Vastaajat antoivat kullekin esitetylle tehtävälle pisteet tärkeyden ja onnistumisen suhteen. Vihreä pohja kertoo, että Yle onnistuu vastaamaan suomalaisten odotuksiin. Punainen pohja osoittaa tehtävät, joissa Yle ei täytä suomalaisten odotuksia. Onnistuminen on silti saattanut parantua edellisvuodesta (vuosivertailut rinnakkain).
Pylväät kuvaavat vastausten keskiarvon skaalalla 1-6. Klikkaamalla kuvion eri väittämiä voit vertailla tärkeyttä ja onnistumista.
Arvio Ylen onnistumisesta julkisen palvelun tehtävässään parani vuodesta 2013 vuoteen 2014 useilla eri osa-alueilla. Tärkeimpinä pidettyihin tehtäviin kohdistuu myös eniten odotuksia. Suurimmassa osassa tärkeimmiksi koetuissa tehtävissään Yle on onnistunut hyvin.
Suomalaisten mielestä Ylen sisältöjä ja palveluja käyttämällä sai esimerkiksi monenlaisia kulttuurikokemuksia hiukan onnistuneemmin 2014 kuin sitä edellisenä vuonna. Arvosana Ylen onnistumiselle on jo entuudestaan melko korkea. Yleissivistystä pidetään yhä tärkeämpänä. Arvon tuottamisen näkökulmista tärkeyden ja onnistumisen suhde on paras yhteisöllisyyden ja elämysten alueella. Vuonna 2014 lisäsimme arvioitavaksi väittämän "saa iloa elämään". Se ohitti tärkeydessä jopa suurien kansainvälisten urheilutapahtumien seuraamisen. Tasa-arvoisuudessa asiat taas koetaan tärkeämmiksi kuin niissä on onnistuttu (erityisryhmät, maahanmuuttajat ja palvelujen löytäminen).Yle selvitti suomalaisten mielipiteitä Ylen julkisesta palvelusta loka-marraskuussa 2014 ja 2013. Tutkimuksen toteuttaa Taloustutkimus. Kohderyhmänä on suuri yleisö eli 15-79-vuotias väestö Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Tutkimus on tehty henkilökohtaisina haastatteluina osana Taloustutkimuksen Omnibus-tutkimusta 17.10.–5.11.2014. Tutkimuksessa haastateltiin yhteensä 993 henkilöä. Tutustu vuoden 2014 tutkimusraporttiin tästä.
Millaisia havaintoja sinä teet aineiston perusteella? Jatketaan keskustelua! Voit halutessasi käyttää sosiaalisessa mediassa tunnisteita #ylentehtävät #arvoa
Näitä kysyttiin
- saa luotettavaa tietoa – uutisia ja asiaa (2013: saa luotettavaa uutis–, asia– ja ajankohtaissisältöä)
- voi pitää itsensä ajan tasalla
- saa asioihin kriittisiä näkökulmia
- voi osallistua julkiseen keskusteluun (2013: voi osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun)
- voi ymmärtää paremmin yhteiskunnassa (Suomessa, EU:ssa jne) tapahtuvia muutoksia
- voi saada tietoa kansanedustajien työstä eduskunnassa (esim. täysistunnot)
- saa poikkeusoloissa (kriiseissä/onnettomuuksissa) ihmiset yhteen auttamaan toisiaan
- saa monenlaisia kulttuurikokemuksia (ilman lisämaksua live-konsertteja, teatteria, oopperaa ym.)
- saa kuvan arkitodellisuudesta, jossa suomalaiset elävät
- saa yleissivistystä
- voi katsoa ja kuunnella kotimaista ohjelmistoa omalla äidinkielellään
- lapset saavat turvallisia lastenohjelmia ja palveluja
- voi oppia uusia asioita
- koulut saavat oppisisältöjä
- suomalaiset oppivat sietämään erilaisuutta
- saa yhteisiä elämyksiä ja kokemuksia
- saa mahdollisuuden jakaa kokemuksiaan muiden kanssa (2013: saa mahdollisuuden jakaa mielipiteitään ja kokemuksiaan)
- alueelliset ja paikalliset näkökulmat asioihin vahvistuvat
- saa seurata suuria kansainvälisiä urheilutapahtumia
- saa nauttia virikkeellisestä viihteestä
- saa iloa elämään (ei kysytty 2013)
- palvelut ja sisällöt löytyvät helposti
- erityisryhmät saavat palveluja: viittomakieliset palvelut, ohjelmatekstitykset ym.
- maahanmuuttajat saavat ohjelmia ja palveluja
- voi perehtyä kansallisen ääni– ja kuva–arkiston sisältöihin (ei kysytty 2014)