Hyppää pääsisältöön

Mitä mieltä olet Softenginen kappaleesta All About You & I?

Äänestä päivän Rytmibarometrikappaletta täällä!

Softengine

Kuka? Soft Engine  - All About You & I

Mitä? Viime vuonna kehutun debyyttialbuminsa julkaissut Softengine palaa uudella singlellä All About You & I. Sinkku julkaistaan keskiviikkona 17.6, mutta se soi jo tänään YleX jälki-istunnon Rytmibarometribiisinä. Softenginen solisti Topi Latukka kertoo uuden kappaleen kertovan suorin sanoin ihastumisesta ja kuvaa tekeillä olevaa uutta musiikki maanläheisemmäksi. Miltä kuulostaa uusi Softengine, kääntyykö peukku ylös vai alas?

Häh? Topi Latukka valmisteli uutta kappaletta alun perin Martin Garrixin uudeksi kappaleeksi. Tekemisessä ehti kumminkin vierähtää niin kauan, että deadlinet ylittyivät. Levy-yhtiö kuitenkin innostui biisistä ja ehdotti sitä Softenginen ensimmäiseksi sinkuksi.