Hyppää pääsisältöön

Kioskin Eve Väyrynen ja tubettaja Mentaalisavuke kaivavat tuhat uutista vaikka kiven alta

Kioskin kesäkiertueen Eve Väyrynen ja Aleksi ”Mentaalisavuke” Rantamaa aikovat koota kesän aikana 1000 uutista ja tehdä samalla televisio-ohjelmaa Ylelle.

Kioskin Mentaalisavuke & Eve Väyrynen Ja YleX Etusivu

Etusivun vieraaksi saapuivat toimittaja Eve Väyrynen sekä tubettaja Aleksi Rantamaa, joka tunnetaan paremmin nimellä Mentaalisavuke.

He tekevät seuraavan viiden viikon ajan TV2:n ajankohtaisohjelmaan Kioskiin puolen tunnin pituisia jaksoja, joissa he metsästävät uutisia ympäri Suomea ja ottavat selvää, mitä Suomessa kesällä oikeasti tapahtuu. Tarkoituksena on löytää 1000 uutista.

- Mukaan mahtuu siis kevyempiäkin uutisia, kaikki eivät ole ministereitä kaatavia, Väyrynen kertoo.

Usko uutisten löytämiseen on kova ja niitä aiotaan kaivaa vaikka kiven alta. Juttua tehdään muun muassa paikallisista ihmisistä, sekä paikoista, joita ei turistioppaista löydy.

- Kioskin nettisivuille voi lähettää uutisvinkkejä omalta paikkakunnaltaan. Tähän mennessä niitä on tullut jo yli 100, toimittaja vinkkaa.

Uutisprojekti laittaa tubekanavan tauolle

Rantamaa kertoo olevansa mukana uusien kokemuksien perässä. Tärkeintä on itsensä haastaminen ja omalta mukavuusasteelta poistuminen.

- Eve on tässä se ammattilainen. Lähden itse tekemään juttuja fiilispohjalta, Aleksi tarkentaa.

Uutisprojektin myötä Aleksin omalle Youtube-kanavalle ei ilmesty kesän aikana videoita yhtä tiuhaan tahtiin kuin aikaisemmin. Fanit ovat kuitenkin pysyneet ymmärtäväisinä, ja kannustavia kommentteja on sadellut sosiaalisessa mediassa.

Kiertue starttaa ensi maanantaina Kittilästä, matkaa sieltä läpi Suomen ja loppuu Helsingissä 15.8. järjestettävään Tubecon-tapahtumaan. Matkaa voi seurata arkisin TV2:lta klo 19.30.

Kioskin kesäkiertueen aikataulut voit katsoa täältä!  

Jutun ovat kirjoittaneet #ylensiistit kesätyöntekijät Eveliina Kulmala ja Sini Laine.