Kun keskustan Juha Sipilä lomailee pääministerin tehtävistään, puikkoihin astuu perussuomalaisten Timo Soini.

Ministerit viettävät kesälomaa aivan samalla tavalla kuin muutkin työntekijät. Ensi viikon maanantaista alkaen nykyinen pääministeri keskustan Juha Sipilä lomailee, ja hänen tehtävänsä siirtyvät ensin kahdeksi viikon perussuomalaisten Timo Soinille, sitten kokoomuksen Alexander Stubbille.
Perustuslain mukaan pääministerin korvaa sijaiseksi määrättty ministeri. Sijaiset ovat valtioneuvoston määräämiä.
Soinin ja Stubbin sijaisuudet eivät varsinaisesti muuta mitään hallituksen työskentelyssä, vaan molemmat ottavat haltuun pääministerille perustuslaissa määrätyt tehtävät.
- Noihin tehtäviin kuuluu muun muassa hallituksen yleisistunnossa ja ministerivaliokunnissa puheenjohtajana toimiminen, kertoo lainsäädäntöneuvos Sanna Helopuro Valtioneuvoston kansliasta.
Pääministerin tehtävät muillekin ministereille selvää kauraa
Vaikka Soini ei ole toiminut pääministerinä aiemmin, tehtävät ovat silti hänelle tuttuja. Hallituksen jäsenille nimittäin annetaan hallituskauden alussa perehdytys hallituksen toimintaan.
- Soinikin istuu jokaisessa ministerivaliokunnassa jäsenenä. Siten hänellä on hyvä tietämys, mitkä asiat valiokunnissa ovat käsittelyssä ja miten asiat valiokunnissa etenevät, Helopuro sanoo.
Niin Soini kuin Stubbkaan ei pysty tekemään yksin valtavia suunnanmuutoksia sijaisuutensa aikana.
- Hallitus muodostaa kokonaisuuden, jossa päätöksenteko tapahtuu yhteisesti. Ministerit päättävät yhdessä pääministerin toimiessa puheenjohtajana, Helopuro muistuttaa.
Lue myös:
Teräsmies Stubb on twiitannut itsensä poliittiseksi supertähdeksi
Miksi poliitikko puhuu epäselvästi? Kielipoliisi Riitta Suominen vastaa