Hyppää pääsisältöön

Mikä runopalkitsemisessa voi mennä vikaan?

Toimittaja Tarleena Sammalkorpi
Toimittaja Tarleena Sammalkorpi Kuva: Yle/Jyrki Valkama kirjallisuus

Runouden hyvät, pahat ja rumat on äkkiä lueteltu. Sama koskee palkintoraateja ja palkitsijoita, Ylen runopalkintoakin. Tanssiva karhu on hyvä esimerkki siitä, millaista porua hyvääkin tarkoittavan hankkeen ympärillä pidetään. Parhaan runoteoksen, parhaan runoilijan ja parhaan palkintoperusteenkin pystyy moni nimeämään jo lonkalta. Huonoimman myös. Palkinto annetaan vain yhdelle, voittajia on liuta.

Tanssiva karhu on vaatimaton palkinto joka jaetaan vuosittain ja sen tarkoitus on nostaa uutta runoutta sieltä, missä kaikki tietävät sen olevan, vähälevikkisestä katveesta. Palkinto haluaa korostaa sitä, että pienet levikit ja runouden merkitys eivät mene tasan vaan merkitys syntyy siitä, miten kieli ja kirjallisuus elävät tästä harvinaisesta aluskasvullisuudesta. Jotkut naureskelevat sille että runouspiirit kiehuvat keskenään vaikka nuppiluku on niin pieni. Nauru osuu naureskelijoihin, etujoukon osa nyt vaan on olla pienempi kuin massat ja valtavirta. Röhönauru siis sille, joka kuvittelee katsoja/kuuntelija/myyntilukujen määräävän kaikesta. Runopiirit kiehuvat ja kuohuvat vaikkapa Tanssiva karhu-palkinnosta ja niin on hyvä.

Mikä runopalkitsemisessa tahtoo mennä vikaan? Vaikka mikä! Takavuosien valituskuorossa huusivat pienet kustantajat. Nyt kun suuret kustantajat eivät enää määrällisesti hallitse laatulyriikan julkaisijoina, tuo poru on vaiennut. Oli se palkintoraadeille työlästä yrittää kysyjille vakuuttaa, että Tanssiva karhu on runouspalkinto eikä sitä jaeta kustantajille, ei koonkaan perusteella. Oli perusteltava, miksi jonkun Södikan kirjailija palkitaan vaikka pienkustantamot ovat niitä puhdassydämisesti runouden lipunkantajia. Ja ovathan ne.

Tarleena Sammalkorpi ja Harri Nordell istuvat lattialla
Tanssiva karhu -raatilaisia vuonna 2014, puheenjohtaja, runoilija Harri Nordell ja kirjallisuustoimittaja Tarleena Sammalkorpi. Tarleena Sammalkorpi ja Harri Nordell istuvat lattialla Kuva: Yle/Aleksis Salusjärvi runoviikko

Runouspiirien sisällä on erilaisia runouskäsityksiä ja pikku leirejä, niin kuin kaikkialla. Ihmeellinen tuomari tarvitaan sanomaan, mikä on oikea "linja". Eihän sellaista olekaan. Oli ihan ratkaisevaa, että Ylen runopalkinnolle ruvettiin valitseman runoilijoiden keskuudesta puheenjohtaja, joka vuosi vaihtuva, omalla äänellään raakkuva ja omaa runouskäsitystään ilmaiseva diktaattori. Demokraattista runoraatia en voi kuvitellakaan, keskustelevan kyllä. Runoilijapuheenjohtajat ovat olleet eri-ikäisiä ja -näköisiä, viimeksi joku kyllä jossain huomautti, että liikaa on ollut naisia, synti sekin vaikkei ihan jämptisti totta olisikaan.
Runoilija Maria Matinmikko
Runoilija Maria Matinmikko Runoilija Maria Matinmikko Kuva: Yle/Jukka Lintinen palkittu

Kerran v. 2xxx muistan nuoren lahjakkaan runoilijan sähisseen siitä, miten pieleen koko ehdokasasettelu oli mennyt, ehdolla oli vain huonoja. Niin hän sanoi vimmassansa. Olimme menneet liian kauas hänen ja hänen oman piirinsä estetiikoista, mutta jos palkitaan turkulainen, helsinkiläinen jää ilman. Hyvää ja huonoa jokainen mittaa omalla mitallaan. Tanssiva karhu ei ole tunnustus parhaalle teokselle vaan valinta ja nosto, ottakaa ja tutustukaa nyt, 2013, Maria Matinmikon tuotantoon, se saattaa kiinnostaa. Ensi vuonna jotain muuta.
Helsinki on aina ollut varsinainen murhe myös runopalkintoasiassa.

Kun Tomas Tranströmerin suomentaja Caj Westerberg palkittiin, someäläkkä oli jonkinmoinen. Väärin oli jo sekin että Tranströmer oli saanut Nobelin. Puhumattakaan siitä, että Westerberg oli suomentanut niitä hiivatin Tranströmereitä (upeasti) vuosikaudet. Kääntäjäkarhua ei ihan aina ole jaettu eikä jakamatta jättämisestä ole tietenkään ilahduttu. Senhän ymmärtää.

Kääntäjä Jukka Mallinen
Suomentaja Jukka Mallinen Kääntäjä Jukka Mallinen Kuva: Yle/Raili Tuikka jukka mallinen

Muutama vuosi sitten Kääntäjäkarhun sai mieskääntäjä Jukka Mallinen ja vuonna 2014 virolainen runoilija Eeva Park. Mallinen kahdesta eri käännöskokoelmasta, jotka molemmat paikkasivat venäläisen lyriikan suomentamisen isoa aukkoa ja julkaistiin kahdelta pieneltä kustantajalta. Kirjat olivat Uladzimir Njakljajeun Punainen auringonlasku ja Sergei Zavjalovin Joulupaasto. Eeva Park palkittiin harvinaisesta kaksisuuntaisesta käännösvalikoimasta 8+8 suomesta viroon ja takaisin.
Kääntäjä, toimittaja Eeva Park
Runoilija Eeva Park Kääntäjä, toimittaja Eeva Park Kuva: Yle/Aleksis Salusjärvi 8+8 antologia

Helsinki on aina ollut varsinainen murhe myös runopalkintoasiassa. Helsingissä asuu liikaa runoilijoita ja muualla asuvia muistetaan liian vähän, esimerkiksi turkulaisia. Näitä keskusteluja käytiin puolitosissaan samaan aikaan, kun aktiivisessa runokaupungissa Turussa järjestettiin runoilijoiden ja kaupunkien välisiä turnauksia. Minusta Helsingin ainoa vika koko maan suuruudessa on se, että helsinkiläiset ovat (tai niiden oletetaan olevan) ollakseen. Viaksi pitää lukea myös syrjäinen sijainti.

Ja ikä, sehän on aina pahasta. Palkintotuomari kun ei saa olla nuori eikä hänen sovi olla vanha. Tänä vuonna runoilijapuheenjohtaja kommentoi julkaistavien runokokoelmien määrää karuin sanankääntein. Kumman vähälle huomiolle jäivät seuranneessa keskustelussa ne runokirjat ja raatia innostaneet teokset, jotka nostettiin ehdokkaiksi.

Lämpimät onnittelut vuoden Tanssivalle karhulle joka ilmoitetaan kaikelle Suomelle Kajaanin Runoviikolla 1.7.2015!

  • Rakkaus on ruma sana, mutta kaunis asia

    Rakas äiti on suomen kaunein sanapari.

    Kun kysytään, mikä on suomen kielen kaunein sana, pitäisi ensin tarkentaa, tarkoitetaanko sillä ihanimman asian nimeä vai soinniltaan miellyttävintä sanaa. Moni pitää kauniina pehmeitä soljuvia äänteitä. Alavilla mailla hallanvaara on klassikko, vaikka sen merkitys uhkaa sadon paleltuvan.

  • Avaruusromua: Sumutorvia, tuhkaa, aaltoja ja aavekaupungin ääniä

    Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia.

    "Yhtäkkiä tajusin, että tein kaiken aivan väärin", toteaa amerikkalainen säveltäjä Steve Moore. "Pyrin aina luomaan jotakin, jolla ei ole alkua eikä loppua", sanoo amerikkalainen elektronimuusikko Taylor Deupree. "Tahdon kertoa äänillä samalla tavoin kuin elokuvaohjaajat kertovat kuvilla", selittää australialainen musiikintekijä Martin Kay. "Me emme tiedä luonnosta vielä juuri mitään", väittää japanilainen äänitaiteilija Yoshio Machida. Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia, kummallisia ajatuksia ja omalaatuista musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Oletko tosikko vai uppoaako ironia?

    Ironia on taitolaji.

    Törmääkö sarkasmiin, ironiaan ja ivaan nykyään yhä useammin, vai tuntuuko vain siltä? Poliitikot selittelevät sanomisiaan väärinymmärrettynä ironiana: “se oli vain läppä!”. Nuoriso muodostaa sarkastisen salakielen salaseuroja. Käänteistä kieltä ymmärtämätön joutuu naurunalaiseksi. Ironia on monesti hauskaa ja nokkelaa.

  • Arto Paasilinnan Ulvova mylläri Lukupiirissä - tule mukaan keskustelemaan!

    Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800

    Tule mukaan radion Lukupiiriin 30.3. klo 19! Ulvova mylläri kysyy, missä menevät normaalin ja hyväksytyn rajat? Kuka lopulta on Ulvovassa myllärissä hullu? Paasilinnan romaani ilmestyi vuonna 1981 ja sen tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Suomeen. Onko kirjan sanoma edelleen ajankohtainen? Entä millaista on Ulvovan myllärin huumori? Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri