Hyppää pääsisältöön

Kuvataide on keino paeta melankoliaa ja tyhjyyden tunnetta

Caspar David Friedrich - Mondaufgang am Meer (1822)
Caspar David Friedrich - Mondaufgang am Meer (1822). Yskityiskohta. Caspar David Friedrich - Mondaufgang am Meer (1822) Kuva: Wikimedia Commons musta aurinko

Seison maalauksen edessä Gerhardt Richterin näyttelyssä Berliinissä vuonna 2012. Kuvassa ei ole ihmistä, siinä ei ole kaunista surumielistä maisemaa. Kuvassa on kynttilä. Äärettömän melankolinen kynttilä. Ensisilmäyksellä kynttilä on hyvinkin valokuvamainen, fotorealistinen. Lähempää katsottuna erottuvat Richterin vaakasuoraan kulkevat paksut siveltimenvedot. Koko kuva tuntuu olevan liikkeessä. Maalaukseen ikuistettu hetki on vangitsematon.

Lähes kaikki Gerhardt Richterin teokset näyttäytyivät minulle kynttilämaalauksen jälkeen melankolisina. Kokemus muutti suhtautumistani kuvataiteeseen ylipäätään. Koko taiteenlaji sai yhtäkkiä melankolisen sävyn. Kuvataide todellisuuden ilmentäjänä, tunteen kuvaajana - yhtaikaa äärimmäisen kirkas ja sumea. Joskus todellisempaa kuin todellisuus itse.

Ja kuitenkin siinä on se sivellin tai maali tai mikä ikinä materiaali välissä. Todellisuutta ei saa kiinni, eikä hetkeä. Ei tunnetta tai tunnelmaa. Tarkemmin katsottuna kokemus muuttuu väriksi kankaalla, todellisuus muuttuu tulkinnaksi ja hetki jo ohimenneeksi.

Melankolia I

Albrecht Dürer - Melancolia I (1514)
Albrecht Dürer - Melancolia I (1514) Albrecht Dürer - Melancolia I (1514) Kuva: Wikimedia Commons musta aurinko

Yksi ensimmäisistä ja varmasti tunnetuin melankoliaa kuvaava teos on Albrecht Dürerin Melankolia I. Kuparikaiverrustyö on valmistunut vuonna 1514.

Kuvassa istuu enkelihahmo. Ilmeisesti nainen, vaikkakin aika miehekkään kokoinen. Enkeli istuu etukumarassa ja nojaa leukaansa toiseen käteen. Kasvot on luotu alaspäin. Katse erottaa Dürerin melankolisen enkelin kaikkein stereotyyppisimmistä melankolikon kuvista. Se ei ole surumielisen sammunut vaan enkelin silmät palavat. Tämä enkeli ajattelee ankarasti.

Durerin teos kuvaa renessanssin melankoliasuhdetta. Melankolikko on luova nero. Enkelin ympäriltä löytyy ajattelemiseen ja järkeen liittyviä symboleja, esim. tyhjä tasapainossa oleva vaaka, kompassi ja suorakulma. Pohdiskeleva asento viittaa siihen, että enkeli on luovassa inspiraation tilassa. Jossain melankolian ja luomisen välissä.

Vanitas vanitatum…

Philippe de Champaigne: Still-Life with a Skull (1671)
Philippe de Champaigne: Vanitas (1671) Philippe de Champaigne: Still-Life with a Skull (1671) Kuva: Wikimedia Commons musta aurinko

Renessanssin ja barokinajan melankolian kyllästämässä kultttuuri-ilmapiirissä olivat muodissa vanitas ja memento mori asetelmat. Philippe de Champaignen öljyvärityö Vanitas (n. 1671) on pelkistetty asetelma. Ensimmäisenä on maljakossa oleva kuihtuva tulppaani. Keskellä on pääkallo ja viimeisenä tiimalasi. Viesti on selvä. Aika kuluu ja kuolema odottaa. Väritkin ovat synkkiä.

Memento mori tarkoittaa muista kuolemaasi. Vanitas puolestaan viittaa Raamatun Saarnaajan kirjan ajatuksiin kaiken turhuudesta.

Kun nousin oli olo yhtä aikaa pöllämystynyt ja pyhä.

Asetelmissa kuvattavaksi sopi kaikki sellainen, joka muistuttaa ajan kulumisesta ja kuolevaisuudesta: edellä mainitut, pääkallot, kuihtuneet kukat ja tiimalasit, mutta myös mädäntyvät hedelmät ja loppuun palaneet kynttilät.

Renessanssin aloittamaa ja barokin jalostamaa pääkalloaihetta ovat myöhemmin käyttäneet lukemattomat taiteilijat. Damien Hirstin aidon kokoisessa timanttipääkallossa aitoine hampaineen kohtaavat paradoksaalisella tasolla katoavaisuuden symboli pääkallo ja ikuisuuden symbolit timantit. Toisaalta myös renessanssin vanitas asetelmissa kuolemasta ja katovaisuudesta muistuttavia symboleita ympäröivät maalliset rikkaudet, korut ja kultaesineet.

Francisco de Goya, Saturno devorando a su hijo (1819-1823)
Francisco de Goya, Saturno devorando a su hijo (1819-1823) Francisco de Goya, Saturno devorando a su hijo (1819-1823) Kuva: Wikimedia Commons musta aurinko

Hellät luurangot

Kotoinen esimerkki Memento mori teeman jalostamisesta on tietysti Hugo Simberg. Simbergin luurankojen hilpeys ja sympaattisuus vain korostaa niiden melankolisuutta. Kuinka hellästi ne hoitavat puutarhassaan kasvavia kitukasvuisia ja piikikkäitä kasvejaaan? Kuinka kärsivällisesti ne odottavat meitä joukkoonsa? Onko mitään melankolisempaa kuin haavoittunut enkeli!

Perinteisiä melankoliaa kuvaavia symboleja kuvataiteessa ovat myös lehdettömät puut ja maahan liittyvät elementit. Melankolia on voitu kuvata vanhan ryysyläisnaisen hahmossa, parrakkaana Saturnuksena tai Kronoksena sirppi kädessään.

Hurjin Saturnus-tulkinta on Francisco de Goyan Saturnus ahmii poikaansa (1819). Siinä eläimellinen Saturnus pitelee käsissään poikansa vartaloa. Pää on jo syöty, toinen käsi menossa. Synkän maalauksen keskeltä loistavat valkoisina Saturnuksen pelottavat valkoiset silmämunat.

Albrecht Dürerin Melancolia I teoksesta lähtien melankolikko on kuvattu maalaustaiteessa poskeaan käteensä nojaavaksi, eteenpäin kumartuneeksi, surumieliseksi hahmoksi. Samaa melankolista asentoa toistavat ja muuntelevat lukuisat renessanssin ja barokin muotokuvat. Sen variaatioita ovat myös Helene Schjerfbeckin Toipilas ja kansalliskirjailija Aleksis Kiven patsas Helsingin rautatientorilla.

Romantiikan melankolia näkyy maisemassa

Renessanssin ja barokin aikaan melankolia, suru ja tuska näytettiin avoimesti ja jopa liioitellen. Romantiikka käänsi tunteet sisäänpäin. Maisemamaalauksen kautta tulkittiin sisäisiä maisemia, taiteilijan sisällä riehuvaa myrskyä ja kiihkoa. Muodissa olivat raunioilla mietiskely, yksinäisyys ja yö.

Caspar David Friedrich - Wanderer above the sea of fog (1818)
Caspar David Friedrich - Wanderer above the sea of fog Caspar David Friedrich - Wanderer above the sea of fog (1818) Kuva: Wikimedia Commons musta aurinko

Selkein esimerkki romantiikan ajan melankolisesta maalaustaiteesta on saksalainen Caspar David Friedrich. Friedrichin taide on täynnä synkkiä maisemia: myrskyäviä meren ulapoita, sumuisia vuoristoja, lähestyviä ukkospilviä. Usein tätä synkkyyttä on maalauksen maisemassa kokemassa yksinäinen mies.

Friedrich maalasi kuviksi romantiikan ajatuksen siitä, että ihminen on vieraantunut luonnosta. Tämä vieraantuminen aiheuttaa melankolian kokemuksia, mutta luonnossa ihminen voi myös löytää yhteyden kadotettuun itseensä.

Vaeltaja sumumeren yllä -maalauksessa keskellä seisoo mies kallionkielekkeellä. Ensikatsaukselta mies näyttää seisovan myrskyävän ulapan äärellä. Tarkemmin katsoessa huomaa, että aallot ovatkin sumua, jonka seasta pilkottaa vuoren huippuja. Ollaan siis jossain korkealla. Kallion kieleke muuttuu uhkaavammaksi. Aikooko mies hypätä. Joku miehen asennossa kuitenkin kertoo, että ei. Miehessä on jotain melankolista, mutta samalla ylevää. Tämä sankari selvästi nauttii melankoliastaan.

Suomalaisista nykytaiteilijoista Kaspar David Fridrichin töille syvään kumartavat mm. Anna Tuori ja Elina Brotherus. Romantiikan melankoliakuvasto on populaarikulttuurin ryöstöviljelemää. Rauniot, käkkyräiset puut ja hautausmaat toistuvat Tim Burtonin elokuvien ja Harry Potterin maailmassa, haikeana lammenpintaan tuijottelevat neitokaiset Tiimarin sisustusjulisteissa ja eteeristen folk-levyjen kansipahveissa.

Kuvataide lohduttaa melankolikkoa

Taiteen tekeminen on monille taiteilijoille keino päästä eroon melankoliasta tai ainakin hallita sitä. Ajatus on tullut usein vastaan kun olen tehnyt henkilökuvia nuorista taiteilijoista. Kuvanveistäjä Jarno Vesalan työt ovat hyvin melankolisia ja vähän ahdistaviakin. Kysyin, miksi hänen työnsä ovat sellaisia kun ovat. Vesala vastasi, että se on hänen keinonsa paeta ahdistusta ja tyhjyyden tunnetta.

Ei siinä ole mitään ihmeellistä. Aina siellä joku on itkemässä

Kuvataide toimii lohduttajana myös katsojalle. Melankolialla on kyky tuottaa mielihyvää. Lontoon Tate Modern museossa voi törmätä outoon ilmiöön. Kutsutaan sitä Rothko-liikutukseksi..

Mennessäni ensimmäisen kerran Mark Rothkon töitä sisältävään huoneeseen Tate Modernissa, en tiennyt että niin voisi käydä. Huone oli hämärä. Ainoastaan Rothkon valtavan suuret maalaukset oli valaistu. Keksellä oli penkkejä, istuuduin. Aloin tuijottaa maalauksia, joissa on suuria punaisia neliöitä mustilla pohjilla - tai toisinpäin.

Yhtäkkiä kaikki äänet hiljenivät ja ihmiset ympäriltäni katosivat. Kyyneleet alkoivat valua. En tiedä kauanko istuin maalausten äärellä, mutta kun nousin oli olo yhtä aikaa pöllämystynyt ja pyhä. Jotain raskasta oli poissa.

Myöhemmin kerroin ystävälle kokemuksestani hämmentyneenä. Hän totesi: ”Ei siinä ole mitään ihmeellistä. Aina siellä joku on itkemässä”.

Kuvataiteissa melankolinen mies on ylevä ajattelija, melankolinen nainen erotisoitu haaveilija. Miten melankolia yhdistyy antiikin taruun Narkissoksesta ja milllaisisa tarinoita radion kuuntelijat kertovat omasta melankoliastaan? Kuuntele Musta aurinko - Melankolian kulttuurihistoriaa Yle Radio 1 tiistaisin 17.10 ja lauantaisin 15.30.

Lähteet:

Johannisson Karin: Melankolian huoneet. Suom. Ulla Lempinen. Atena 2012.
Lyytikäinen Pirjo: Narkissos ja Sfinksi - minä ja toinen vuosisadan vaihteen kirjallisuudessa. SKS 1997.
Kristeva Julia: Musta aurinko. Suom. Mika Siimes ja Pia Sivenius. Nemo 1998.

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

  • Jättiläisaskeleet etsii ihmisiä ja maailmaa jazzin klassikkolevyjen takaa

    Jazzmusiikki kuljettaa mietteitä uusiin suuntiin.

    Viime vuoden lokakuussa etsin työhuoneellani musiikkia työntekoni taustalle. Kuulun siihen puolikkaaseen ihmiskuntaa, joka pitää musiikin kuuntelusta lukemisen tai työnteon taustalla. Mutta kun työssäni käytän sanoja, etenkin suomeksi lauletun musiikin kuunteleminen on aivan mahdotonta.

  • Painettu runo on vääjäämättä myös kuva, toteaa Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja, runoilija Anja Erämaja

    Anja Erämajan puhe Kajaanin Runoviikolla.

    Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja Anja Erämajan puhe palkintojenjakotilaisuudessa Kajaanin Runoviikolla 2019. Merkillinen talvi ja kevät, niin paljon kirjapaketteja. Niin monta maailmaa ja tapaa sanansa asettaa. Ja tämä mahdoton tehtävä, oli otettava kantaa, valittava. Oli kestettävä se, että valitsemalla yhden jättää toisen valitsematta.

  • Avaruusromua: Löylyn hengessä!

    Löylyssä on voimaa, henkeä ja sielua.

    Mikael Agricola käytti sanaa "löyly" jo 475 vuotta sitten. Löyly on sanana ja käsitteenä sitäkin vanhempi. Löyly-sana tulee kaukaa, ajalta jolloin saunatkaan eivät olleet sellaisia kuin nykyisin. Vanhimmat saunat olivat maakuoppia, joiden kattona oli eläimen nahka. Alun perin löyly ei tarkoittanut vain saunan kiukaan sihahtelua ja kuumaa vesihöyryä. Löyly tarkoitti henkeä, henkäystä tai sielua. Eikä se ollut sattumaa. Löylyssä on edelleen voimaa, henkeä ja sielua, kuten suomalaisessa musiikissakin. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Suomi vs USA – Viisi havaintoa stand up -keikoilta koomikon näkökulmasta

    Millainen on stand up -scene Yhdysvalloissa?

    ”Stand up ei toimi Suomessa” on vuosikymmeniä toisteltu hokema, jota kuulee edelleen. Yleensä niiden suusta, jotka eivät käy katsomassa stand up -keikkoja. Mutta mikä on sitten paremmin lajin syntysijoilla Yhdysvalloissa? Stand up -koomikko Kaisa Pylkkänen teki kiertueen USA:n länsirannikon komediaklubeilla ja yllättyi.

  • Teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom: Ooppera on lapsen näkökulmasta äärimmäisen tylsää

    Taiteilijaperheen esikoinen kasvoi johtajaksi.

    Oopperan maailmassa ja sen taikapiirin keskellä kasvanut teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom on aina ollut rohkea mielipiteissään. Elämänintoa ja uteliaisuutta riittää edelleen kuin kaksikymppisellä, vaikka nuorekas boheemi olemus kätkeekin jo kuusikymppisen. Teattereita, oopperoita ja festivaaleja johtanut Erik Söderblom on monien visioiden mies.