Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Tyhmyreille pääkuva

Mistä tiedät kuuntelevasi rap-musiikkia? Miten suomalainen tango on syntynyt? Musiikin asiantuntijat esittelevät musiikkigenret niin, että tyhmyrikin tajuaa.

Reggae tyhmyreille: rootsista rujoon dancehalliin

Buju Banton Ilosaarirockissa vuonna 2006.
Buju Banton Ilosaarirockissa vuonna 2006. Kuva: Ville Miettinen buju banton

Mikä on reggaen perussyke? Miten rastafarismi liittyy reggaehen? Tommi Tikkanen, Bommitommi-nimellä tunnettu tuottaja ja muusikko selventää reggaen perusasioita.

Tommi Tikkanen studiollaan Suomenlinnassa.
Tommi Tikkanen. Tommi Tikkanen studiollaan Suomenlinnassa. Kuva: Yle / Satu Järveläinen bommitommi

Lyhyt historia

Reggae voi viitata yleisesti jamaikalaiseen tanssimusiikkiin tai genreen, joka kehittyi 1960-luvun lopulla skan ja rocksteadyn iskuista eteenpäin. Reggaemusiikin syntyyn vaikutti vahvasti amerikkalainen rhythm and blues, joka oli Jamaikalla suosittua musiikkia 60-luvun alussa.

”Jamaikalaiset DJ:t, selectorit, toivat R&B-levyjä Yhdysvalloista ja raaputtivat etikettejä pois levyistä, jotta kilpailijat eivät näkisi mistä kappaleesta on kyse”, Tikkanen kertoo. ”Aluksi taktiikka toimi, mutta sitten kilpailu kiristyi ja kaikilla selectoreilla oli samat levyt. Piti keksiä jotain muuta ja DJ:t saivat idean 60-luvun alussa ryhtyä itse musiikkituottajiksi tehdäkseen kappaleita, joita muilla ei varmasti olisi.”

Reggaen rytmiikassa kuuluu myös karibialainen mento- ja calypsoperinne. ”Leimallisin piirre on korostunut basso. Jotta oma kappale kuulostaisi paremmalta kuin kilpailijoiden, alettiin ensimmäisten reggaekappaleiden aikaan miksata bassorumpu ja basso kovalle. Näin syntyi jamaikalainen vastine sen ajan R&B:lle”, Tikkanen sanoo.

1950-luvun lopussa syntyneen skan tempo alkoi vuosien myötä hidastua ja 60-luvun keskivaiheilla se kehittyi rocksteadyksi. ”Alton Ellis, The Techniques, The Heptones ja monet muut loivat vuosien 66–67 aikana jamaikalaisen musiikin perusteoksia, joiden bassolinjoja kierrätetään vielä nykypäivänäkin. Kaikissa niissä on samantyyppinen soundi, suurin osa rocksteady-hiteistä kun on tullut Treasure Islen ja Studio Onen studioilta,” Tikkanen selittää.

Kilpailevan puolueen kätyrit saattoivat tulla paikalle ja ampua äänentoistolaitteet.

1960-70 -lukujen taitteessa rastafarismi-liike nosti päätään. ”Aiemmin rasta-aiheisia kappaleita ei annettu äänittää, koska heitä pidettiin resupekkoina, jotka levittävät nuorison keskuuteen huonoja vaikutteita. Pikkuhiljaa kun rastoja löi musiikin kautta läpi sieltä nousi monia tärkeitä nimiä, kuten Bob Marley, Dennis Brown ja Israel Vibration."

70-luvulla roots-reggae oli huipussaan. Poliittisuus ja rastapuhe kuulsivat läpi kappaleista. ”Jamaikan valtapuolueiden välille syntyi konflikteja, jotka johtivat poliittiseen väkivaltaan. Vuosina 1976–81 vaikea tilanne. Jamaikalaiset ovat tottuneet kuuntelemaan musiikkia ulkona ja nauttimaan siitä muiden kanssa – tuolloin se oli liian vaarallista. Kilpailevan puolueen kätyrit saattoivat tulla paikalle ja ampua äänentoistolaitteet”, Tikkanen kertoo.

Reggaemusiikki alkoi liikkua uuteen suuntaan. ”80-luvun alussa tilanne heijastui musiikkiin niin, että artistit päättivät jättää lauluista politiikan pois ja keskittyä lyriikoissa hauskanpitoon”, Tikkanen selventää. Syntyi hieman yksinkertaisempi reggaen jälkeläinen, dancehall. 1980-luvun alun dancehall eroaa modernista dancehallista siten, että musiikin soittivat yhä useasta muusikosta koostuvat bändit. Soittimia käytetään vähemmän kuin roots-reggaessa.

”Kun digitaalinen vallankumous tuli 80-luvun lopulla Jamaikalle, vanhan rytmisen ajattelutavan päälle alettiin rakentaa uutta. Syntyi ennenkuulumattomia teoksia, kuten vuonna 1985 ilmestynyt Wayne Smithin Under Me Sleng Teng, joka on ensimmäinen jamaikalainen digitaalinen reggaekappale. Se muutti musiikin tyylin.” Modernissa dancehallissa on perinteistä reggaeta tökkivämpi soundi ja usein vähemmän muusikoita soittamassa.

Reggaen erityispiirteet

Reggaemusiikin tärkeimmät soittimet ovat rummut ja basso. ”Pikkuhiljaa rocksteady-kauden hiipuessa rumpujen soittotyyli muuttui, siihen tuli one-drop. Länsimaisessa rytmimusiikissa yleensä bassorumpu tulee tahdin ensimmäiselle iskulle ja virveli kolmannelle. Tämän kääntäminen toisinpäin voi tuntua ikään kuin väärin soittamiselta. Jamaikalla tyyli muuttui basson tullessa merkittävämmäksi rytmiseksi kuljettajaksi kuin rummut. Silloin alettiin soittaa niin, että virveli ja bassorumpu tulivatkin vain tahdin kolmoselle merkitsemään droppia. Se yhdistettynä takapotkuihin ja bassolinjaan on käytännössä reggaen perussyke, joka eroaa muista musiikkityyleistä.”

Tikkasen mukaan Trinidadilta lähtöisin ollut kitaristi Lynn Taitt olisi istuttanut reggaeseen kitaransoittotyylinsä, kun hän muutti Jamaikalle. Trinidadilaisessa soittoperinteessä kitaran tehtävänä oli tukea bassoa. "Kun basso ei erotu, niin kitara soittaa oktaavia ylempää samat kuviot. Studiossa Taitt alkoi heti tuplata kitarallaan bassolinjan osia. Kun Taittin tyyli yhdistettiin jamaikalaiseen pomppivaan bassonsoittoon, siitä syntyi ihan uudenlainen musiikillinen elementti." Tikkasen mukaan tämä on havaittavissa miltei kaikissa nykypäivän reggaekappaleissa.

”Tärkeä erityispiirre on myös vokaalien rytmitys ja kieli. Jamaikan kreolilainen englanti, patois, on tavalla tai toisella hyvin vahvasti aina mukana. Reggae on yleensäkin hyvin lyriikkavetoista musaa, teksteillä on valtava merkitys”, Tikkanen kertoo. Kenties juuri tästä syystä reggae ja paljolti verbaliikkaan perustuva rastafarismi kohtasivat 60- ja 70-luvun vaihteessa. ”Uskonnolliset ja työväenluokkaiset teemat kohtasivat, vaikka ne eivät aina ole sovussa artistienkaan maailmassa. Reggaeseen ja rastafarismiin molempiin liittyy taito kaivaa sanoista merkityksiä,” Tikkanen selittää.

Kolme genren tärkeää edustajaa

”Isoin reggaelle tapahtunut muutos ja eniten historiassa jälkiä jättänyt juttu on ollut Bob Marleyn nousu maineeseen. Marleyn ura puhkesi kukkaan 70-luvun lopulla, kun hänestä oli tullut mantereita kiertävä poptähti. Hän nosti reggae-musiikin maailmankartalle ja teki reggaesta sen genren mitä se nykyään on - Island Recordsin Chris Blackwellin avustuksella.

”Marleylta tuli aidosti hyvää musiikkia, hän ei ollut vain pop-paketointi. Maineensa huipulla häntä ei Jamaikalla arvostettu yhtä paljon kuin muualla maailmassa. Monen mielestä hänen levyissään ei ollut tarpeeksi bassoa ja arvostelijat sanoivat, että ne oli tehty valkoisen miehen makuun,” Tikkanen kertoo. ”Kun 90-luvulla roots nosti päätään, useat artistit alkoivat ammentaa vaikutteita hänen tuotannostaan. Marley päätyi kehitysmaiden köyhien ääneksi ja tästä johtuen monissa Afrikan maissa reggaella on yhä hyvin vahva asema."

Tikkasen toinen valinta on Buju Banton. Hän teki dancehallin lisäksi merkittäviä roots-albumeja, joilla käytettiin digitaalisia apuja ja uudenlaisia miksaustekniikoita. ”Jamaikalla Banton oli aikansa isoin artisti, vaikka hän ei suurta kansainvälistä menestystä saavuttanutkaan. Pidän häntä yhtenä merkittävimmistä 90-luvun alun sekä rootsin että modernin dancehallin artisteista. Hänessä personoituu se monipuolisuus, jota jamaikalaisilla artisteilla on. Banton on ennen kaikkea toastaava DJ, jonka ilmaisu on rytmisesti erityyppistä kuin laulavilla artisteilla."

”Reggaessa on paljon voimatekijöitä, jotka ovat todella tärkeitä genren kehityksen kannalta, mutta heistä ei koskaan tullut maailman suosituimpia. Alton Ellis jää usein mainitsematta, vaikka hän oli tietyllä tavalla silta amerikkalaisen ja jamaikalaisen musan välillä. Ellis aloitti skan loppuvaiheessa, rocksteadyn aikana ja teki todella sielukkaita covereita ja rocksteady-hittejä. Pidän häntä yhtenä rocksteadyn tärkeimmistä artisteista. Ellis jatkoi roots-reggaen puolelle ja esiintyi aktiivisesti aina kuolemaansa 2008 saakka," Tikkanen sanoo.

Mitä reggae on tänä päivänä?

Dancehall on liikkunut yhä elektronisempaan ja minimalistisempaan suuntaan. "Monet rytmit ovat jo vuosia kuulostaneet siltä, että niissä on tietty EDM-tatsi.” Tikkasen mukaan dancehall on elinvoimaisin osa nykypäivän reggaeta, vaikka kaikki eivät siitä pidäkään. ”Jos reggaen maailma ei ole kovin tuttu, helposti ei ymmärrä, että reggae ja dancehall sykkivät samalla tavalla Jamaikan kulttuuriselta pohjalta," Tikkanen pohtii.

”Reggae muuttui dancehallin myötä maallisemmaksi: tehdään paljon lauluja mimmeistä ja juhlimisesta. Hengellisemmän roots-reggaen ystävät saattavat vieroksuvat dancehallia tästä syystä." Tikkanen kertoo, että useimmat jamaikalaiset reggaemuusikot liikkuvat joustavasti kahden ääripään välillä, rujosta dancehallista herkkään roots-reggaeen. "On artisteja, jotka ensin tekevät uskonnollisen kappaleen ja seuraavaksi korvia punoittavan kappaleen naisten fysiikasta ja se on okei.”

Perinteinen reggae on kulkenut enemmän sykleissä kuin dancehall. ”Viimeisen kolmen vuoden aikana on tullut monia artisteja kuten Chronixx ja Kabaka Pyramid, jotka nostavat roots-reggaeta pinnalle uudelleen. Soittolistan viimeinen kappale, Stephen ”Ragga” Marleyn Rock Stone ft. Capleton & Sizzla, on ääriesimerkki nyky-rootsista, jonka viimeinen säkeistö on melkein puhdasta dubstepiä. Tuotanto on harvoin näin rajoja rikkovaa ja rohkeaa. Lisäksi pitkään syrjässä olleet elementit, kuten bändisoitto ja liveinstrumentit on nostettu jälleen esiin. Näiden välissä on valtava harmaa alue, jossa tapahtuu jännittäviä juttuja.”

Kommentit