Hyppää pääsisältöön

Lysergihapon dietyyliamidia! Avaruusromua 21.6.2015

auringonkukkia, psykedeelinen versio
auringonkukkia, psykedeelinen versio Kuva: YLE Kuvapalvelu psykedeelinen versio

Sveitsiläinen kemisti Albert Hofmann oli vuonna 1943 laboratoriossa tutkimassa erästä kemiallista yhdistettä. Tuo yhdiste oli hajutonta, mautonta ja vesiliukoista. Ainetta tarttui hieman hänen sormenpäihinsä ja vahingossa hän tuli nauttineeksi ainetta pienen määrän. Pieni määrä riitti, sillä jo 25 mikrogrammaa - 25 gramman miljoonasosaa - tuota ainetta riitti aiheuttamaan useita tunteja kestävän euforian.

Aine oli lysergihapon dietyyliamidia, joka myöhemmin alettiin tuntea nimellä LSD.

Albert Hofmann oli valmistanut ensi kertaa LSD:tä jo viitisen vuotta aiemmin, vuonna 1938, mutta ei silloin ollut tullut maistaneeksi sitä. Aineen vaikutus selvisi hänelle vasta vuonna 1943.

LSD on niin kutsuttu psykedeeli. Se tunnetaan aineen tuottamista aistihavaintojen muutoksista, aistiharhoista. LSD saa aikaan yllättäviä ja epätavallisia ajatuskulkuja ja se nostattaa syviä hengellisen kaltaisia kokemuksia. Sillä on keskeinen rooli kulttuurihistoriassa, etenkin Yhdysvaltain 1960-luvun vastakulttuuriliikkeissä, hippien keskuudessa.

Kuten monet huumeet, myös LSD oli alun perin lääke, se kehitettiin lääketehtaan laboratoriossa. Se oli tarkoitettu psyykelääkkeeksi, mutta kun sen vaikutus keksittiin, se levisi ennen pitkää niin kutsuttuun viihdekäyttöön.

Yhdysvaltain armeija oli kiinnostunut LSD:stä, sen käyttöä totuusseerumina ja aivopesuaineena tutkittiin. Sitä tutkittiin myös psykiatrian apuvälineenä. Albert Hofmann piti LSD:tä alussa voimakkaana psykiatrian apuvälineenä, tehokkaana lääkkeenä, eikä omien sanojensa mukaan voinut tuolloin edes kuvitella LSD:n niin sanottua viihdekäyttöä. Miksi ihmeessä kukaan haluaisi vapaaehtoisesti käyttää niin voimakasta psyykelääkettä? Näin hän ajatteli 1940- ja1950-luvuilla, mutta toisin kävi.

Kaikkein kuuluisimmaksi ja laajimmin käytetyksi LSD tuli 1960-luvulla, kun sen avulla alettiin laajentaa tajuntaa. Aivan vapaaehtoisesti.

LSD:n kulta-aika, jos näin voi sanoa, oli 1960-luvun lopulla. Silloin sen välitön vaikutus musiikkiin ja kaikkeen muuhunkin kulttuuriin oli voimakkaimmillaan.

LSD oli osa yhä laajenevaa ja monipuolistuvaa populaarikulttuuria. Populaarikulttuurissa LSD opittiin nopeasti tuntemaan nimellä acid, happo. Happoa käytettiin ja sen käytöstä kerrottiin suhteellisen avoimesti.

The Beatlesin albumia Sergeant Pepper's Lonely Hearts Club Band pidetään eräänä malliesimerkkinä LSD-kulttuurista, vaikka tekijät itse eivät aivan kaikkea myöntäneetkään. Ja olihan Englannissa muitakin happoon myönteisesti suhtautuneita yhtyeitä, kuten Pink Floyd. Ilmiö oli voimakas myös Yhdysvalloissa: Jefferson Airplane, Grateful Dead, ja monet muut.

LSD:n tajunnalliset vaikutukset keksittiin hieman yli 70 vuotta sitten. Melko pian noiden havaintojen jälkeen tuo uusi ihmeaine otettiin lääketieteellisen tutkimuksen kohteeksi, lähinnä psykiatriassa. Sen vaikutuksia tutkittiin hyvinkin omakohtaisesti sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa.

LSD:n vaikutuksia tutkittiin esimerkiksi taiteilijoilla. Haluttiin tietää, miten aine vaikuttaa luovuuteen. Esimerkiksi vuodesta 1958 vuoteen 1962 LSD:tä testattiin antamalla sitä yli sadalle taidemaalarille, kirjailijalle ja säveltäjälle. Sitä testattiin myös alkoholismin parantamisessa, mutta eniten kuitenkin erilaisissa psyykkisissä hoidoissa. Esimerkiksi Iso-Britanniassa, Powick Hospitalin LSD-yksikössä hoidettiin 1950-luvun lopulta 1970-luvun alkuun liki seitsemää sataa potilasta LSD:llä.

LSD:tä tutkittiin ahkerasti 1970-luvulle saakka, siitä julkaistiin tuhansia tieteellisiä artikkeleita, ja satoja kirjoja. Kaiken kaikkiaan tuon aikana LSD:tä arvioidaan annetun yli 40 tuhannelle potilaalle ympäri maailman. Yhdysvalloissa CIA oli kiinnostunut LSD:stä, ja tutki sen käyttöä sotilaallisissa ja vakoiluun liittyvissä tarkoituksissa, kunnes huomattiin, että LSD:n vaikutukset olivat täysin arvaamattomia ja ennustamattomia. Sitä oli mahdoton käyttää millään tavoin hallitusti.

LSD:tä alun alkaen markkinoinut sveitsiläinen lääkevalmistaja Sandoz lopetti LSD:n tuotannon vuonna 1965, kun aineen haittavaikutukset ja sen viihdekäyttö alkoivat saada yhä laajempaa julkisuutta. Yhdysvalloissa Kaliforniassa LSD julistettiin laittomaksi huumeeksi vuonna 1966, ja hyvin pian sama tapahtui lähes joka taholla, esimerkiksi Iso-Britanniassa.

Viimeinen valtio, jossa LSD:tä sai laillisesti valmistaa oli muinainen Tsekkoslovakia, jossa se kiellettiin vasta vuonna 1975. Aiemmin suurin osa Tsekkoslovakiassa valmistetusta LSD:stä oli viety Yhdysvaltoihin, mutta kun valmistus lopulta kiellettiin, se ei ollut suuri takaisku. 1970-luvun puolivälissä LSD:n menekki oli jo laskenut, muiden muodikkaampien huumeiden tultua markkinoille.

Lukuisat urbaanit legendat olivat kertoneet LSD:n syvimmästä olemuksesta niin kauhistuttavia juttuja, ettei tuon aineen kokeileminen houkutellut enää uutta sukupolvea 1960-luvun malliin. LSD ei ollut pelkkää auringonpaistetta.

LSD-aiheinen opetusfilmi vuodelta 1969:

LSD on siinä määrin erikoinen ja omalaatuinen aine, että se on synnyttänyt oman tarinaperinteensä, omat urbaanit legendansa, joita on liikkunut maailmalla 1950-luvulta lähtien. Eräs varhaisimmista väittämistä on se, että Yhdysvaltain lainsäädännön mukaan seitsemän kertaa tai useammin LSD:tä käyttänyt henkilö luokitellaan pysyvästi mielisairaaksi. Ja liikkui myös huhuja, että Yhdysvaltain armeija hylkäsi automaattisesti jokaisen LSD:tä käyttäneen miehen. Kukaan LSD:tä käyttänyt ei muka ollut palveluskelpoinen, ehkä juuri mainittuun mielisairaus-diagnoosiin liittyen. Tämä herätti toiveita monissa nuorissa pitkätukkaisissa miehissä, mutta turhaan. Se oli vain urbaania legendaa.

Eräs oudoimmista LSD:hen liittyvistä urbaaneista legendoista kertoo miehestä, joka LSD:tä otettuaan alkoi luulla olevansa lasillinen appelsiinimehua. Tämä mielenhäiriö jäi pysyväksi ja mies vietti loppuelämänsä seisten. Hän ei voinut mennä makuulle, koska silloin appelsiinimehu olisi kaatunut lattialle. Hän ei voinut enää nauraa, itkeä, eikä tehdä mitään äkkinäisiä liikkeitä, ettei mehu olisi läikkynyt. Ja tarinan toinen versio kertoo miehestä, joka kuvitteli olevansa appelsiini, ja pelkäsi koko lopun elämäänsä, että joku päättäisi kuoria hänet.

Eräs urbaani legenda kertoo poliisista, joka pysäyttää hieman oudosti ajaneen autoilijan, luullen tätä rattijuopoksi. Auton kuljettaja vaikuttaa kuitenkin selvältä, hänen hengityksessään ei ole alkoholin hajua, mutta poliisi huomaa auton etupenkillä olevan vesipullon. Poliisi ajattelee miehen olevan ovela, ehkä hän on virkavaltaa hämätäkseen laittanut vesipulloon jotakin kirkasta alkoholia, esimerkiksi vodkaa. Poliisi pyytää saada tutkia vesipulloa, avaa sen ja ottaa siitä kulauksen, huomatakseen että se todellakin oli vettä.

Hän päästää auton ja kuljettajan jatkamaan matkaa. Pian alkaa tapahtua, poliisi lähes menettää järkensä ja tajuntansa. Neste ei ollutkaan pelkkää vettä, vaikka hän luuli niin. Veteen oli liuotettu valtaisa määrä väritöntä, hajutonta ja mautonta kemikaalia, voimakkainta tunnettua aistiharhoja aiheuttavaa ainetta, LSD:tä.

LSD:n ja sen psykoaktiiviset ja psykedeeliset vaikutukset keksinyt Albert Hofmann eli pitkän elämän. Hän kuoli vuonna 2008, 102-vuotiaana, yhä vakuuttuneena keksimänsä aineen merkittävyydestä. Näin siitäkin huolimatta, että esimerkiksi YK oli jo vuonna 1971 julistanut LSD:n laittomaksi kaikissa jäsenvaltioissaan.

Albert Hofmannin puhe omassa satavuotisjuhlassaan:

Jo sitä ennen Yhdysvalloissa oli ministeriön raportissa kuvattu LSD:tä näin: ”Vaikka havainnot LSD:n hyödystä aluksi olivat hyvin optimistisia, myöhemmät empiiriset tulokset eivät ole osoittautuneet yhtä lupaaviksi. Tutkimukset ovat vahvistaneet, että tämän huumeen voimakkaat hallusinogeeniset vaikutukset voivat aiheuttaa hyvin voimakkaita vastakkaisia reaktioita, kuten akuutin paniikkireaktion, psykoottisen kriisin ja takaumia, etenkin niillä käyttäjillä, joilla ei ole keinoja käsitellä traumojaan.”

Tätä nykyä LSD on jälleen saamassa takaisin hieman alkuperäisestä roolistaan. Esimerkiksi Sveitsissä käynnistyi vuonna 2008 tutkimus, jossa tutkitaan LSD:n käyttöä psykoterapiassa ja osana saattohoitoa. Iso-Britannian parlamentin alainen tieteellinen komitea laati vuonna 2006 kattavan luokittelun eri päihteiden suhteellisesta haitallisuudesta ihmiselle. Tuossa luokittelussa LSD on luokiteltu ihmiselle vähemmän haitalliseksi kuin esimerkiksi kannabis, tupakka tai alkoholi.

Englantilaisen Mojo-lehden kooste kymmenestä julkisuuden henkilöstä, joiden elämään LSD on vaikuttanut huomattavasti:

AVARUUSROMUA 21.6.2015 - OHJELMAN MUSIIKKI:
(LSD:n keksimisen 70-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistulta kokoelmalta 70 Years of Sunshine)
LEGENDARY PINK DOTS: Don't Worry Dear, I'll Be Holding Your Hand
SHIHEI HATAKEYAMA: Border Feather
PHIL LEGARD: Lifting the Veil
RAPOON: Back on the Bus
KOMORA A: Come Down
DARIUS CIUTA: seR_V
MYSTICAL SUN: Echodyssey


Kommentit
  • Anssi Kelan lyriikka vakuutti ja liikutti

    Anssi Kela löysi vanhan menestysreseptin

    Tällä kertaa kokonaan kotimaisessa Levylautakunnassa oli mukana monen hittiartistin uutta tuotantoa. Uusia lauluja olivat kuuntelemassa Diandra, Samuli Laiho ja Pekka Laine. Äänestyksen tulos ja kommentit 1. Anssi Kela: Ilves 26 pistettä (Anssi Kela) Diandra: Ei tätä voinut ruveta analysoimaan, jäi vaan kuuntelemaan. Tarina vei heti mukanaan.

  • Kylie Minoguen kantrivalssi ja Maj Karman rokkileka

    Kylie Minoguen kantrivalssi Levylautakunnan voittaja

    Levylautakunnan arvioille alttiiksi valikoitui viikon uutuuksista mm. Australian lahja pop-maailmalle, tuore laulaja-lauluntekijä ja kotimainen rokkijyrä. Arvionsa antavat Ylen Juha-Pekka Sillanpää, Susanna Vainiola ja Jyrki Koskenseppä. Äänestyksen tulos ja kommentit 1.

  • Kolme sointua riittää tangokuninkaillekin

    Tangokuninkaat Jukka Hallikainen ja Marko Maunuksela

    Tangokuninkaat Jukka Hallikainen ja Marko Maunuksela ovat yhdistäneet voimansa duoksi, joka alkaa keikkailla yhdessä ja levyjäkin on tekeillä. Levylautakunnassa Marko ja Jukka saavat arvioitavakseen viikon uutudet. Tämän duon täydentää trioksi toimittaja Maija Salminen. Pisteet ja kommentteja 1.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua