Hyppää pääsisältöön

Peter von Bagh: Fennadan tarina

Fennadan tarina -dokumentti (1993).
Fennadan tarina -dokumentti (1993). Kuva: Yle. fennada-filmi

Peter von Baghin vuonna 1993 valmistama dokumentti kuljettaa katsojan keskelle suomalaisen elokuvan kulta-aikaa ja sen ohi yhden filmiyhtiön näkökulmasta. Ansiokas syväluotaus antaa puheenvuoron tekijöille ja tilan katsojan omalle tulkinnalle. Tekijälleen ominaisesti tuloksena on tälläkin kertaa aihettaan suurempi kokonaisuus.

Dokumentissa harvakseltaan kommentoivan von Baghin alun tiivistys kantaa pitkälle. ”Vuosikymmenen taite, ja uuden elokuvayhtiön alku. Sellaiselle oli vielä tilaa Suomi-Filmin ja Suomen Filmiteollisuuden rinnalle, tilanteessa, jossa kukaan ei voinut tietää, että suomalaisen studioaikakauden elokuvan viimeinen vuosikymmen oli alussa.”

Fennadan taustalta löytyvät Fenno-Filmin ja Adams Filmin elokuvatuotannot, jotka Fenno-Filmin johtajaksi noussut Mauno Mäkelä yhdisti vuonna 1950. Koska Mäkelä kuului Kinoston omistajasukuun, oli uudella yhtiöllä mahdollisuus tuottaa elokuvia liki puoleen suomalaisista elokuvateattereista.

Haastatteluiden ja runsaiden elokuvanäytteiden varaan rakentuva historiikki kertoo filmiyhtiön tarinan tekijöidensä näkökulmasta. Von Bagh on ollut liikkeellä oikeaan aikaan, sillä tarinoille on vielä löytynyt kertojansa. Kautta linjan toistuu yksi seikka: Fennadassa oli vallinnut erittäin vahva "me-henki".

Fennadan alkuajoista 1950-luvun puoliväliin asti kuvastuu aikakaudelle muutoinkin tunnusomainen valtava innostuneisuus. Dokumentin ensimmäisessä osassa keskitytään pitkälti Roland af Hällströmin ohjauksiin. Af Hällström sai pian rinnalleen aivan uudenkin ohjaajanimen, kansalle kuitenkin jo näyttelijänä kovin tutun Lasse Pöystin.

Aivan ensimmäisen Fennada-elokuvan Ratavartijan kaunis Inkeri ohjasi kuitenkin Hannu Leminen. Dokumentissa kuulemme, miksi elokuvalle määrättiin viiden prosentin sakkovero ”pornosta”. Elokuvan miespääosaan Leminen nosti amatöörinäyttelijä Erkki Viljoksen. Viljos kertoo, millaista oli suudella pitkään Helena Karaa.

Roland af Hällströmistä kuullaan monta kuvausta. ”Eihän hän sillä tavalla mikään taiteilija ollut, kuten Leminen, mutta hänessä oli paljon muuta hyvää”, toteaa kuvaaja Esko Töyri. Leif Wager puolestaan muistelee, miten af Hällström oli aikaansa edellä. ”Silloin kaiken piti olla niin kaunista ja siloiteltua, hän uskalsi olla realistinenkin filmeissään.” Af Hällström kuoli Töyrin käsivarsille kesken Lain mukaan –elokuvan kuvausten vuonna 1956.

Lasse Pöysti kertoo Fennadan alkuajoista vivahteikkaasti ja Tarmo Manni puolestaan kuvailee Lasse Pöystiä pysäyttävästi. Moni muistelee myös Mauno Mäkelän persoonaa: se, ettei hän itse ollut filmimies vaan koulutukseltaan kemisti, lasketaan hänelle ehdottomasti eduksi.

Saamme myös tietää, millaista oli näytellä Tapio Rautavaaran kanssa.

Dokumentin toisessa osassa valaistaan lyhyttä ajanjaksoa, vuosia 1956–1958. Tuona aikana Fennadassa nousivat suuriksi ohjaajanimiksi Ville Salminen ja Matti Kassila.

Luotettavana ohjaajana tunnettu Ville Salminen siirtyi ohjaajaksi Suomen Filmiteollisuudesta. Kun työsopimus oli solmittu, kertoo Salminen Mäkelän kysyneen häneltä: ”Ei kai sulla sentään mitään sellaisia taiteellisia ambitioita ole?”

Toisin kuin kahdessa muussa suuressa pitkiä elokuvia tuottaneessa yhtiössä, ei Fennadassa koskaan ollut runsaudenpulaa käsikirjoituksista. ”Fennada oli sellaisessa kolmikulmassa: mitä rikkailta Suomi-Filmiltä ja Suomen Filmiteollisuudelta tippui, sen sai Fennada”, Tarmo Manni pohtii.

Ohjaajista yksi oli kuitenkin poikkeuksellisen idearikas, nimittäin Aarne Tarkas. Lyhyessä ajassa poikkeuksellisen laajan tuotannon tehnyt Tarkas ei ollut kriitikoiden eikä aina kaikkien kollegojensakaan arvostama, mutta hänen elokuvissaan tekijöillä oli usein hervottoman hauskaa. Yleisökin elokuvista piti.

Tarkaksen kunniaksi sanottiin se, ettei hän leikkinyt mitään suurta ohjaajaa. ”Se oli aivan sellainen utopinen ihminen”, ällisteli Manni vielä vuosikymmeniä myöhemmin. Tarkaksen lisäksi työtovereilla on lämpimiä muistoja Leo Jokelasta.

Dokumentin päätösosa kattaa yhtiön historiasta pitkän ajanjakson, vuodet 1958–1983.

Lasse Pöysti pohtii sotilasfarssien menestystä. Niiden yhteydessä hän nostaa korokkeelle myös ns. persoonallisuusnäyttelijät, jotka näyttelivät oman persoonallisuutensa voimalla, mikä oli tuolloin täysin hyväksyttyä. Heihin Pöysti lukee mm. Reino Valkaman, Uuno Laakson, Ossi Elstelän ja Aku Korhosen.

Pöysti muistaa hyvin myös ajan, jolloin filmien ”suoltaminen oli se pääasia”. ”Se oli vähän niin kuin Suomen kauppa Neuvostoliiton kanssa: kaikki meni kaupaksi mitä vaan tehtiin.” Yleisöä kaikki elokuvat eivät kuitenkaan enää jaksaneet innostaa, ja ensimmäisen kerran yhtiössä jouduttiin irtisanomaan väkeä vuonna 1957. Tuotantotahti laski huomattavasti.

Jörn Donner muistaa hyvin, miten Kulosaaren studiolla oli 1960-luvun puolivälissä nähtävissä ”yhtiön viimeiset hetket”. ”Siellä oli tällaista henkilökuntaa, joka oli jäänyt sinne suurin piirtein lavasteiden sekaan.” Tämä selittyy Mäkelän toimintatavalla: kun irtisanomisiin piti ryhtyä, hän aloitti ”paremmasta päästä”. ”Hän ei voinut laittaa pois sellaisia, jotka eivät saisi töitä muualta.”

Fennadan viimeiseksi elokuvaksi jäi vuonna 1979 valmistunut Ruskan jälkeen. Kun rakennusvirasto 1980-luvun alussa vaati Kulosaaren studion peruskorjaamista tai purkamista, päätettiin yhtiö myydä Yleisradiolle.

Dokumentti päättyy huutokauppaan, missä Fennadan kalusto myytiin pois vuonna 1983. Kuulemme Mauno Mäkelän kommentin huutokaupasta. Viimeisissä kuvissa kaivinkoneet murskaavat studion.

Kirjallisuutta:
Peter von Bagh: Suomalaisen elokuvan uusi kultainen kirja. Otava 2005.

Fennada-Filmin logo.
Fennada-Filmin logo. Kuva: Fennada-Filmi Oy / Yle. fennada-filmi

Fennada-Filmi

Fennada-Filmi syntyi vuonna 1950, kun Fenno-Filmin ja Adams Filmin elokuvatuotannot yhdistyivät. Fennada-Filmi oli alansa suurimpia yhtiöitä Suomessa 1950–1970-luvuilla ja sitä johti koko toimintansa ajan kauppaneuvos Mauno Mäkelä. Kaikkiaan 64 pitkän teatterielokuvan lisäksi yhtiö tuotti satoja lyhytfilmejä. Vuonna 1982 Yleisradio osti Fennada-Filmin ja on siitä lähtien esittänyt Fennada-elokuvia kanavillaan.

Kommentit
  • Leijonakuningas Jukka Jalonen

    Jääkiekkovalmentaja Jukka Jalonen haastatteluissa.

    Jääkiekkovalmentaja Jukka Jalosella on taito saada pelaaja loistamaan ja joukkue kukoistamaan. Saavutusten listalla on muun muassa Suomen mestaruus, olympiapronssi ja MM-kulta. Sietäminen ja intohimo, siinä kaksi asiaa, jotka mestarivalmentaja nimeää menestyksen avaimiksi.

  • "Ilman unelmia ei voi elää tulevaisuuteen" – Chilen pakolaiset muistelevat vallankaappauksen kauhuja ja suomalaista solidaarisuutta

    Vuoden 1973 vallankaappaus sai suomalaiset aktivoitumaan.

    11. syyskuuta vuonna 1973 kenraali Pinochetin sotilaat aloittivat vallankaappauksen ja ryhtyivät tuhoamaan Chilen demokraattista järjestelmää. Stadionit muutettiin keskitysleireiksi, ihmisiä vangittiin, kidutettiin ja surmattiin. Elävän arkiston koostamassa artikkelissa entiset pakolaiset kertovat kokemuksiaan vankileireistä, kotiinpaluusta ja suomalaisesta solidaarisuudesta.

  • Chileläisen Alvarezin perheen pakolaisvuosista jäi muistoksi Turun murre – poika Luis palasi asumaan Suomeen

    Vaiheita pakolaisuudesta paluumuuttoon Ylen ohjelmissa.

    Alvarezit pakenivat Chilen syksyn 1973 vallankumouksen jälkeistä kaaosta ja vainoja Suomeen. Viisihenkinen perhe asettui Turkuun yli kymmeneksi vuodeksi, mutta palasi Chileen 1985. Suomeen sydämen siteet luonut vanhin poika Luis muutti kuitenkin takaisin Turkuun opiskelemaan. Perheen vaiheita on tallentunut Ylen ohjelmiin, joissa heitä saatellaan paluumatkalle vanhaan kotimaahan, käydään tapaamassa poliittisesti uudelleen järjestäytyvässä Chilessä sekä kuullaan perheen tarinaa aikuisena Turussa yliopistouran luoneen Luis Alvarezin kertomana.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto