Hyppää pääsisältöön

Pentti Haanpää sai Meren ja Turkan aatokset vilistämään

Kirjailijat Veijo Meri ja Jouko Turkka keskustelevat Yleisradion kirjastossa.
Veijo Meri ja Jouko Turkka keskustelevat. Kirjailijat Veijo Meri ja Jouko Turkka keskustelevat Yleisradion kirjastossa. Kuva: Päivi Bourdon Jouko Turkka,Veijo Meri

Kirjailija Veijo Meren ja ohjaaja Jouko Turkan vuonna 1995 käymä värikäs keskustelu Pentti Haanpään tuotannosta alkoi Hegelin dialektiikasta ja rönsyili keskiaikaisen seksin kautta tupakkalakiin. Herrojen kulttuurihistoriallinen turina luistaa niin mainiosti, että lopussa Turkka ehdottaa kahden miehen esiintyjäryhmän perustamista. Sen nimenä voisi olla ”Tuppurainen Tappuraisen takausmiehenä”.

Ohjelma taltioitiin perin maaliskuussa 1995 Yleisradion kirjastossa. Se radioitiin ensimmäisen kerran aprillipäivänä 1995, kun Radioteatteri esitti kuunnelmasovituksen Haanpään romaanista Taivalvaaran näyttelijä.

Vuonna 1938 ilmestynyt kirja käsittelee valhetta, naamioita ja rooleja. Roolipelit korostuvat myös, kun Meri ja Turkka pohtivat Haanpään kirjailijakuvaa.

Kun ihmiset oli heinäpellolla töissä, hän meni sinne ottamaan aurinkoa jumalauta ja riisui, meni loikoilemaan. Tää on teatteria.

Hän veti asuinseudullaan Piippolassa tietoista ja liioiteltua kirjailijanroolia, jota suku ja naapurit eivät voineet ymmärtää. Teatraalisiin elkeisiin kuului esimerkiksi asettuminen heinäpellolle ottamaan aurinkoa muiden siellä huhkiessa.

Haanpää pelasi teatteripeliä myös Helsingin kamarioppineiden kanssa. Tieten tahtoen omaksuttu jätkämäinen rooli upposi näihin hyvin.

Tästä tuli myös taakka: Haanpää nähtiin pitkään pelkkänä kylämiljöön ja tukkijätkien kuvaajana, vaikka hän oli ”kulttuurikirjailija alusta asti”. Yksin Taivalvaaran näyttelijä, jossa ihmisen identiteetti on horjuva, on Turkan ja Meren mielestä oiva esimerkki tekijän eurooppalaisesta modernisuudesta.

Meri nimittää Haanpäätä ”Suomen Brechtiksi”. Molemmilla oli yksityiselämässään taipimusta samankaltaisiin teatraalisiin näytöksiin, mutta molempien tuotannossa on myös kaiken aikaa läsnä yhteiskunnan rakenne.

Kaikkea Haanpään ja taivaan väliltä

Haanpään kirjailijakuvasta johdutaan käsittelemään kirjailijoiden aseman muutosta ja Meren hiljattaista kommenttia ammattikunnan harvalukuisuudesta Linnan juhlien vieraslistalla. ”EU-keskustelun myötä kirjailijoita alettiin pitää syöttilässikoina”, on Meren vakaa käsitys.

Puhutaan Meren historiateoksista, jotka Turkan mielestä on väheksyen sivuutettu. Meri on saanut käsityksen, että kaunokirjailijaa ei pidetä oikeutettuna kirjoittamaan historiaa.

Jos näen kadulla rikoksen, en uskalla mennä todistamaan, siitä tulee haittaa. Haanpää on jo kuvannut tämän.

Polveilevassa keskustelussa ehditään kosketella myös mm. suomalaista latoarkkitehtuuria, median ylläpitämää pakollista optimismia, Maria Jotunia ja naistoimittajia, uskonnon ja moraalin väistymistä talouden tieltä, miesten illanistujaisrituaaleja, japanilaisia taistelulajeja, 1500-luvun ryhmäseksiä, Shakespearea ja miesten pohkeita, yhteiskunnallista rikosta, lippa niskassa käveleviä nuoria, terveyden diktatuuria ja talvipukeutumisen normeja. Kaikki tämä liittyy kiinteämmin tai löyhemmin Haanpäähän.

Meren sinkoileva ajatuksenjuoksu ja vuolas puhe jättävät suulaan Turkankin välillä kuunteluoppilaaksi. Hän hekottelee kumppaninsa jutuille sydämellisesti ja toteaa juttutuokion päätteeksi: ”Ei me olla harjoteltu, mutta jos me jatkettaisiin, me oltais ens viikolla tosi hyviä!”

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto