Yhdysvaltalainen thrash metal -yhtye Megadeth konsertoi Helsingin jäähallissa vuonna 1995. Suomen vierailun aikana bändin nokkamies Dave Mustaine ehti laukoa medialle mielipiteensä muun muassa sensuurista ja kertoi, ettei tietotekniikkaa tule pelätä.
Sebra-ohjelman haastattelussa Dave Mustaine harmittelee sitä, että heidän tuoreen albuminsa musiikkivideot sekä mainokset ovat joutuneet sensuurin kouriin. Yhdysvalloissa kiellettiin yhtyeen A Tout Le Monde -video, koska viranomaisten mukaan se kannusti ihmisiä itsemurhaan. Suomessa sensuuri tarttui yhtyeen mainontaan.
Mustaine kummastelee sitä, kuinka Saksan televisiossa näytettävä materiaali voi olla graafisesti erittäin rajua, mutta jos kysymyksessä on jotain, mikä liittyy esimerkiksi lapsiin tai koiranpentuihin, sensuurin kourat iskevät heti. Tällä hän viittasi yhtyeensä uusimman pitkäsoiton Youthanasian levynkanteen, jossa vanhahko rouva ripustaa vauvoja pyykkinarulle uhkaavan sävyisen taivaan alla.
MTV näyttää rap-videoita, joissa näkyy aseita ja päihteitä. Meidän videoita ei näytetä, Headbangers Ball -ohjelmaa ei näytetä, heavy metallia ja hard rockia ei soiteta. Siitä on tullut vain yhden musiikkilajin kanava.
Kitarasankari näpäyttää myös amerikkalaisen Music Televisionin journalismia. Hän kritisoi sitä, että kanava oli tituloinut edellisenä vuotena Kurt Cobainin vuoden mieheksi, vaikka kaikki tietävät miten hänelle lopussa kävikään. Mustainen mielestä Cobainin esimerkki kannustaa ihmisiä huonoihin valintoihin, jos elämässä on rankkaa. Hän kertoo itse hakeneensa aina apua, jos on joutunut pulaan, niin päihteiden kuin muidenkin ongelmien kanssa.
Mustaine kertoo, että hän on yhteydessä yhtyeen faneihin sähköpostin avulla. Cyber Armyksi itseänsä kutsuvat yhtyeen kannattajat ovat kertoneet Mustainelle olevansa kyllästyneitä valtamedian tarjontaan, josta hän on samaa mieltä: "MTV näyttää rap-videoita, joissa näkyy aseita ja päihteitä. Meidän videoita ei näytetä, Headbangers Ball -ohjelmaa ei näytetä, heavy metallia ja hard rockia ei soiteta. Siitä on tullut vain yhden musiikkilajin kanava."
Keulakuvalla on vinkkejä niille, jotka eivät ole vielä uppoutunut tietokoneiden maailmaan. "Mitä kauemmin ihmiset välttelevät niiden käyttämistä, sitä pelottavammalta se tulee tuntumaan", varoittaa Mustaine. Hän ylistää myös sähköpostin nopeutta ja kätevyyttä.
Haastattelun lopussa Mustaine nähdään tapaamassa suomalaisia faneja. Rauhallisesti käyttäytyvistä kannattajista löytyy yllättäen Mustainen nettituttava Nemesis.
Vuonna 1994 esitetyssä Lista top 40 -ohjelmassa näytettiin sensuroimaton versio Megadethin Train Of Consequences -videosta. Ennen videota kuullaan ohjelmassa vieraana olleen Remu Aaltosen kommentti Megadethin uuden levyn kansitaiteesta. "Toi on tommosta inhimillisyyden ironiaa. Se on ihan sama, mitä ne laittaa sinne roikkumaan. Mä en viitsi sanoa edes sellaista sanaa, mitä ne laittaa sinne roikkumaan. Joku hakee liian kaukaa hulluja asioita", tykittää Aaltonen.
Toimittaja Nina Honkanen yrittää avata Remulle Mustainen näkemyksen Youthanasia-levyn kannesta, johon Hurriganes-legendalla on jälleen omanlaisensa näkökulma: "Tää joku sekunda laulusolisti luulee, että tämmönen asia kuuluu musiikkiin, että maailman asioita säätelee ja, että se pystyis jotenkin muka vaikuttamaan siihen asiaan. Se on lukenut nämä jutut naistenlehdistä. Se lukee Aku Ankassakin."
Dave Mustaine tavattiin myös vuonna 2007 Tampereella Sauna Open Air -festivaaleilla.
"Mustainesta kaikki olivat sanoneet, että jos hänellä on hyvä päivä, niin hän on tosi jees, mutta jos on huono päivä, niin hän saattaa olla todella ärsyttävä", muistaa Musiikki-tv:n toimittaja Laura Vähähyyppä. Megadethin tapauksessa haastatteluihin oli annettu etukäteen lista, jossa oli kiellettyjä kysymyksiä. Yksi niistä oli esimerkiksi kysymykset hänen entisestä yhtyeestä, Metallicasta.
Loppujen lopuksi mutkattomasti menneessä haastattelussa Mustainelta kuultiin pohdintaa muun muassa yhtyeen uusista jäsenistä ja heidän löytämisestä sekä musiikkiteollisuuden muutoksista. Metallica mainitaan myös spontaanisti Mustainen toimesta.
Jaksossa esitetyt musiikkivideot: A Tout Le Monde featuring Cristina Scabbia, Symphony Of Destruction, Peace Sells, Trust ja Train Of Consequences