Hyppää pääsisältöön

Ennätyksellisen runsas runovuosi

Runoilija Merja Virolainen
Tanssiva karhu -palkintoraadin puheenjohtaja runoilija Merja Virolainen Runoilija Merja Virolainen Kuva: Kustannusosakeyhtiö Tammi / Olli Turunen virolainen merja

Millainen on ollut runovuosi? Runokirjoja on julkaistu ennennäkemättömän paljon, raadin arvioitavana on ollut pitkälti yli sata kokoelmaa. Kokoelmien suosituin teema tänä vuonna olivat elämän eri vaiheet, lopulta kuolema. Parhaimmillaan, kuten palkintoehdokkaina olleissa kirjoissa, ilmaisu on omaperäistä, niin kielen kuin ajatussisältöjen suhteen rohkeaa.

Tänäkin vuonna olemme voineet iloita hyvistä Tanssiva Karhu -palkintoehdokkaista. Ehdolla ovat olleet seuraavat kuusi kokoelmaa: Janette Hannukainen: Lennä vahingossa, Olli Heikkonen: Teoria kaikkein pienimmistä, Kristiina Lähde: Kuinka voisit minulta puuttua, Aki Salmela: Jokeri, Eino Santanen: Tekniikan maailmat ja Ville Vanhala: Konepeltivirta.

Mutta yleisvaikutelmaksi jää, että suurin osa aikamme lyyrikoista ei pidä kieltä tärkeänä. Päinvastoin, näyttää pyrityn nimenomaan siihen, että kieli olisi samanlaista kuin muukin, että runoudella ei olisi omaa erityistä kieltään. Metaforia esiintyy vain harvoin, ilmaisu on persoonatonta, monessa kokoelmassa jopa epäkirjallista, asiatekstimäistä. Tämän runovuoden erityisiä piirteitä on myös lyriikan ja proosan rajan hämärtyminen: runoutena julkaistaan kertomuskokoelmia.

Vuoden parhaat runokokoelmat tarjoavat tiheästi oivalluksia. Ne ovat painokkaita. Ne ovat suuria. Toisessa päässä vuoden runosatoa moni kokoelma on melko mitätön, mitäänsanomaton. Asiaa näyttää olevan vain vähän. Vuoden runokirjoissa on useita kokoelmia, joissa on tekstiäkin erittäin vähän: on katsottu, että runoteokseksi riittää vain kolmisenkymmentä muutaman rivin runoa.

Vuoden runosato on parhaimmillaan monikerroksista, se on yllätyksellistä, kielellisesti raikasta. Suurin osa kokoelmista on kuitenkin sovinnaisia. Monessa esiintyy jopa perin kulunutta tavaraa, kliseitä, kuten kuita ja tähtiä, pilviä, lintusia, kukkasia ja purjeita, joita ennen tapasi lähinnä harrastajarunoilijoitten teksteissä.

Ruotsinkielisiä kokoelmia ilmestyi vain kymmenkunta. Siinä missä suomeksi kirjoitettuja kokoelmia vyöryy kirjapainoista aina enemmän, käännösrunokokoelmia julkaistaan aina vähemmän. Tilanne on jo huolestuttava: vuoden aikana ilmestyi suomennoksia vain tusina.

Toivotan kaikille erinomaista runon juhlaa ja antoisaa Kajaanin runoviikkoa!

Tanssiva karhu -palkintoraadin puheenjohtaja Merja Virolainen

  • Rakkaus on ruma sana, mutta kaunis asia

    Rakas äiti on suomen kaunein sanapari.

    Kun kysytään, mikä on suomen kielen kaunein sana, pitäisi ensin tarkentaa, tarkoitetaanko sillä ihanimman asian nimeä vai soinniltaan miellyttävintä sanaa. Moni pitää kauniina pehmeitä soljuvia äänteitä. Alavilla mailla hallanvaara on klassikko, vaikka sen merkitys uhkaa sadon paleltuvan.

  • Avaruusromua: Sumutorvia, tuhkaa, aaltoja ja aavekaupungin ääniä

    Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia.

    "Yhtäkkiä tajusin, että tein kaiken aivan väärin", toteaa amerikkalainen säveltäjä Steve Moore. "Pyrin aina luomaan jotakin, jolla ei ole alkua eikä loppua", sanoo amerikkalainen elektronimuusikko Taylor Deupree. "Tahdon kertoa äänillä samalla tavoin kuin elokuvaohjaajat kertovat kuvilla", selittää australialainen musiikintekijä Martin Kay. "Me emme tiedä luonnosta vielä juuri mitään", väittää japanilainen äänitaiteilija Yoshio Machida. Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia, kummallisia ajatuksia ja omalaatuista musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Oletko tosikko vai uppoaako ironia?

    Ironia on taitolaji.

    Törmääkö sarkasmiin, ironiaan ja ivaan nykyään yhä useammin, vai tuntuuko vain siltä? Poliitikot selittelevät sanomisiaan väärinymmärrettynä ironiana: “se oli vain läppä!”. Nuoriso muodostaa sarkastisen salakielen salaseuroja. Käänteistä kieltä ymmärtämätön joutuu naurunalaiseksi. Ironia on monesti hauskaa ja nokkelaa.

  • Arto Paasilinnan Ulvova mylläri Lukupiirissä - tule mukaan keskustelemaan!

    Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800

    Tule mukaan radion Lukupiiriin 30.3. klo 19! Ulvova mylläri kysyy, missä menevät normaalin ja hyväksytyn rajat? Kuka lopulta on Ulvovassa myllärissä hullu? Paasilinnan romaani ilmestyi vuonna 1981 ja sen tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Suomeen. Onko kirjan sanoma edelleen ajankohtainen? Entä millaista on Ulvovan myllärin huumori? Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Tanssiva karhu

instagram #tanssivakarhu

Runoutta Twitterissä

Info: Tässä oli aikaisemmin ulkoinen upotus. Se on valitettavasti nyt poistettu.

Info: Tässä oli aikaisemmin ulkoinen upotus. Se on valitettavasti nyt poistettu.

Info: Tässä oli aikaisemmin ulkoinen upotus. Se on valitettavasti nyt poistettu.

  • Tanssiva karhu etsii vuoden 2019 runoteosta!

    Lähetä runoteoksesi raadin luettavaksi.

    Tanssiva karhu on Ylen oma runouspalkinto. Se jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1994. Ensimmäinen palkittu teos oli Sirkka Turkan Sielun veli. Runous todella ansaitsee huomiota. Siksi Yle hoitaa kulttuuritehtäväänsä ja nostaa joka vuosi esiin joukon erityisen korkeatasoisia kotimaisia runoteoksia.

  • Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja ylisti runovuoden satoa

    Jukka Viikilän puhe Kajaanin Runoviikolla

    Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja Jukka Viikilän puhe palkintojenjakotilaisuudessa Kajaanin Runoviikolla 2018. Mikä ylellisyys saada eteisen lattialle vuoden runous, kokoelma kerrallaan. Juuri minulle ojennettu pyrkimys kielellistää jotakin maailmasta, tai ehdotus kauneudeksi juuri tänään.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri