isän ja pojan pyörittämä etsivätoimisto Kurvi & Kurvi. Kurvien seikkailuissa on dekkarijuonen sekä kaikenkattavan hupsuttelun ohella myös annos romantiikkaa sekä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Pääosassa poika-Kurvin roolissa taiteilee useimmissa sarjoissa näyttelijä Pentti Siimes.

  • Laulukokeet-draama vuodelta 1975 on säilyttänyt ajankohtaisuutensa

    Pieni elokuva ennakkoluuloista ja niiden voitttamisesta.

    Kukapa, ainakaan vanhan kansakoulun käynyt, ei olisi hermoillut koulun laulukokeita. Koko luokan edessä, opettajan ankaran valvovan katseen alla pitää laulaa yksin joku omavalintainen laulu. Pelottavaa, varsinkin jos ei ole mikään satakieli. Pelottava on laulukoe myös Raili Ruston ohjaaman elokuvan Laulukokeet vuodelta 1975 päähenkilölle, vaikka eri syystä.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto