Hyppää pääsisältöön

Kellariteatterin Jako pohtii ihmisen rajoja

Heli Hyttinen näyttelee Kellariteatterin esityksessä Jako.
Heli Hyttinen näyttelee Kellariteatterin esityksessä Jako. Kuva: Kellariteatteri/ Mikko Rasila heli hyttinen

- Anna mun hengittää, reunojen yli värittää, laulavat nuoret näyttelijät Kellariteatterin näyttämöllä. Esitys nimeltä Jako on päättymässä. Oloni on herkistynyt, jotenkin raikastettu.

Esityksen on ohjannut Teatterikorkeakoulussa näyttelijäksi opiskeleva Eric Barco (s. 1993) ja kirjoittanut Senja Rajalin (s.1994). Ja reunoista tässä on kyse. Millaiset viivat meidän ympärillemme on piirretty?

Tekijöiden nuoruus on läsnä kaikessa, niin tekstissä kuin tunnelmassa.

Jako kertoo nuoresta parista, joka on juuri hankkinut ensimmäisen yhteisen asuntonsa. Toinen heistä ottaa rennosti. Hän on romanttinen pesänrakentaja, joka kantaa uuteen kotiin mukanaan laatikkokaupalla aarteita ja muistoja, joiden keskelle hän haluaisi vetäytyä loikoilemaan. Toinen taas haluaa raivata kaiken valmiiksi, hän tarvitsee valoa, tyhjyyttä, järjestystä ja ilmaa. He ovat vastakohtia toisilleen. Heidän nimensä ovat Syksy ja Kevät. Selkeää ja kirkasta! Tekijöiden nuoruus on läsnä kaikessa, niin tekstissä kuin tunnelmassa.

Pietu Wickström ja Amanda Palo Kellariteatterin näytelmässä Jako.
Pietu Wickström ja Amanda Palo, eli Syksy ja Kevät Pietu Wickström ja Amanda Palo Kellariteatterin näytelmässä Jako. Kuva: Kellariteatteri/ Mikko Rasila amanda palo

Syksy ja Kevät pysyvät, mutta näyttelijät vaihtuvat. Kaikki ryhmän jäsenet esittävät päähenkilöitä vuorotellen. Syntyy vaikutelma siitä, että he edustavat kaikkia maailman nuoria pareja – ja vähän vanhempiakin. He elävät omaa elämäänsä, mutta voisivat olla ketä tahansa.

Syksy ja Kevät purkavat laatikoita, koettavat asettua taloksi, riitelevät, eroavat, palaavat yhteen. Raskausuutinen saa toisen kehräämään onnesta, toisen täyteen paniikkiin. Ovista ja ikkunoista tunkee sisään Täydellisiä ystäviä, outoja naapureita, uskovaisia. Erilaisia hahmoja, joiden kautta itseään ja arvojaan ja valintojaan voi peilata. Sisään paukahtaa myös metahenkilöitä, muun muassa jonkinlaisia teatterikriitikoita, jotka kommentoivat hitusen ylimielisesti niin katsojia, esitystä kuin esittäjiäkin. Se on toki hupaisaa, mutta esitys olisi mielestäni toiminut vilpittömänäkin, ilman ironisia välihuomautuksia.

Jos tänään ei kysyttäisikään, kenen joukoissa seisot.

Laulut limittyvät tarinaan hienosti, ja kellariteatterilaiset laulavat kauniisti. Kiitos lyriikoista kuuluu Senja Rajalinille, sävellyksistä Juhana Lehtiniemelle. Yhdessä lauluista kysytään jotakuinkin näin: Jos tänään ei kysyttäisikään, kenen joukoissa seisot.

näytelmä Jako Kellariteatterissa
Tekijöiden mukaan Jako on tutkimus siitä voiko yksi ihminen olla monta. näytelmä Jako Kellariteatterissa Kuva: Kellariteatteri/ Mikko Rasila jako

Jaossa pohditaan sitä, millaisia me ihmiset olemme, millaisiin tyyppeihin meidät on jaettu. Voisimmeko olla toisenlaisia, jos haluaisimme? Onko olemassa jokin kaava, jota alamme huomaamattamme toteuttaa? Mikä merkitys on sillä, kehen rakastumme? Jos toinen ryhtyy huolettomaksi sottapytyksi, tuleeko toisesta väkisinkin siisti pingottaja? Jos toinen haluaa liitää vapaana, jääkö toiselle pakon edessä perässä roikkujan rooli? Voivatko roolit vaihtua? Kuka sen estää? Osaammeko antaa tilaa toisen tarpeelle kehittyä, muuttua, ylittää reunojaan?

Olen viime aikoina miettinyt samantapaisia kysymyksiä itsekin. Esitystä katsoessani aloin pohtia, miten vanheneminen vaikuttaa kykyyn muuttua. Nelikymppisellä on enemmän itsetuntemusta ja itsevarmuuttakin, mutta toisaalta – reunat on piirretty vuosien saatossa tummemmiksi. Sekä itsen että muiden käsitys omasta persoonasta on vakiintunut. Nuorten elämä ja oleminen on vasta löytämässä uomaansa – mutta toisaalta taas – ainakin minä olin parikymppisenä paljon riippuvaisempi toisten ihmisten mielipiteistä ja odotuksista kuin nykyään.

Eric Barcon ohjauksessa on paljon ilahduttavaa, mutta ihaninta ja omaperäisintä on kuitenkin supattaminen. Alussa, välissä ja lopussa on hetkiä, jolloin näyttelijät etsivät paikkaansa kellarin hämärissä, supattelevat toisilleen ohjeita. Ne hetket ovat jotenkin levollisia, katsomossa on hyvä olla. Virkistynyt olo kantaa kotiin asti.

Kellariteatteri: Jako. Ohjaus Eric Barco, tekstit ja dramaturgia Senja Rajalin.
Sävellys ja äänisuunnittelu Juhana Lehtiniemi, valo- ja tilasuunnittelu Mia Jalerva, pukusunnittelu Ira Luhtanen ja Mirei Kato.
Näyttämöllä Heli Hyttinen, Aapo Juusti, Juha Karhu, Sara Paasikoski, Amanda Palo, Hanna Vähäpassi, Pietu Wikström.
Esitykset jatkuvat Kellariteatterissa 27.8. asti.

Penkkitaiteilija

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

  • Jättiläisaskeleet etsii ihmisiä ja maailmaa jazzin klassikkolevyjen takaa

    Jazzmusiikki kuljettaa mietteitä uusiin suuntiin.

    Viime vuoden lokakuussa etsin työhuoneellani musiikkia työntekoni taustalle. Kuulun siihen puolikkaaseen ihmiskuntaa, joka pitää musiikin kuuntelusta lukemisen tai työnteon taustalla. Mutta kun työssäni käytän sanoja, etenkin suomeksi lauletun musiikin kuunteleminen on aivan mahdotonta.

  • Painettu runo on vääjäämättä myös kuva, toteaa Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja, runoilija Anja Erämaja

    Anja Erämajan puhe Kajaanin Runoviikolla.

    Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja Anja Erämajan puhe palkintojenjakotilaisuudessa Kajaanin Runoviikolla 2019. Merkillinen talvi ja kevät, niin paljon kirjapaketteja. Niin monta maailmaa ja tapaa sanansa asettaa. Ja tämä mahdoton tehtävä, oli otettava kantaa, valittava. Oli kestettävä se, että valitsemalla yhden jättää toisen valitsematta.

  • Avaruusromua: Löylyn hengessä!

    Löylyssä on voimaa, henkeä ja sielua.

    Mikael Agricola käytti sanaa "löyly" jo 475 vuotta sitten. Löyly on sanana ja käsitteenä sitäkin vanhempi. Löyly-sana tulee kaukaa, ajalta jolloin saunatkaan eivät olleet sellaisia kuin nykyisin. Vanhimmat saunat olivat maakuoppia, joiden kattona oli eläimen nahka. Alun perin löyly ei tarkoittanut vain saunan kiukaan sihahtelua ja kuumaa vesihöyryä. Löyly tarkoitti henkeä, henkäystä tai sielua. Eikä se ollut sattumaa. Löylyssä on edelleen voimaa, henkeä ja sielua, kuten suomalaisessa musiikissakin. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Suomi vs USA – Viisi havaintoa stand up -keikoilta koomikon näkökulmasta

    Millainen on stand up -scene Yhdysvalloissa?

    ”Stand up ei toimi Suomessa” on vuosikymmeniä toisteltu hokema, jota kuulee edelleen. Yleensä niiden suusta, jotka eivät käy katsomassa stand up -keikkoja. Mutta mikä on sitten paremmin lajin syntysijoilla Yhdysvalloissa? Stand up -koomikko Kaisa Pylkkänen teki kiertueen USA:n länsirannikon komediaklubeilla ja yllättyi.

  • Teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom: Ooppera on lapsen näkökulmasta äärimmäisen tylsää

    Taiteilijaperheen esikoinen kasvoi johtajaksi.

    Oopperan maailmassa ja sen taikapiirin keskellä kasvanut teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom on aina ollut rohkea mielipiteissään. Elämänintoa ja uteliaisuutta riittää edelleen kuin kaksikymppisellä, vaikka nuorekas boheemi olemus kätkeekin jo kuusikymppisen. Teattereita, oopperoita ja festivaaleja johtanut Erik Söderblom on monien visioiden mies.

  • Avaruusromua: Mistä se tuli?

    Mistä tuli ajatus?

    Mistä tuli ajatus? Tätä pohtii historiantutkija, professori Yuval Noah Harari. Hän muistuttaa meitä siitä, että me emme hallitse ulkopuolellamme olevaa maailmaa. Hän toteaa, että me emme myöskään hallitse sitä, mikä tapahtuu ruumiimme sisällä. Me emme myöskään hallitse omia aivojamme, hän sanoo ja huomauttaa, että tämän kaiken ymmärtäminen voi auttaa meitä. Miten tämä liittyy taiteelliseen luomiseen? Liittyykö tämä musiikkiin? Toimittajana Jukka Mikkola.