Hyppää pääsisältöön

Valheet ja viettelijät eli nöyryytys, häväistys ja kosto

Minna Suuronen on markiisitar de Merteuil
Minna Suuronen on markiisitar de Merteuil Kuva: Ryhmäteatteri/ Ilkka Saastamoinen valheet ja viettelijät

Ryhmäteatterin Valheet ja viettelijät on viihdyttävä, aistillinen ja elegantti kokonaisuus. Ja hauska! Juha Kukkosen ohjauksessa tarina etenee kiihkeää vauhtia valheesta ja viettelyksestä toiseen.

Tunnelma on Suomenlinnan Hyvän omatunnon linnakkeessa suorastaan kuuma!

Kivimuurien ympäröimässä katsomossa on juhannusta edeltävänä torstaina koleaa ja kosteaa. Piti kietoa villahuopaa tiukemmin ympärille ja vetää myssy korville, jotta tarkenisi. Korseteissaan ja peruukeissaan keimailevien näyttelijöiden sekä pikku pöksyissään pyörähtelevien tanssijoiden hengitys huuruaa. Mutta ihme tapahtuu: tunnelma on Suomenlinnan Hyvän omatunnon linnakkeessa suorastaan kuuma!

Aluksi esiintyjät kertaavat historiallisen tilanteen: on menossa ylellisyydessä loikovan, nautintojensa rappeuttaman aateliston viimeisen loiston hetki. Ei vielä vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa. Nyt johtotähtenä on nöyryytys, häväistys ja kosto! Apocalyptican mahtipontinen musiikki sopii mahtavasti juonitteludraaman säestäjäksi.

Minna Suuronen ja Tarja Heinula Ryhmäteatterin Valheissa ja viettelijöissä.
Niina Pasasen puvut ovat uskomattoman upeita. Juonittelemassa markiisitar de Merteuil sekä madame de Volanges. Minna Suuronen ja Tarja Heinula Ryhmäteatterin Valheissa ja viettelijöissä. Kuva: Ryhmäteatteri/ Ilkka Saastamoinen tarja heinula
Tarina on romaanista ja hienoista elokuvasovituksista tuttu. Toisiaan kiusaavaa ja toistensa syliin kaipaavaa pääparia, varakreivi de Valmontia ja markiisitar de Merteuilia, näyttelevät Antti Virmavirta ja Minna Suuronen. Ah he ovat ihania ja katalia! Heidän “ystävyytensä” on erikoista sorttia: päästäkseen madamen vuoteeseen varakreivi suostuu tämän koston välikappaleeksi, ja lumoaa hankkeen edetessä naisen jos toisenkin.

Madame lupaa ja heti perään kieltää varakreiviltä rakkautensa ja ruumiinsa, koska muuten hän menettäisi ainoan aseensa. De Merteiul haluaa olla se, jota de Valmont eniten haluaa ― ainoa, jota mies ei saa hurmattua.

Tätä kissa ja hiiri -leikkiä pyöritetään ympäri ympäri ympäri. Puuteri vain leijailee, vannehameet heilahtelevat ja korot kopsahtelevat kun ylimystö ihastuu ja rakastuu, empii ja antautuu. Rakkaus on julmaa ja kyynistä leikkiä, jossa taitaa lopulta olla pelkkiä häviäjä. Dialogi on terävää, ja taitavat näyttelijät sivaltelevat sanoilla nautiskellen.

Miten uhkeita naisten korkeat, kukkien ja pitsien koristamat kampaukset ovatkaan.

Kuin rokkitähdeksi puetun, liehuvatukkaisen Valmontin verkkoihin takertuvia kaunokaisia näyttelevät Saija Lentonen ja nuori Sonja Salminen. Lentonen tekee värisevän tulkinnan hyveellisestä, mutta sorruttuaan sitäkin palavammin rakastavasta madame de Tourvelista. Salmisen nunnakoulusta vastikään vapautunut Cécile Volanges on hauska hahmo: äiti (napakka Tarja Heinula) koettaa koulia tyttärestään eteeristä ja hienostunutta, mutta tyttö on auttamattoman kömpelö, kiroileva ja kenen tahansa vokoteltavissa. Lystikkään, energisen hahmon tekee myös Paavo Kinnunen Cécileä sekä markiisitar de Merteulia armastelevan chevalier Dancenyn roolissa.

Sonja Salminen ja Antti Virmavirta Ryhmäteatterin Valheissa ja vietteilijöissä.
Valmontin viettelemäksi joutuu tällä kertaa nuori Cécile. Sonja Salminen ja Antti Virmavirta. Sonja Salminen ja Antti Virmavirta Ryhmäteatterin Valheissa ja vietteilijöissä. Kuva: ryhmäteatteri/ Ilkka Saastamoinen sonja salminen

Niina Pasanen on tehnyt ilottelevaa työtä rokokoo-puvustuksen kanssa. Miten uhkeita naisten korkeat, kukkien ja pitsien koristamat kampaukset ovatkaan. Puhumattakaan madame de Merteuilin ällistyttävistä leningeistä! Janne Siltavuoren lavastus on yksinkertainen, kaunis ja toimiva. Satavuotiset muurit taipuvat osaavien lavastajien käsissä aina vaan uusien seikkailuiden miljööksi.

Suomenlinnassa koettiin kaikin puolin ihastuttava teatteri-ilta. Vain yksi toive jäi täyttämättä: lopussa olisimme ystäväni kanssa halunneet pikkuisen itkeä, kaiken sen tyydyttämättömän kaipuun tähden.

Ryhmäteatteri: Valheet ja viettelijät.
Choderlos de Laclosin kirjeromaanin pohjalta ohjannut ja sovittanut Juha Kukkonen. Lavastus Janne Siltavuori, äänisuunnittelu Jussi Kärkkäinen, valosuunnittelu Ville Mäkelä,
pukusuunnittelu Niina Pasanen, maskeeraussuunnittelu Riikka Virtanen, koreografiat Panu Varstala ja Eero Vesterinen, taistelukoreografiat Oula Kitti. Rooleissa Minna Suuronen, Antti Virmavirta, Saija Lentonen, Eeva-Maija Haukinen, Sonja Salminen, Tarja Heinula, Paavo Kinnunen, Juha Pulli, sekä tanssijat Johannes Hiltunen, Karoliina Kauhanen, Justus Pienmunne ja Laura Sorvari.
Ensi-ilta oli Hyvän omatunnon linnakkeessa 15.6.2015. Esitykset jatkuvat 29.8. saakka.

Penkkitaiteilija

  • Rakkaus on ruma sana, mutta kaunis asia

    Rakas äiti on suomen kaunein sanapari.

    Kun kysytään, mikä on suomen kielen kaunein sana, pitäisi ensin tarkentaa, tarkoitetaanko sillä ihanimman asian nimeä vai soinniltaan miellyttävintä sanaa. Moni pitää kauniina pehmeitä soljuvia äänteitä. Alavilla mailla hallanvaara on klassikko, vaikka sen merkitys uhkaa sadon paleltuvan.

  • Avaruusromua: Sumutorvia, tuhkaa, aaltoja ja aavekaupungin ääniä

    Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia.

    "Yhtäkkiä tajusin, että tein kaiken aivan väärin", toteaa amerikkalainen säveltäjä Steve Moore. "Pyrin aina luomaan jotakin, jolla ei ole alkua eikä loppua", sanoo amerikkalainen elektronimuusikko Taylor Deupree. "Tahdon kertoa äänillä samalla tavoin kuin elokuvaohjaajat kertovat kuvilla", selittää australialainen musiikintekijä Martin Kay. "Me emme tiedä luonnosta vielä juuri mitään", väittää japanilainen äänitaiteilija Yoshio Machida. Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia, kummallisia ajatuksia ja omalaatuista musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Oletko tosikko vai uppoaako ironia?

    Ironia on taitolaji.

    Törmääkö sarkasmiin, ironiaan ja ivaan nykyään yhä useammin, vai tuntuuko vain siltä? Poliitikot selittelevät sanomisiaan väärinymmärrettynä ironiana: “se oli vain läppä!”. Nuoriso muodostaa sarkastisen salakielen salaseuroja. Käänteistä kieltä ymmärtämätön joutuu naurunalaiseksi. Ironia on monesti hauskaa ja nokkelaa.

  • Arto Paasilinnan Ulvova mylläri Lukupiirissä - tule mukaan keskustelemaan!

    Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800

    Tule mukaan radion Lukupiiriin 30.3. klo 19! Ulvova mylläri kysyy, missä menevät normaalin ja hyväksytyn rajat? Kuka lopulta on Ulvovassa myllärissä hullu? Paasilinnan romaani ilmestyi vuonna 1981 ja sen tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Suomeen. Onko kirjan sanoma edelleen ajankohtainen? Entä millaista on Ulvovan myllärin huumori? Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri