Hyppää pääsisältöön

LUKU 3 Ystäväni hevonen jatkotarina

Ystäväni hevonen
Ystäväni hevonen Kuva: Emmi Kähkönen ystäväni hevonen

Jatkotarinan kolmannessa osassa Milenka kertoo Sadulle salaratsastuksesta. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan.

LUKU 3

Aurinko paistoi suoraan sänkyyn. Lakanat olivat rutussa jalkopäässä, ja Milenka antoi ikkunan läpi tulvivan valon lämmittää itseään. Väsymys painoi luomia, mutta aurinko esti uudelleen nukahtamisen. Milenka pyöritteli mielessään ajatuksia, jotka olivat vaivanneet häntä koko yön. Salaratsastuksen kuvat pyörivät luupilla hänen päässään. Tyttöjen nauru ja hämmentyneen Rambon ilme toistuivat yhä uudelleen. Miten tytöt olivat saattaneet olla niin typeriä? Eivätkö he olleet ajatelleet seurauksia? Riskejä? Milenka ei kyennyt käsittämään tallikavereidensa vastuuttomuutta.

Milenka itse tunsi vastuun raskaana harteillaan. Tallin omistajan kuului saada tietää, jos joku rikkoi tallin sääntöjä näin törkeästi. Sitä paitsi, jos Milenka ei kertoisi asiasta Sadulle, tytöt voisivat uusia temppunsa. Milenka oli valmis vaikka yöpymään tallilla ja vahtimaan pihattoa, mutta se ei kuitenkaan loppujen lopuksi ollut hänen asiansa. Satu kyllä keksisi keinon vartioida tallia myös sulkemisajan jälkeen.

Mitäköhän muuta Satu tekisi?

Mitäköhän muuta Satu tekisi? Milenka oli mittaillut mahdollisia vaihtoehtoja koko pitkäksi venyneen yön. Voisivatko tytöt menettää hoitsunsa? Tai erotettaisiinko Vilma valmennusryhmästä? Mitä muut hoitajat sanoisivat? Milenka tunsi itsensä pinnalliseksi ja typeräksi, koska mietti mitä muut ihmiset ajattelisivat hänestä tämän jälkeen. Mitä sillä oli väliä?

Toisaalta, noita muita oli paljon. Vilman salaratsastuskuva oli saanut yli 200 tykkäystä Instagramissa. Yli 200 ihmistä oli siis sitä mieltä, että salaratsastus oli hyvä ja hauska juttu. Uskomatonta! Ensin Milenka oli ajatellut, että kaikki tykkääjät olivat varmaankin Vilman koulukavereita eivätkä hevosihmisiä ollenkaan. Ehkä he eivät tienneet yhtikäs mitään hevosista, tykkäsivät vain kuvasta koska luulivat sitä tavalliseksi ratsastuskuvaksi.

Varmistuakseen asiasta Milenka oli yöllä selannut läpi kaikki parisataa tykkääjää. Hän ei tunnistanut suurinta osaa, mutta joukossa oli myös Vilman hoviin kuuluvia tallilta tuttuja hoitajia. Ajattelivatko he siis kaikki, että salaratsastus oli siistiä? Ja mitä he ajattelisivat Milenkasta, kun hän kantelisi asiasta eteenpäin? Seurauksia oli mahdotonta ennustaa. Hänen oli vain vain kerrottava, tapahtui mitä hyvänsä.

Päätös antoi Milenkalle energiaa. Hän ponkaisi ylös sängystä ja päätti suunnata tallille välittömästi. Olisi helpompi puhua Sadulle, jos kukaan muu hoitajista ei olisi vielä paikalla.

Jännitys mahassa velloen Milenka vaihtoi farkkushortseihin ja t-paitaan. Tänään ei olisi tiedossa ratsastusta, joten ratsastushousut voisi jättää laittamatta. Milenka oli jo porhaltamassa ulos huoneestaan, kun hänen silmänsä osuivat avonaiseen ja myllättyyn sänkyyn. Milenka ei ymmärtänyt sängynpetaamisen tarpeellisuutta, vaikka äiti asiasta jatkuvasti muistuttikin. Viime aikoina äiti oli ollut poikkeuksellisen kireä, ja keksinyt hurjistumisen aiheita pienimmistäkin asioista. Sängynpetaaminen oli juuri sellainen pikkuasia, joka voisi kiehauttaa äidin veren nanosekunnissa. Milenka päätti ennakoida myrskyn ja petasi sänkynsä. Hän heilautti päiväpeiton paikoilleen niin että hevosjulisteet lepattivat seinillä.

Milenka istui aamiaisella juustovoileipä toisessa kädessään ja puhelin toisessa. Milenkan äiti oli lähtenyt töihin ja jättänyt terveisensä muistilapulla keittiön pöydälle.

”Menee myöhään, makaroonilaatikkoa on pakkasessa.”

Illalla Milenka oli kirjoittanut pitkän sepustuksen salaratsastuksesta WhatsAppiin leirikavereiden luettavaksi. Pitkin aamua leirikaverit olivat vastailleet ja nyt puhelimessa oli massiivinen keskustelu käynnissä. Ryhmä tuomitsi yksimielisesti salaratsastajat maailmanluokan idiooteiksi. Leirikaverit ihmettelivät vuorotellen tyttöjen typeryyttä, ajattelemattomuutta ja älykkyysosamäärää. Eräs leirikavereista myös huomautti Vilman koosta: tyttö ei ollut enää shettispituudessa. Vilman hoikat sääret roikkuivat pitkälle Rambon mahan yli.

Ryhmäläisten kommentit tuntuivat hyvältä. Milenka ei ollut ajatuksineen yksin, vaan joku muukin oli sitä mieltä, että Rambon selkään kiipeäminen oli absoluuttisen typerää. Milenka lupasi päivittää leirikavereille draamaan jatkoa sitä mukaa kun sitä seurasi.

Hoitajakavereiden kanssa Milenka ei ollut aloittanut aiheesta keskustelua. Hän oli toivonut, että joku muu tekisi aloitteen ja ryhtyisi puimaan salaratsastusta. WhatsApp-ryhmä oli kuitenkin ollut hiirenhiljaa, aivan kuin kukaan ei olisi nähnyt Insta-kuvia ollenkaan. Todellisuudessa kaikki olivat varmasti nähneet ne. Kukaan ei vain halunnut olla se, joka heittää ensimmäisen kiven.

Pyörän selässä matkalla tallille Milenka mietti sopivaa keskustelunaloitusta. Pitäisikö hänen pyytää opettajaa sivummalle, vaikka toimistoon? Miten hän sen tekisi?

”Hei Satu, meidän pitää puhua.”

Ei, liian dramaattista. Toisaalta, asia oli aika dramaattinen.

”Satu. On jotain mitä sinun pitäisi tietää.”

Vielä dramaattisempaa! Lause oli kuin kehnosta tv-sarjasta.

Talli häämötti jo edessä, mutta Milenkan suunnitelma oli vielä kesken. Miten ihmeessä häntä saattoikin jännittää näin paljon? Sadulle puhuminen oli Milenkasta aina kuumottavaa, vaikka asia olisi miten vähäpätöinen tahansa. Ensimmäiseltä tallivuodeltaan Milenka muisti edelleen, kuinka hän oli nolosti takellellut kysyessään opettajalta hevosen vaihtoa tunnille. Sadulla oli inhottava tapa vain tuijottaa hiljaa kysyjää ja vastata vasta pienen tauon jälkeen. Tuon pienen tauon aikana kysyjä ehti jo keksiä mielessään sata asiaa, joista Satu oli saattanut suuttua tai pahoittaa mielensä.

Milenkasta tuntui, että koko homma kannattaisi perua.

Tallipiha oli tyhjä. Hetken Milenkasta tuntui, että koko homma kannattaisi perua. Avata pyörän lukko, pinkaista takaisin kotiin ja tulla tallille uudestaan iltapäivällä, aivan tavallisesti muiden mukana. WhatsAppin hiljaisuudesta päätellen kukaan muukaan ei aikonut kannella salaratsastuksesta Sadulle. Miksi Milenkan pitäisi? Milenka katsahti tarhassa seisovia hevosia, jotka hätyyttelivät kesän viimeisiä ötököitä. Milenkan rinnassa vihlaisi. Ihanat hevoset! Totta kai hän kertoisi. Mikään ei ollut tärkeämpää kuin hevosten hyvinvointi.

Milenka suuntasi talliin ja melkein törmäsi Satuun, joka riuhtaisi satulahuoneen oven auki. Milenka ei ollut ajatellut kohtaamisen tulevan näin nopeasti. Matkalla mietityt, vähänkin järkevät sanat katosivat salamana mielestä. Päässä humisi tyhjyys.

”Oho! Terve. Talli ei ole vielä auki hoitajille”, Satu sanoi.

”Öh. Joo, moi. Mä tiedän. Mä halusin tulla vähän aikaisemmin koska mulla oli sulle itse asiassa asiaa”, Milenka sai sanotuksi.

Itse asiassa asiaa, kuinka hölmösti sanottu!

”Jahas. Jos se koskee Damua, niin mä uskon että tää keskustelu on jo käyty. Mä en osta sille uutta loimea vielä tänä vuonna”, Satu sanoi ja yritti päästä Milenkan ohi.

”Ei! Asia ei koske Damua. Mä olen korjannut sen loimen. Tää on ihan uusi juttu. Voidaanko me mennä vaikka toimistoon juttelemaan?”

Satu katsoi Milenkaa ihmeissään.

”Mulla on just nyt vähän kiire. Mun pitää ratsastaa Walde ja Pirre ennen tunteja”, Satu sanoi ja jäi tuijottamaan Milenkaa.

Milenka puri huultaan ja yritti kuumeisesti keksiä jotain sanottavaa. Hän ei halunnut kertoa asiaansa tässä tallikäytävällä, kuka tahansa saattaisi tulla ja keskeyttää heidät.

”Hyvä on. Nopeasti sitten”, Satu sanoi äkkiä ja harppoi kohti toimistoa.

Sadun toimisto sijaitsi maneesin päädyssä. Milenka unelmoi silloin tällöin omasta tallitoimistosta. Seinille voisi ripustaa kaikki kilpailuista saadut ruusukkeet. Viereen voisi kehystää kuvia omista hevosista. Pokaalit ja voittopatsaat asettuisivat lasivitriiniin toimiston päätyseinälle. Toimistossa olisi oma paikkansa Milenkan ratsastusvarusteille sekä pieni sohva, jossa voisi välillä huilata ja juoda teetä tallikavereiden kanssa. Sadun toimistossa seisoessaan Milenka aina järjesteli mielessään esineitä uudelleen ja mietti miten hän tekisi paikasta itsensä näköisen. Ehkä jonain päivänä se olisi mahdollista, Milenka olisi itse opettaja ja voisi saada oman toimiston.

Satu asettui istumaan työpöytänsä ääreen. Pöydällä oli likaisia kahvikuppeja, maneesin tummaa pölyä ja pinoittain papereita jotka olivat käpristyneet kulmistaan. Keskellä pöytää oli avonainen tuntikirja, täynnä merkintöjä, yliviivauksia ja kumituksen jälkiä. Koko talli pyöri kirjan ympärillä. Milenka ennätti jo haaveilla samanlaisesta kalenterista, jonka isoja sivuja käännellä. Kalenteriin voisi merkitä ratsastuksia ja sopia valmennuksia, omia ja muiden tunteja.

Milenkan oli revittävä itsensä irti unelmistaan. Satu tapitti häntä pöydän takaa ja odotti hänen kakaisevan asiansa ulos. Milenka ei keksinyt miten olisi aloittanut. Puhumisen sijaan hän kaivoikin puhelimensa esiin, näpäytti Instagramin auki ja siirtyi nopeasti Vilman profiiliin.

Satu kurottautui ottamaan Milenkan tarjoaman puhelimen ja siristi silmiään. Milenka saattoi nähdä, kuinka ymmärrys ja suuttumus levisivät Sadun kasvoille.

”Onko tuo valmennusryhmän Vilma tuossa selässä?” Satu kysyi äänellä, joka kylmäsi Milenkaa.

”On kyllä. Ja se on Rambo siinä.” Milenka vastasi.

”Mä kyllä tunnistan Rambon. Milloin tämä kuva on otettu? Kuka tämän on ottanut?” Satu tivasi.

”Veikkaan, että eilen. Eilen se ainakin postattiin Instagramiin. Mä en ole varma kuka kuvan on ottanut, mutta veikkaan yhtä Jenniä.” Milenka sanoi ja ojentautui ottamaan puhelimen Sadulta. Milenka näppäili Jennin profiilin esille ja painoi videon pyörimään luupilla.

Videon käkättävä nauru kuulosti kirkumiselta pienessä toimistossa. Satu oli vetänyt suunsa viivaksi ja hieroi toisella kädellä rintaansa.

”Jaahas. Ymmärrän. Tyttöjä on ollut vähän useampikin.”

Milenka nyökkäsi vastaukseksi. Hän otti puhelimen takaisin itselleen, sulki sen ja sai naurunremakan loppumaan kuin seinään. Hiljaisuus leijaili huoneessa.

Milenkalla ei ollut enää mitään sanottavaa. Hän teki jo lähtöä, kun Satu vielä sanoi

”Kiitos kun kerroit. Teit oikein.”

Milenka hymyili kiitokseksi. Kehusta rohkaistuneena hän vielä kysyi:

”Mitä aiot tehdä? Mitä Vilmalle ja Jennille käy?”

Satu tuijotti toimiston ikkunasta maneesiin. Tyhjä halli näytti orvolta ja pahaenteiseltä.

”En tiedä vielä. Pitää miettiä.”

Milenka tyytyi vastaukseen ja poistui huoneesta hiljaa. Kun ovi naksahti kiinni, taakka putosi Milenkan hartioilta. Hengittäminen oli vähän helpompaa, kun salaisuus oli jaettu jonkun kanssa. Nyt hän oli tehnyt tehtävänsä ja oli vain odotettava että Satu laittaisi rangaistuksen täytäntöön. Mikä ikinä Sadun ratkaisu olisi, Milenka toivoi sen olevan oikea.

Vaikka tuntien alkuun oli vielä pari tuntia aikaa, Milenka päätti jäädä tallille. Nyt hänellä olisi aikaa pestä ne harjat.

Milenka kumosi harjat pesukarsinan lattialle. Niiden mukana karisi mittava määrä pölyä ja irtokarvoja. Milenka kurkisti harjaämpärin pohjalle ja päätti pestä senkin samalla. Hän puhdisti kaikki harjat yksitellen piikkisualla irtokarvoista ja liasta. Pöly leijaili ilmassa ja laskeutui peitoksi vesikarsinan vesilammikoiden päälle.

Milenka upotti kaikki harjat vesiämpäriin. Päälle hän struuttasi mäntysuopaa ja laski letkusta tulikuumaa vettä. Ämpäri vaahtosi valkoista hattaraa. Sitten hän suihkutti harjaämpärin märäksi, nappasi yhden saippuavedessä lilluvan harjan ja hinkkasi sangon sisä- ja ulkopuolelta.

Milenka noukki harjan saippuaämpäristä ja hankasi sitä voimakkaasti omaa kättään vasten. Likavesi roiskui betonilattialle, ja Milenkan käsi muuttui hankauksesta punaiseksi. Hän kaiveli harjan kannasta irtokarvoja kaviokoukulla ja asetti sitten harjan hetkeksi lepäämään. Käsittelyn saivat osakseen vuorotellen kaikki kovat ja pehmeät juuriharjat, pölyharja sekä pää- ja kavioharja.

Pehmeää pölyharjaa Milnka käsitteli varoen ja toivoi sen selviävän pesusta kunnialla. Sitten hän pyöritteli etusormeaan kumisuan urissa ja hinkkasi tummuneita laitoja puhtaiksi. Lopuksi Milenka huuhteli kaikki harjat letkulla. Kuivumisen nopeuttamiseksi Milenka suki ne vielä kerran läpi kättään vasten.

Lopuksi Milenka kantoi harjat ämpärissä ulos ja levitti aurinkoiselle nurmikkopaikalle ison pyyhkeen. Hän suoristi kaviokoukun avulla kaikki sotkussa olevat harjakset käymällä läpi harjasniput yksi kerrallaan. Sitten hän jätti harjat kuivumaan pyyhkeen päälle suoraan riviin.
Milenka tunsi olonsa levolliseksi. Salaratsastusjupakka oli pyyhkiytynyt mielestä työtä tehdessä.

Kun alkeiskurssilaiset saapuivat, Milenka oli jo harjannut Damun ja asettanut varusteet odottamaan karsinan edustalle. Hoitajien tehtävänä oli avustaa nuoria ratsastajia ja opettaa heille perusasioita hevosten hoidosta. Milenkasta puuha oli mukavaa, sillä lapset olivat aina innokkaita ja valmiita oppimaan. Auttamisesta sai myös itselleen hyvän fiiliksen. Usein se myös muistutti siitä, kuinka paljon Milenka jo itse osasi.

Tällä kertaa Milenkan autettavana oli tomeran oloinen Tinja, joka oli työntänyt ratsastuskypärän päähänsä varmasti jo automatkalla tallille. Tyttö tarttui epäröimättä pölyharjaan, joka näytti kahdeksanvuotiaan kädessä hassun suurelta. Hän harjasi keskittyneesti Damun kaulaa ja yritti varvistamalla ylettää harjan kanssa pyyhkimään myös selkää. Damu seisoi tattina paikoillaan, se ei olisi välittänyt vaikka kokonainen kääpiölauma olisi ollut sen kimpussa.

”Mä en ihan yllä tuonne selkään”, Tinja harmitteli.

”Ei se haittaa, mä olen harjannut Damun jo kerran läpi sieltä. Sä voit hoitaa viimeistelyn”, Milenka vastasi.

Oikeasti Damua ei olisi tarvinnut harjata ollenkaan, mutta Milenka halusi antaa kurssilaisten osallistua kaikkeen tekemiseen. Hänellä oli vielä tuoreessa muistissa ilo siitä, kuinka alkeiskurssilla oli joskus saanut harjata hevosia. Pienelle hevosharrastajalle kaikki kontakti hevosten kanssa oli ihanaa ja elämää suurempaa. Eipä sillä, etteikö Milenka edelleenkin viettänyt jokaisen mahdollisen hetken eläinten läheisyydessä…

Satuloinnissa Milenkan oli otettava vetovastuu, koska Tinja jaksoi hädin tuskin itse kannatella satulaa. Tyttö seisoi tarkkaavaisena vieressä ja katsoi kuinka Milenka asetti satulan hellästi sään kohdalle ja liu’utti penkin sitten paikalleen. Asetellessaan huopaa Milenka samalla selitti ääneen, miksi mitäkin tuli tehdä. Vyö kuului pujottaa huovan lenkeistä että huopa pysyi paikoillaan eikä painanut hevosta. Satulavyötä tuli kiristää reikä kerrallaan ettei se tuntuisi hevosesta ikävältä. Tinja nyökkäili Milenkan puheelle ja silitti Damun kaulaa lempeästi.

Milenka antoi Tinjan taluttaa Damun kentälle ja kulki itse vierellä. Ponit maleksivat hitaasti jonossa pikkuruisten ratsastajiensa taluttamina. Tinja puristi ohjista oikealla kädellään ja piti niiden periä vasemmassa kädessään. Milenkaa ilahdutti tytön tarmo, Tinja oli selvästi tuleva hevostyttö.

Milenka yletti pitämään kättään Damun harjalla, ja hän rapsutti kävellessään hellästi sänkeä. Poni kutisi edelleen, vaikka Milenka oli ennen tunteja pessyt sen taas. Hemmetin polttiaiset tulisivat kiusaamaan ponia vielä koko kuukauden. Kesäihottuma oli varmaan vaivoista raastavin, jatkuvaa hoitoa ja huomiota vaativa tauti. Jos Milenkasta tulisi joskus eläinlääkäri, hän kyllä kehittäisi toimivan lääkkeen yliherkkyyteen ja kutinaan.

Elokuun aurinko ei ottanut viilentyäkseen. Milenka askelsi kaviouralla ja katseli hiljalleen tomuun peittyviä tennareitaan. Sääret olivat värjäytyneet harmaiksi pölystä. Milenka piteli Damun riimunarua käsissään ja askelsi ponin hitaassa tahdissa.

”Ja otetaan ravia siellä pitkällä sivulla!” Satu huusi aurinkolasit silmillään. Milenka oli yrittänyt tarkkailla opettajaa. Oliko hän tavallista kärttyisämpi? Vai mietteliäämpi? Milenka ei nähnyt hänen ilmettään aurinkolasien läpi.

Milenka ohjeisti Damun selässä istuvaa Tinjaa:

”Kulman jälkeen annat kunnolla pohkeita. Mä en pyydä sitä raviin, sun pitää tehdä se itse. Damu on vähän laiska että sitten vaikka vähän maiskutat että se lähtee.”

Milenka kääntyi katsomaan Tinjaa jolla oli keskittynyt ilme kasvoillaan. Tyttö kumarsi päätään kohti ohjia ja yritti korjata kypäränsä asentoa irrottamatta kättään ohjista.

”Jos sun pitää korjata varusteita, voit siirtää ohjat ensin yhteen käteen ja sitten korjata vapaalla kädellä”, Milenka neuvoi.

Tinja nyökkäsi vastaukseksi. Tinja suuntasi katseensa raviosuudelle ja välittömästi kulman jälkeen pukkasi jaloillaan Damun kylkiä. Poni otti muutaman hieman reippaamman askeleen, mutta ei siirtynyt tytön tahdonvoimasta huolimatta raviin.

”Maiskuta vähän, ja uudelleen pohjetta!” Milenka neuvoi Tinjaa.

Tyttö maiskutti suullaan raivokkaasti ja puristi ponia uudestaan kyljistä. Damun jaloista kuului muutama naksahdus, ja lopulta se siirtyi raviin. Tinja hihkaisi innosta ja ryhtyi heti keventämään joka toisella askeleella. Milenka hölkkäsi Damun vierellä aina pitkänsivun loppuun saakka.

”Sehän meni hyvin!” Milenka kehui Tinjaa ja taputti Damua kiitokseksi. Poni tosiaan oli kiltein ja laiskin poni koko tallissa!

Lyhyellä sivulla Milenkan katse osui tallipihan läpi kävelevään kaksikkoon.

Vilma ja Jenni.

Tytöt olivat juuri saapuneet tallille. Heillä ei ollut aavistustakaan siitä, että Milenka oli vain muutamaa tuntia aikaisemmin kertonut heidän toilailuistaan Sadulle. Olikohan Satu soittanut tytöille ja kutsunut heidät puhutteluun? Tytöt vaikuttivat tavallisilta, juttelivat keskenään ja kihersivät jollekin asialle. Milenka yritti tarkkailla, oliko Satu huomannut tyttöjen saapumisen. Jos Milenka olisi Sadun asemassa, hän varmasti ryntäisi tyttöjen luo heti kun näkisi heidät ja antaisi heidän kuulla kunniansa. Jotenkin Milenkasta vain tuntui, että Satu valitsisi toisenlaisen lähestymistavan.

Tämä koskee kaikkia tallin hoitajia.

Alkeistunti oli päättymässä ja ratsukot komennettiin kaartoon kentän keskelle.

”Ottakaa jalustimet pois jaloista ja kiittäkää hevosia. Damu, Rambo, Väiski ja Halle jatkavat seuraavalle tunnille. Loput voi viedä talliin huilaamaan. Varusteet pois ja hikiläntit pestään kostealla sienellä.” Satu sanoi tutun päätöslitaniansa. Ratsastajat laskeutuivat jo satuloista kun Satu jatkoi puhettaan.

”Ja hoitajat, kaikki satulahuoneeseen heti kun olette valmiita. Tämä koskee siis kaikkia tallin hoitajia.”

Milenkan vatsassa nyrjähti. Apua. Miksi kaikki kutsuttiin satulahuoneeseen? Ylimääräiset hoitajakokoukset eivät olleet Sadun tapaista ollenkaan. Aiheen oli oltava salaratsastus.

Koska Damu jatkoi seuraavalle tunnille, Milenka pääsi heti siirtymään satulahuoneeseen. Hartiat jännityksestä jäykkänä hän asettautui seisomaan huoneen perimmäiseen nurkkaan. Jännitys oli niin kammottavan suuri, että Milenka harkitsi jällen pakenemista. Satulahuone täyttyi hiljalleen hämillään olevista hoitajista. Kaikki kihisivät keskenään kokouksen mahdollisesta syystä.

”Mitäköhän on tapahtunut?”

”Tuleekohan jostain sittenkin Millan hoitaja?”

”Eihän kukaan hevosista ole kuollut?”

Milenka ei ottanut osaa keskusteluun, vaan näppäili leirikavereilleen WhatsApp-viestiä. Ennen kuin Milenka sai viestinsä valmiiksi, Vilma ja Jenni astuivat sisään. Tytöt näyttivät ihan rauhallisilta, mutta he eivät jutelleet ja naureskelleet tavalliseen tapaansa. Milenka yritti vaivihkaa tarkkailla heitä ja pohti, arvasivatko he, mistä oikein oli kyse. Muutaman minuutin kiusallisen odottelun jälkeen Satu porhalsi sisään huoneeseen.

”Noniin. Mulla on kiire pitämään tuntia, joten pidetään tää tilaisuus lyhyenä. Mä olen saanut tietooni, että jotkut hoitajista ovat rikkoneet törkeästi tallin sääntöjä. Pihattoon on menty ilman asiaa ja siellä on hevosia härnätty nousemalla niiden selkään. Tällainen toiminta on ehdottomasti kiellettyä.” Satu sanoi hyytävän vakavalla äänellä.

Kaikki huoneessa olivat vaiti ja tuijottivat epäuskoisina joko toisiaan tai lattiaa. Milenka tuijotti Vilmaa ja Jenniä, joiden ilmeet olivat kauhistuneet.

”Tällä kertaa tekijät pääsevät varoituksella. Jos jatkossa ilmenee heidän tai muiden hoitajien kanssa samanlaisia ongelmia, hoitaminen tallilla loppuu saman tien. Jos te huomaatte että joku rikkoo tallin sääntöjä, ilmoitatte siitä aina minulle tai jollekin toiselle hoitajalle.” Sitten Satu kääntyi kannoillaan ja poistui satulahuoneesta.

Mitä ihmettä?

Hyvä ettei Milenkan leuka loksahtanut irti liitoksistaan. Mitä ihmettä? Tässäkö oli rangaistus? Yhteinen puhuttelu? Eikä tekijöitä edes ilmoitettu?! Milenka ei pystynyt ymmärtämään Sadun ratkaisua. Miksei Vilmaa ja Jenniä rangaistu? Milenka oli odottanut että tytöt pakotettaisiin pyytämään anteeksi julkisesti ja heidän hoitajuutensa evättäisiin, mutta ei.

Satulahuone kiehahti yhdessä sekunnissa. Kaveriporukat kuiskuttelivat keskenään ja elehtivät kiivaasti. Milenka seisoi jähmettyneenä nurkassa eikä tiennyt mitä tehdä. Hän vain tuijotti Vilmaa ja Jenniä, kuin olisi odottanut että jotain vielä tapahtuisi. Ehkä Satu palaisi takaisin. Ottaisi nuo kaksi tyttöä puhutteluun ja kieltäisi heitä tulemasta tallille.

Ovi kävi jälleen, mutta tällä kertaa tulija oli Stella. Kaikki vaikenivat ja katsoivat hölmistyneen näköistä nuorta naista.

”Mikäs ihmeen torikokous täällä on meneillään?” Stella kysyi hyväntuulisena.

”Tallilla on tapahtunut salaratsastus”, Eevi sanoi nopeasti.

”Salaratsastus? Mitä ihmettä?” Stella rypisti kulmiaan.

”Joo, joku täällä tallilla on ratsastanut Rambolla salaa. Ilman lupaa. Satu piti puhuttelun äsken. Meille kaikille”, Eevi jatkoi.

Nyt Milenkakin rypisti kulmiaan. Satu ei ollut puhunut mitään siitä, että poni oli ollut Rambo. Eevin piti tietää se jostain muualta. Eevinkin oli siis täytynyt nähdä kuvat Vilmasta ja Jennistä, eli hänen täytyi tietää ketkä salaratsastajat olivat. Miksei kukaan halunnut sanoa sitä ääneen?

Stella pudisteli päätään.

”No johan on. Aikamoista draamaa heti ensimmäisellä talliviikolla!”

Stella keräsi Millan tavarat ja yritti tavoitella vielä harjapakkia Millan kaapista. Milenka riensi auttamaan.

”Kiitos Milenka, mulla loppui kädet aivan kesken.”

Milenka seurasi Stellaa ulos satulahuoneesta. Jälleen hän tunsi, kuinka katseet osuivat hänen selkäänsä.

Stella laski satulan telineelle ja ripusti suitset naulaan. Milenka laski harjapakin karsinan viereen ja avasi sen valmiiksi. Hän oli nähnyt Stellan tekevän samoin edellisenä päivänä.

Tiedätkö sinä tästä jotain enemmän?

”Ai ihan salaratsastus. Tiedätkö sinä tästä jotain enemmän?” Stella kysyi avatessaan Millan karsinan ovea.

Milenka empi vastaustaan. Puhuttelu satulahuoneessa ei ollut mennyt ollenkaan niin kuin Milenka oli kuvitellut. Stella tervehti Millaa ja antoi ponin haistella käsiään. Millan korvat olivat hörössä ja sen ilme innostunut. Milenka piti siitä että poni oli aina valppaana.

”No joo. Mä näin kuvat Rambosta Instagramissa. Kaksi hoitajaa on ratsastanut ja yksi kuvannut sitä. Kaikki aika kokeneita hoitajia täällä. Yksi on valkkaryhmässäkin”, Milenka sanoi ympäripyöreästi. Vilman ja Jennin nimet olivat jo aivan kielen päällä.

”No ohhoh, onpa typerää puuhaa. Saiko ne jonkun rangaistuksen?” Stella kysyi ja rapsutteli Millaa harjanjuuresta.

”Ei. Tai varoituksen kai. Me saatiin vähän kaikki. Tai mulle tuli sellainen fiilis että me kaikki oltiin nyt syyllisiä siihen, vaikka oikeasti vaan Vilma ja Jenni on tehnyt väärin!” Milenka puuskahti.

Nyt se oli sanottu. Pieni avautuminen helpotti. Asia ei tuntunut enää niin epäoikeudenmukaiselta, kun sen oli jakanut jonkun ymmärtävän ihmisen kanssa.

”No, eiköhän Satu kuitenkin tiedä kuka teki väärin ja kuka ei. Kyllä tollaset jutut aina muistetaan, älä siitä huoli”, Stella lohduttikin.

”Joo, niin kyllä muistetaan!” kuului käytävältä.

Milenka kääntyi katsomaan tallikäytävää. Vilma seisoi siellä kädet puuskassa ja tuijotti Milenkaa. Ennen kuin Milenka sai suutaan avatuksi, oli tyttö häipynyt tallinovista hartiat raivosta täristen.

Jatkotarinan seuraava osa julkasitaan ensi sunnuntaina. Lue edelliset osat täältä ja täältä!

Kommentit
  • SUMMERIN PODCASTSARJASSA KYSYTÄÄN "ONKS KAIKKI OK?"

    17-vuotias Milla selvittää podcastsarjassa tunnetilojaan.

    “Kaikki ok?" -podcastsarjassa 17-vuotias Milla Solaranta pohtii elämänsä suuria tunnetiloja ja päästää kuulijan kurkistamaan tunne-elämänsä syövereihin.

  • Kesä ilman pomoa?!

    Miltä tuntuisi olla yrittäjä ja oma pomosi?

    Oletko unelmoinut oman rantakahvilan pitämisestä parhaan kaverin kanssa? Tai miettinyt, miten saada kaveriporukalla rahat kokoon yhteistä reissua varten?

  • Tume menee taas oikeisiin töihin

    Tume menee taas oikeisiin töihin

    Tume kävi viime kesänä todistetusti oikeissa töissä. Te halusitte nähdä lisää ja saamanne pitää. Toinen kausi Tumen oikeita töitä löytyy nyt Areenasta.

  • Ystäväni hevosen lukijoiden parhaita leirimuistoja

    Unelmien leirillä sattuu ja tapahtuu.

    Ratsastusleireillä aina sattuu ja tapahtuu. Kysyimme lukijoilta Instagramissa, millaisia muistoja heille on kertynyt leirikesien aikana. Mukaan mahtuu hullunkurisia kokemuksia sekä ihania tunnelmia tärkeiden hevosten kanssa. @aanniella Varmaa yks hauskimmista kommelluksista tapahtui vuonna 2016, kun hengailtiin asuinrakennuksessamme.