Hyppää pääsisältöön

Pharrell Williams kutsui fanit tanssimaan kanssaan Ruisrock-lavalle – keikkakuvat

Ruisrockin pääesiintyjä Pharrell Williams kutsui ihailijansa kanssaan Niittylavalle parin biisin ajaksi. Ensin vuoron saivat miehet, sitten miehet ja naiset ja lopuksi vain naiset.

Pharrell Williams // Kuva: Katariina Salmi/YleX

Supertähti sai suomalaismimmit aivan sekaisin festivaalin päälavalla. Pharrell muisti myös kiittää lavalla bailanneita fanejaan vuolaasti.

- Huutakaa kauniille naisille, jotka tulivat lavalle, Pharrell spiikkasi heittäen ylävitosia faneilleen.

Pharrell Williamsin yleisöä // Kuva: Katariina Salmi/YleX

Ruisrockin kuuluisin esiintyjä esitti hittejä niin omasta soolotuotannostaan kuin N.E.R.D. -yhtyeensä katalogista. Keikalla kuultiin muun muassa kappaleet Come Get It Bae, Marilyn Monroe, Happy ja She Wants To Move.

Pharrell Williams // Kuva: Katariina Salmi/YleX

Supertähti muisteli Ruisrockissa myös aiempaa visiittiään Suomessa, kun hän esiintyi Pori Jazzeilla N.E.R.D. -bändinsä kanssa vuonna 2010.

- Se oli ensimmäinen kerta, kun sain tulla tähän kauniiseen maahan.