TV1 maanantaina 22.6.2015 klo 21.30 - 22.21, uusinta lauantaina 27.6. klo 12.40
Yle Areenassa 7 päivää
Virossa Suomenlahden etelärannalla on kummajainen, valtava radioaktiivinen lieteallas. Josef Stalin perusti Sillamäen kaupungin ja siellä toimineen uraanirikastamon vastaamaan Neuvostoliiton ydinaseteollisuuden tarpeita.
Alueella asunut alkuperäisväestö sai väistyä, kun venäläiselle ydinteollisuus- ja puolue-eliitille rakennettiin uusklassinen kylpyläkaupunki. Asukkaita kaupungissa oli parhaimmillaan 20 000, mutta silti sotilastukikohdaksi luokiteltua kaupunkia ei näkynyt kartoissa. Kaupunki suljettiin ulkomaailmalta.
Dokumentti kertoo merenrantakaupungin elämästä radioaktiivisen lietealtaan varjossa. Tarinaa kuljettaa virolainen Priit, jonka kotitilan kunnostus kasvaa vertauskuvaksi koko virolaisen väestön sopeutumisessa vielä lähes täysin venäläisten asuttamaan Itä-Viroon.
Ohjaus: Eeva Jäntti. Tuotanto: Kinovid Productions, Viro, 2010.