Hyppää pääsisältöön

Kesäkeittiö: Juhannushäiden pitopöytä

Kesäkeittiön keittiömestari Jaakko Kolmonen on seuraamassa suurten juhannushäiden valmistelua Vammalan Karkussa. Sulhasen isän Alpo Rauhalan kanssa Kolmonen tekee sahtia, ja morsiamen äiti Eila Haapaniemi valmistaa Kolmosen avustamana ruuat.

Heti alkuun Alpo Rauhala muistuttaa tärkeästä asiasta sahdin teossa: siihen on varattava aikaa. Jaakko Kolmonen toteaakin, että siinä ehtii vaikka lämmittää savusaunan ja kylpeäkin vielä. Mutta sahdin tekemisessä valmistusastian puhtaus on tärkeintä. Sahtiastian pesemiseen tarvitaan kuumaa vettä ja marjaisia katajanoksia. Pesun jälkeen sahdin valmistaminen voi alkaa.

Maltaiden turvottaminen vähäisessä vedessä herättää maut. Alpo Rauhalan mielestä hyvä sahti tehdään aina vähäiseen veteen. Vuonna 1983 tehdyssä Kesäkeittiö-jaksossa perinteiset konstit olivat yhä käytössä sahdin valmistamisessa. Esimerkiksi kuumat kivet kypsyttävät sahtia ja saavin reunan pureminen paljastaa, kiehuuko seos riittävästi. Katajanoksista saa mainion sihvilän, kun sahtijuomaa siivilöidään käymisastiaan.

Kun kutsuttaja häävieraita on tulossa parikin sataa ja kuokkavieraat vielä päälle, ruokaa on totta kai varattava runsaasti, toteaa emäntä Eila Haapaniemi. Isoissa pidoissa tärkeää on emännänkin kannalta, että ainakin osan syötävistä voi tehdä joko osin tai kokonaan etukäteen ennen varsinaista juhlapäivää. Kun kyse on perinteisestä juhlasta kuten häistä, se näkyy myös ruuassa ja sen valmistamisessa: itse leivottua leipää, kotijuustoja, juureslaatikoita, lihapataa, kalaa graavattuna ja paistettuna ja tietenkin pöydässä on myös paikkakunnan omia erikoisuuksia.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto