Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningaskuluttaja pääkuva

Kuningaskuluttajan verkkosivujen päivittäminen on päättynyt. Jatkossa ajankohtaiset kuluttaja-asiat löytyvät Yle uutisten ja MOT-toimituksen sivuilta.

5 sovellusta musiikin löytämiseen ja tekemiseen

Kuulokkeet ja puhelin vihreällä matolla
Kuulokkeet ja puhelin vihreällä matolla Kuva: Shutterstock / Kalabi Yau kunigaskuluttaja

Välillä on kiva löytää uutta musiikkia, tai jopa tehdä sitä itse. Tässä viisi sovellusta, joilla homma onnistuu.

Hype Machine

(Android 2,95€, iOS 3,99€, Windows Phone 1€)

Monimuotoisen musiikin hakeminen ei ole niin yksinkertaista kuin luulisi. Lähes jokaisessa suoratoistosovelluksessa on soitetuimpien kappaleiden tai uusien kappaleiden listansa sekä jaottelu erilaisiin genreihin, mutta monesti näissä on valitettavan tuttua tuotantoa - ainakin jos haluaa kulkea reilusti edellä muita.

hype machine
Hype Machinesta löytyi muun muassa mielenkiintoisia miksauksia. hype machine kuningaskuluttaja

Hype Machinen kautta pääsee tutustumaan trendikkäiden musiikkiblogien esiin nostamiin artisteihin, kappaleisiin ja miksauksiin, joista kukaan ei ole välttämättä vielä kuullutkaan. Seurannassa kerrotaan olevan noin 800 mielenkiintoisinta musiikkiblogia ympäri maailmaa. Itse löysin monesta tutusta kappaleesta versioita, joita en ollut aikaisemmin kuullut.

Sovellus ei pelkästään esittele, vaan sen kautta voi myös oikeasti kuunnella kokonaisia biisejä. Tämä poistaa yhtälöstä monta välikättä ja tekee sovelluksesta oikeasti näppärän.

Sen kautta voi kuunnella esimerkiksi juuri julkaistuja biisejä, päivän suosituimmiksi kohonneita raitoja, tiettyyn genreen kuuluvia kappaleita sekä katsoa mitä samaa sovellusta käyttävät kaverit ovat verkosta löytäneet. Hype Machinen ylläpitäjät valitsevat omakätisesti myös viikon albumin, jonka voi suoratoistaa kokonaisuudessaan sovelluksen kautta.

Hype Machine ei missään nimessä korvaa Spotifyta, Rdiota tai muuta suoratoistosovellusta, mutta se on mainio työkalu kuuntelun rikastamiseen - varsinkin kun kaiken saa pienellä kertaostolla, eikä mainoksia tai kuukausimaksuja ole. Kiintoisimmat kappaleet voi käydä napsimassa vaikka Spotifyssa omalle soittolistalleen.

Pacemaker

(iOS - ilmainen)

Pacemaker on jokaisen koti-dj:n perussovellus. Kappaleita voi soittaa iTunesista tai Spotifysta, joten tiedostojen lataajat ja suoratoistajat ovat kerrankin samalla viivalla.

Pacemaker on jokaisen koti-dj:n perussovellus.

Jos haluaa yllättyä täysin, hoitaa Pacemakerin Match Machine -toiminto kappaleiden hakemisen ja ehdottamisen täysin omatoimisesti. Activate Autopilot puolestaan hoitaa varsinaisen miksaamisenkin tarvittaessa kokonaan. Halutessaan käyttäjä voi lisätä mausteita miksauksiin lisäämällä joukkoon muun muassa efektejä.

iPadilla ruututilaa on enemmän, joten myös toimintojen määrä lisääntyy. Koti-dj voi myös muun muassa scratchata, säätää bassoa ja keskitaajuuksia sekä tehdä looppeja. Lopuksi kaiken voi tallentaa valmiiksi miksaukseksi - tämä tosin toimii vain iTunesista soitettavien kappaleiden kanssa.

Automatiikka pelaa yllättävän hyvin ja biitilleen osunut miksaus herättää onnistumisen tunteita. Erilaisia efektejä voi ostaa lisää noin kahden-kolme euron hintaan.

MixRadio

(Windows Phone, iOS, Android - ilmainen)

MixRadion nimi saa varmasti monet pohtimaan, miksi se tuntuu niin tutulle. Syynä on tietysti se, että samainen sovellus oli pitkään Nokian matkapuhelimien keskeinen musiikkisovellus.

mixradio
MixRadio on toimiva ilmainen "radiosovellus", josta löytyy kotimaistakin musiikkia. mixradio kuningaskuluttaja

Kun Nokia myi puhelinliiketoimintansa Microsoftille, sai Seattlen ohjelmistojätti itselleen myös MixRadion. Microsoft ei nähnyt tarvetta sille, joten se myi MixRadion puolestaan pikaviestipalvelu Linelle, ja tämä on laajentanut palvelun myös suurimmille mobiilialustoille.

MixRadiossa erilaiset algoritmit valitsevat kappaleita käyttäjän kuunneltavaksi tämän oletetun maun mukaisesti. Palvelua voi opettaa kertomalla omista suosikkiartisteista ja tykkäämällä toistettavista kappaleista. Mitä enemmän palvelua käyttää, sitä henkilökohtaisemmaksi se muuttuu.

MixRadiossa kerrotaan olevan yli 35 miljoonan kappaleen katalogi, joten se on yhtä suuri kuin esimerkiksi Spotifylla tai muilla suuremmilla musiikkipalveluilla. Tietotekniikan lisäksi se luottaa myös ihmisvoimiin, sillä MixRadio tarjoaa myös tuhansia asiantuntijoiden laatimia kanavia. Tarjontaa on viimeisimmistä listahiteistä aina eri genreihin.

Suomalaiset artistit tuntuvat olevan hyvin esillä ja kotimaista musiikkia tarjoavia soittolistoja on aina virallisista single- ja albumilistoista suomipop-listoihin ja jopa kotimaisten festarien esiintyjiin pohjautuviin listoihin.

Palvelu tuntuu toimivan hyvin, tarjontaa on paljon ja käyttöliittymä on toimiva. Koska kyseessä on radiomainen ilmainen palvelu, ei yksittäisiä soivia kappaleita voi valita, mutta huonon kappaleen yli voi kyllä hypätä.

On myös todella näppärää, että suosikkikanavan voi tallentaa offline-tilaan ja kuunnella ilman verkkoa.

Beatphonic

(Windows Phone 1,29€ , iOS 0,99€)

Jokaisessa meissä asuu pieni säveltäjä. Luomisen tunne iskee usein omituisilla hetkillä, mutta sitä voi lievittää mobiilisovelluksella. Suomalaisen startup-firma Soundicalin Beatphonic-sovelluksella voi luoda elektronista musiikkia ilman aikaisempaa kokemusta.

Beatphonic-sovelluksella voi luoda elektronista musiikkia ilman aikaisempaa soittokokemusta.

Beatphonicissa on 24 soitinta, joista jokaisella on neljä erilaista soittotyyliä. Mukana on mm. rumpu-, basso-, syntetisaattori- ja kitaraääniä. Nämä on luotu yksinomaan Beatphonicia varten ja soveltuvat esimerkiksi dancen, r&b:n ja popmusiikin luomiseen.

Melodioita luodaan eleillä ohjaamalla eli käytännössä musiikkia ohjataan liikuttamalla puhelinta eri tavoilla. Mahdollisuuksia on kahdeksan erilaista. Kun mukaan lisätään 11 ääniefektiä, 8 sointukuviota, tempon muuttaminen ja äänenvoimakkuuksien säädöt, alkaa kasassa olla kohtuullisesti mahdollisuuksia muunteluun.

Oman laulun voi äänittää ja ladata sen kaiken kansan kuunneltavaksi SoundCloudiin, Facebookiin tai lähettää sähköpostin liitteenä suoraan tutuille.

Shazam

(iOS, Android, Windows Phone - ilmainen)

Shazam on ehdoton ykkössovellus biisien tunnistamiseen. Jokainen meistä on ollut tilanteessa, jossa kahvilassa, diskossa, kaupassa, radiossa tai vaikka tv-ohjelmassa soi hyvältä kuulostanut kappale, jonka nimeä kukaan ei kerro. Apuun tulee Shazam, joka on ollut markkinoilla jo hyvän aikaa, mutta jonka erinomaisuutta kaikki eivät tunnu tietävän.

Shazam
Shazam tekee kappaleesta ns. akustisen sormenjäljen, jota se vertaa tietokantaansa. Shazam kuningaskuluttaja

Kappaleen soidessa käynnistetään Shazam, osoitetaan puhelimen mikrofoni kohti musiikkia ja odotetaan noin 30 sekuntia. Jollain uskomattomalla tavalla ohjelma on, sanoisinko 98 prosenttisesti, oikeassa.

Tunnistamisen jälkeen kappaleen voi ostaa iTunesta, suoratoistaa Spotifysta, Rdiosta, Deezerista tai Google Playsta sekä katsoa videon Youtubesta.

Jos tuntuu sille, että diskoillan kaikki kappaleet kannattaisi kartoittaa, on sovellukseen lisätty äskettäin myös Auto Shazam -toiminto, joka tunnistaa kappaleita koko ajan vaikka sovellus itsessään ei olisikaan aktiivisena juuri sillä hetkellä.

Mainokset voi poistaa häiritsemästä ostamalla Shazamin maksullisen version, toiminnallisuuteen ne eivät vaikuta.

Muokattu 26.8.2015: Lisätty artikkeliin hakusanoja.

Kommentit
  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Kokonaisvaltainen näöntutkimus optikolla teetetty ja kaikki kunnossa?

    Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.

    Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.

Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Näin korjaat itse vetoketjun

    Kuinka korjata vetoketju ilman että sitä tarvitsee vaihtaa?

    Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.

  • Hyötykasvit parvekkeella: ravintoa ja silmänruokaa

    Syötävätkin kasvit jalostetaan yhä kauniimmiksi.

    Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.

  • Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

    Luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

    Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

  • Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.

  • Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

    Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”

    Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

  • Katsastaja: Lunastusautojen turvallisuudesta ei takeita

    Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.

    Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.

  • Yksityiselläkin myyjällä on iso vastuu käytetyn auton vioista

    Apua korjauskuluihin saada auton myyjältä.

    Jos auto hajoaa ennen aikojaan, voi apua korjauskuluihin saada auton myyjältä. Kuluttajansuojalaki määrittelee autoliikkeen virhevastuun, mutta myös yksityiselle myyjälle voi syntyä vastuu korjauskuluista. Lähtökohta on, että auton moottorin pitää kestää auton elinkaaren ajan.

  • Hakkerit vievät jättimäisiä määriä luottokorttitietoja

    Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.

  • Pelko myy, mutta mitä meidän oikeasti pitäisi pelätä?

    Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.

    Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.

  • iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.

    Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.

  • Näin säilytät hedelmiä ja kasviksia oikein

    Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.

    Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.

  • Vanhaakin ruokaa voi syödä

    Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.

    Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.