Hyppää pääsisältöön

Robinilta duettoalbumi – mukana kotimaisia supertähtiä

Suomen suosituin poptähti Robin julkaisee 9. lokakuuta duettoalbumin. Robinin viidennellä albumilla on mukana lukuisia Robinin tuntemia ja ihailemia artisteja.

Aiemmin Robin on tehnyt yhteistyötä muun muassa Elastisen kanssa. // Kuva: Teemu Saarinen

Levyllä on uusia kappaleita, joita Robin on tehnyt yhdessä vierailevien artistien kanssa sekä Robinin valitsemia vanhoja suosikkeja täysin uudenlaisina, yllättävinä versioina.

- On ollut ihan mahtavaa ottaa haltuun uutta aluevaltausta tällä alalla. 16-albumin jälkeen oli aikomusta pitää levyjen osalta pientä taukoa. Biisien tekoa jatkettiin normaalisti ja sitten huomattiin, että onnistumisprosentti oli niin hyvä, että päätettiin koota hyvät biisit kasaan. Ajattelin kuitenkin, että jotain erilaista olisi kiva kehittää. Päätettiin, että tehdään levy, jossa kaikki on yhdessä ja duetoimassa hyvällä fiiliksellä. Levyllä mukana on Suomen kovimpia nimiä, artisteja ja erilaisia kokoonpanoja, Robin kertoo tulevasta albumista.

Robin tekee tänä kesänä uransa ensimmäisen kesäfestivaalikiertueen, joka on nimeltään 16 Summer Tour. Kattavan kiertueen myötä hän esiintyy ensimmäistä kertaa myös juhannusfestivaaleilla, Kalajoella 18. kesäkuuta ja Kauhavalla 19. kesäkuuta.

- Kesän kiertue on ollut tähän mennessä ihan mahtava. Me ollaan yhdessä kehitelty kiertuetta varten uusi livesetti peräänkuuluttaen nimenomaan kesän yleistä positiivista meininkiä. Keikat on parasta tällä alalla ja keikoille lähden mieluummin kuin mihinkään muualle. Yleensä juhannuksena ollaan oltu perheen kanssa merellä, mutta tällä kertaa juhannus menee keikkaillessa, Robin sanoo.

Robin on aiemmin tehnyt yhteistyötä muun muassa Elastisen ja Nikke Ankaran kanssa.