Hyppää pääsisältöön

Sävellyskisan voittajassa kansainvälinen elektro-pop kohtaa suomalaisen tangon

Sansa
Sansa Sansa Kuva: Tina Korhonen sansa

Tämän vuoden Tangon sävellys- ja sanoituskilpailun voittokappale Kaipuun syleilyyn on kahden Lontoossa kansainvälistä musiikkiuraa tekevän suomalaisen biisinkirjoittajanaisen käsialaa.

Sannaliisa Ilkka eli Sansa ja Terhi Pippuri ovat kolmikymppisiä, pääasiassa englanninkielisiä pop-kappaleita kirjoittavia biisintekijöitä. Tangoa tai suomalaista iskelmää kumpikaan ei ole tehnyt aikaisemmin.

— Mä olen kyllä aina haaveillut tangon kirjoittamisesta. Suomalaisella tangolla ja iskelmällä on mun sydämessä ihan erityinen paikka. Lapsuudessa ja nuoruudessa sitä kuuli kotona paljon. Polvet pehmenee aina kun kuuntelen Olavi Virtaa, Laila Kinnusta, Eino Gröniä tai Arja Korisevaa, tunnustaa Sansa.

Polvet pehmenee aina kun kuuntelen Olavi Virtaa, Laila Kinnusta, Eino Gröniä tai Arja Korisevaa.― Sansa

Terhi on taustaltaan musiikkipedagogi ja muusikko, jolle klassikkotangot ovat tulleet hyvinkin tutuiksi opetustyössä ja keikoilla.

— Kunnioitan syvästi suomalaisia tangosäveltäjiä, ja aluksi ajatus tangon kirjoittamisesta tuntuikin kyllä ylivoimaiselta, ainakin minulle. Sitten ymmärsin, että teemme kappaleen omista lähtökohdistamme, eikä siinä ole mitään väärää, että oma musiikillinen tausta kuuluu, kertoo Terhi.

Tutkimusmatkalla tangoon

Kipinän kilpailuun osallistumiselle Sansa sai Mariskan Sua kaipaan -tangosta

— Mariskan voitto Tangon sävellys- ja sanoituskilpailussa osoitti, että tangoakin on mahdollista tehdä totutusta tyylistä poiketen. Halusin lähteä tutkimaan säveltäjänä, sanoittajana ja laulajana millaista voisi olla tämän päivän tango, muistelee Sansa.

Ei siinä ole mitään väärää, että oma musiikillinen tausta kuuluu.― Terhi

Tutkimusmatka tangoon onnistui Sansan mukaan täydellisesti. Tekijöiden tavoitteena oli kunnioittaa suomalaisen tangon perinteitä, mutta myös rikkoa musiikkityylien ja tangon esittämisperinteen rajoja.

— Ei meidän tarkoitus ollutkaan lähteä kopioimaan Unto Monosta tai Toivo Kärkeä, kertoo Terhi.

Terhin ja Sansan pyrkimys oli myös välittää omakohtainen lapsena ja nuorena tangoa kuunnellessa koettu tunnekokemus ja kaiho.

— Täytyy tunnustaa, että biisinteossa oli yksi vaihe, jossa sekä minä että Terhi vaan itkettiin. Ne sanat ja niihin liittyvät henkilökohtaiset jutut, ja se, että elämässä joutuu tekemään vaikealta tuntuvia valintoja vaan osui niin että kyyneleet tuli.

Kaksikko kiittelee myös kappaleen sovittajan, Mika Toivasen panosta.

— Sovitus lähestyy tätä, ei ihan perinteisintä tangosävellystä, kunnianhimoisesti ja antaa laululle sen vaatiman tilan.

Kuuntele Kaipuun syleilyyn

Parasta aikaa 29.6.2015, Radio Suomi

Ovet raollaan kansainväliseen musiikkiuraan

Laulaja-lauluntekijä Sansa on julkaissut Suomessa kolme albumia. Hänen rajoja rikkovaa tyyliään kuvastaa esimerkiksi folk-henkinen cover-versio 80-luvun diskotähti Sabrinan hitistä Boys (Summertime love).

Sansa korostaa olevansa sekä esiintyvä artisti että biisintekijä. Lontoossa hän työstää kappaleita tulevalle levylleen ja kirjoittaa kappaleita muille artisteille.

— Haluan tehdä musiikkia monipuolisesti. Olen avoin erilaisille tyylisuunnille enkä mielelläni laita musiikkia mihinkään lokeroihin.Esimerkiksi iskelmän ja popin eroa on nykyään aika vaikea määritellä, pohtii Sansa.

Suomalaisista artisteista Sansa on tehnyt kappaleita Essi Vuorelalle ja Emma Salokoskelle. Kansainvälisistä yhteistyökuvioista viimeisin oli amerikkalaisen dj Kaskaden kanssa tehty elektroninen tanssibiisiLittle More.

Terhi puolestaan on aina halunnut tehdä musiikkia nimenomaan muiden esitettäväksi. Tällä hetkellä hän kirjoittaa biisejä mm. pop-artisti Cat Couturen kanssa.

Musiikkikilpailuihin osallistuminen kannattaa

Molemmat uskovat, että erilaisiin musiikkikilpailuihin osallistuminen voi olla laulunkirjoittajalle hyvä ponnahduslauta menestykseen ja verkostojen rakentamiseen.

— Täytyy kuitenkin muistaa, että musiikkibisneksessä ei jaeta pikavoittoja. Biisejä pitää jaksaa kirjoittaa ja monasti asiat nytkähtävät eteenpäin vuosien viiveellä, toppuuttelee Sansa.

Musiikkibisneksessä ei jaeta pikavoittoja.

Menestystä kilpailuissa on kaksikolle tullut jo mukavasti. Toukokuussa Sansan ja Terhin kirjoittama kappale voitti oman sarjansa Hollywood songwriting - kilpailussa. Terhi on puolestaan menestynyt useammassakin amerikkalaisessa biisinkirjoituskilpailussa tämän ja viime vuoden aikana.

Kysymykseen mahdollisuudesta osallistua Uuden Musiikin Kilpailuun Sansa naurahtaa häkeltyneen oloisesti:

— Ei ole kyllä tullut mieleen. Toisaalta nyt tuntuu olevan Hollywoodin ja Tangomarkkinoiden jälkeen hyvä voittoputki päällä, joten miksei sitten vaikka Euroviisuihinkin.

Kommentit
  • Danny: Artistin oltava itsensä paras kaveri

    Tangotuomarin tärkein tehtävä opastaa eteenpäin

    Musiikkineuvos Ilkka ”Danny” Lipsasen osallistuminen tangotuomaristoon herättänyt osassa yleisöstä jonkin verran ihmetystä ja epäilyjä. Dannyhan tunnetaan urastaan nimenomaan pop-musiikin parissa. Jotkut olisivat kenties kaivanneet hänen tilalleen tuomaristoon nimenomaan vanhan tanssimusiikin legendaa. Danny kuitenkin muistuttaa, että nykyään pop ja iskelmä, - mukaan lukien tango ja muu tanssimusiikki, ovat hyvin lähellä toisiaan.

  • Tämän vuoden tangokuningas on Aki Samuli

    Kisan ensikertalainen hurmasi bassollaan tuomarit ja yleisön

    Tämän vuoden tangokuninkaasta sekä tuomaristo, alueraadit että yleisö olivat harvinaisen samaa mieltä. Aki Samuli oli mukana tangokisassa ensimmäistä kertaa, mutta hurmasi syvällä bassollaan niin yleisön kuin tuomaristonkin. Aki Samuli voitti jo aiemmin tangoviikolla päättyneen Yleisön suosikki –äänestyksen. Hän myös keräsi sekä tuomareilta että alueraadeilta suurimmat mahdolliset pisteet.

  • Tangotuomarit oman maratoninsa loppusuoralla

    Pelkkä finaaliesitys ei ratkaise voittajaa

    Tangotuomareiden työstä näkyy TV-ruudussa vain murto-osa. Tuomaristo on seurannut kilpailijoiden esityksiä Turun Tangomaratonilta lähtien kymmeniä tunteja. Laulaminen ja esiintyminen ovat tärkeimpiä kriteereitä kuninkaallisen valinnassa, mutta myös lavan takana tapahtuvilla asioilla on oma merkityksensä.