Hyppää pääsisältöön

Kissavideoita ja renessanssin melankoliaa

Pieter Claeszoon: Vanitas (1630)
Pieter Claeszoon: Vanitas (1630) Pieter Claeszoon: Vanitas (1630) Kuva: Wikimedia Commons musta aurinko

Jos kissavideoita katsoessa iskee outo tyhjyyden tunne, ei huolta! Samankaltainen tunne vaivasi ihmisiä jo renessanssin aikana. Melankoliset aiheet olivat renessanssiaikana suosittuja niin kuvataiteissa, musiikissa kuin kirjallisuudessakin. Keskiajalla melankolialle etsittiin lääketieteellisiä tai astrologisia syitä, renessanssi koki melankolian tunteena – suruna ilman syytä.

Keskiajan muuttuessa uudeksi ajaksi ja renessanssiksi maailma muuttui rajusti. Löytöretket laajensivat maailmankuvaa. Uusi ajattelutapa humanismi käänsi katseet tuonpuoleisesta elämästä ihmiseen itseensä. Muutokset toivat mukanaan iloa ja optimismia, mutta toisaalta niiden varjopuolena melankolian.

Keskiaikana ajattelua ohjasi kirkko. Se oli nyt osoittautunut voimattomaksi kulkutauteja etenkin ruttoa vastaan. Usko horjui. Vanha maailmanjärjestys oli ollut toisaalta ahdistava, toisaalta turvallinen. Ei tarvinnut miettiä mitä ajatella, koska kirkko ajatteli puolestasi. Nyt vanhat auktoriteetit murenivat. Kirjapainotaito keksittiin. Ajattelusta tuli muodikasta.

Lucas Granach vanhemman allegoria melankoliasta (1532)
Lucas Granach vanhemman Allegoria melankoliasta (1532) Lucas Granach vanhemman allegoria melankoliasta (1532) Kuva: Wikimedia Commons musta aurinko

Melankoliset nerot

Renessanssi-ajan humanisteille tärkeintä oli lahjakkuus ja älykkyys, ei enää syntyperä. Näitä jaloja piirteitä saattoi ilmaista osoittamalla taipuvaisuutta melankoliaan, joka kertoi herkkyydestä. Uskonnollisen asketismin korvasi Uomo universale, maailmallinen monilahjakkuus. Anonyymiyden korvasi yksilöllisyys ja persoonallisuus

Simon de Passe: Memento mori (1612)
Simon de Passe: Memento mori (1612) Simon de Passe: Memento mori (1612) Kuva: Wikimedia Commons musta aurinko

Säveltäjä John Dowland on esimerkki renessanssiajan ihanteellisesta hahmosta. Motolla Semper Dowland semper dolens – Ikuisesti Dowland, ikuisesti surumielinen, säveltäjä brändäsi itsensä aikakauden melankolisen muodin huipulle.

Dowlandin laulujen nimet kertovat, mistä on kyse: In darkness let me dwell; Burst forth, my tears; Go, crystal tears; I saw my lady weep; Flow my tears; Sorrow, stay; If floods of tears... Mikäli Dowlandin musiikki ei olisi niin uskomattoman kaunista ja koskettavaa, saattaisi näin yletön kyynelten tulva naurattaa.

Kirjallisuuden puolella tunnetuin renessanssiajan melankolian kuvaaja on William Shakespeare. Shakespeare hyväksikäytti tuotannossaan aikakauden melankolian kuvastoa. Hänen näytelmistään löytyy esimerkkejä erilaisista melankolikoista - Romeon ja Julian itsetuhoisista rakastavaista perheyhteyttä kaipaavaan Kuningas Leariin. Sisäänpäin kääntynyt, uhmakas ja ikuisessa toiseuden tunteessa rypevä Hamlet puolestaan edustaa modernia melankolikkoa.

John Dowlandin In Darkness Let Me Dwell saattaa hyvinkin olla maailman melankolisin kappale!

Kohti modernia melankoliaa

Renessanssin ja barokin aikaan melankolia ilmenee ensimmäistä kertaa kulttuurisena tunnetilana, ei pelkästään yksilön tunteena tai sairautena.

Alexandre Mury: Hamlet (2010)
Ikuisessa toiseuden tunteessa rypevä Hamlet edustaa modernia melankolikkoa. Alexandre Mury: Hamlet (2010) Alexandre Mury: Hamlet (2010) Kuva: Alexandre Mury/Wikimedia commons musta aurinko

Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden professorin Pirjo Lyytikäisen mukaan voidaan puhua modernista melankoliasta, surusta ilman syytä. Se on tilapäinen mielentila, jolle ei tarvitse olla lääketieteellistä tai astrologisia selitystä.

Modernia melankoliaa poteva ei osaa välttämättä täydentää lausetta ”Olen melankolinen koska…” Melankolikko ei tunnista olotilansa aiheuttajaa, mutta kulttuurisia syitä melankolialle eri aikakausina voidaan kyllä määritellä.

Uskon, että tänään melankoliaa aiheuttavat samankaltaiset seikat kuin renessanssissa:

Koska tekniikka kehittyy huimaa vauhtia, pitäisi koko ajan olla valmis innostumaan, innovoimaan ja olemaan kehityksen aallonharjalla. Edellisten sukupolvien peruskivet, koti, uskonto ja isänmaa eivät tunnu omilta. Kirkosta erotaan ja samaan aikaan etsitään jotain uutta hengellisyyttä. Halutaan olla yksilöllisiä, muuta kaivataan kuitenkin yhteisöllisyyttä. On kamalan raskasta olla koko ajan ulospäin suuntautunut maailmankansalainen, jotenkin kummasti ne metsät ja pellot vielä kutsuvat.

Turhuuksien turhuus

Renessanssin ja barokin ajalla keskeinen melankoliaan liittyvä teos oli Raamatun Saarnaajan kirja. Saarnaaja kirjoittaa: "Sillä missä on paljon viisautta, siinä on paljon surua: ja joka tietoa lisää, se tuskaa lisää".

Pieter Claeszoon: Vanitas (1625)
Pieter Claeszoon: Vanitas (1625) Pieter Claeszoon: Vanitas (1625) Kuva: Wikimedia Commons musta aurinko

Ei ole ihme, että uuden maailmanjärjestyksen säikyttämät renessanssiajan ihmiset kiintyivät juuri Saarnaajan sanoihin. Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta – vanitas vanitatum et omnia vanitas. Lausahdus sopi arvopohjaansa uudelleen muodostavan aikakauden motoksi.

Saarnaajan ajatus kaiken turhuudesta poimittiin kuvataiteeseen, jossa vanitas-asetelmista mädäntyvine hedelmineen, sammuneine kynttilöineen ja pääkalloineen tuli suosittuja.

Saarnaaja taitaa olla ikuisesti ajankohtainen. Tunne kaiken turhuudesta ei ole kaukana, kun huomaa ampuneensa tunnin vihaisia lintuja ritsalla. Tai kun katsoo youtubesta viidennen kerran samaa aasialaisessa kissavideotehtaassa tuotettua söpöilyä.

Millaisia melankolian oireita yliopistoihmisille aiheuttavat "opiskelukammioiden eristyneisyys ja aivovoiman krooninen liikakulutus"? Miksi melankolia vaivaa erityisesti taiteilijoita? Mikä sävellaji on barokin musiikkiteoreetikkojen mukaan avuttoman melankolinen ja aiheuttaa kuolemankauhua? Kuuntele Musta aurinko - Melankolian kulttuuurihistoriaa Yle Radio 1 tiistaisin 17.10 ja lauantaisin 15.30. Ohjelmasarja on uusinta keväältä 2014.

Lähteet:
Johannisson Karin: Melankolian huoneet. Suom. Ulla Lempinen. Atena 2012.
Lyytikäinen Pirjo: Narkissos ja Sfinksi - minä ja toinen vuosisadan vaihteen kirjallisuudessa. SKS 1997.
Kristeva Julia: Musta aurinko. Suom. Mika Siimes ja Pia Sivenius. Nemo 1998.

  • Nelli Ruotsalainen puhuu runoissaan suunsa puhtaaksi patriarkaatista

    Nelli Ruotsalaisen teos kisaa Tanssivasta karhusta.

    Nelli Ruotsalaisen esikoisteos on suorapuheinen kuvaus sukupuolirooleista ja niistä vapautumisesta. Omaelämäkerrallisissa runoissa henkilökohtaisesta kasvaa poliittista. Täällä en pyydä enää anteeksi on ehdolla tämänvuotisen Tanssiva karhu -runouspalkinnon saajaksi.

  • Kertovatko suomalaiset rivot paikannimet enemmän nimien keksijöistä kuin itse paikoista?

    Suomen paikat on nimetty käyttäjien kokemuksien perusteella.

    Suomessa on 2944 paska-sanan sisältävää paikannimeä. Rivot paikannimet hihityttävät tai närkästyttävät kartanlukijoita. Miksi sukupuolielimet ja eritteet ovat olleet niin yleisesti nimeäjien käytössä? Paikkojen nimeäminen on perustunut yleensä joko kuvailemaan mitä ko. paikka muistuttaa muodoltaan, sen käyttökelpoisuuteen tai johonkin vahvaan kokemukseen paikassa.

  • Avaruusromua: Kuunnellaan jääleinikkiä!

    Miltä kuulostavat pohjoisen uhanalaiset kasvit?

    Onko kasveilla sielu? Muun muassa tätä pohti antiikin filosofi Aristoteles, ja oli sitä mieltä, että ei. Ei ole. Kasvit ovat kyllä eläviä, mutta eivät samalla tavoin kuin eläimet tai me ihmiset. Kasvit elävät erilaista elämää, selitti Aristoteles, ja puhui kasvisielusta ja sen luonteesta. Suomalainen Band of Weeds tekee musiikkia kasvien äänistä. Miltä kuulostavat pohjoisen uhanalaiset kasvit nuokkuesikko ja jääleinikki? Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri