Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Tapio Wirkkala 100v pääkuva

Aarteenetsintä: setelit

Tapio Wirkkala oli taitava piirtäjä. Tiesitkö, että hän piirsi yhtä hyvin vasemmalla ja oikealla kädellä.

10 000 markan seteli
10 000 markan seteli Kuva: Yle / Henrik Leppälä 10 000 markkaa

Tapio Wirkkala voitti sekä ensimäisen että toisen palkinnon Suomen Pankin setelien suunnittelukilpailussa 1946. Setelisarja otettiin käyttöön 1955 ja oli pienin muunnelmin käytössä aina vuoteen 1981.

5000 markan seteli
5000 markan seteli Kuva: Yle / Henrik Leppälä 5000 markkaa

Kilpailuehdotuksessa Wirkkalan seteleitä koristivat kulttuurihenkilöiden kuvat, mutta Suomen pankki halusi seteleihin valtiomiehiä.

1000 markan seteli
1000 markan seteli Kuva: Yle / Henrik Leppälä 1000 markkaa

Onko sinulle tuttu juttu, että taittamalla J.K. Paasikiven kuvalla varustetun 10-markan setelin tietystä kohdasta, kuvaan ilmestyy rotta? Lähetä meille kuva Wirkkalan setelistä taitettuna tai suorana, katsotaan kuinka suuren summan saamme aikaan.

100 markan seteli
100 markan seteli Kuva: Yle / Henrik Leppälä 100 markkaa

Voit jakaa kuvasi (ja tarinasi) allaolevan lomakkeen välityksellä. Voit jakaa kuvasi myös Twitterin tai Instagramin välityksellä. Liitä silloin kuvasi tunnisteisiin #seteli ja #wirkkala100.

  • Tapio Wirkkala - mies joka muotoili Suomen

    Tapio Wirkkala on vaikuttanut jokaisen suomalaisen elämään

    Suomi on sankarimuotoilijoiden maa, mutta yksi on ylitse muiden. Laatu, määrä ja kansainvälinen tunnettavuus tekevät Tapio Wirkkalasta muotoilijoiden kruunaamattoman kuninkaan. Uppoudu Tapio Wirkkalan maailmaan laajassa verkkoartikkelissa.

  • Tapio Wirkkala - monen materiaalin mestari

    Yle Areena juhlistaa Tapio Wirkkalan 101-v syntymäpäivää

    Tapio Wirkkalan juhlavuosi huipentuu Wirkkalan 101. syntymäpäivänä 2.6.2016. Yle Kulttuuri on julkaissut Yle Areenassa henkilökuvan merkittävästä muotoilijasta.

  • Oho, meillä on kellarissa aitoa Tapio Wirkkalaa!

    Aarteenetsintä herätti näkemään ja tunnistamaan Wirkkalaa

    Tapio Wirkkalan juhlavuosi näkyi useissa tapahtumissa ympäri Suomea. Moni heräsi nyt viimeistään huomaamaan miten voimakkaasti muotoilija on vaikuttanut suomalaiseen arkeen ja juhlaan. Yle juhlisti Wirkkalan 100-vuotissyntymäpäivää keväällä aloittamalla aarteenetsinnän. Yhtenä tarkoituksena oli osoittaa Tapio Wirkkalan monipuolisuus suunnittelijana ja monen materiaalin mestarina.

  • Aarteenetsintä: postimerkit

    Oletko nuolaissut Wirkkalan postimerkkiä?

    Tapio Wirkkala voitti vuonna 1939 Olympiavuoden postimerkkikilpailun. Olympialaisia ei sitten tullutkaan, tuli sota. Mutta Wirkkala uusi voittonsa vuonna 1952, ja tällä kertaa merkit pääsivät myös käyttöön.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri