Hyppää pääsisältöön

Matti Salmisen seurassa Mynämäen paviljongilta Metropolitaniin

Oopperalaulaja Matti Salminen täyttää 70 vuotta.
Oopperalaulaja Matti Salminen täyttää 70 vuotta. Kuva: Outi Paananen/Yle oopperalaulaja matti salminen kotonaan

”Kyllä minä olen aikamoinen dinosaurus maailman laulajakaartissa, niinkutsutulta virkaiältäni vanhin, joka tekee laulajan työtä tässä mittakaavassa”, sanoo Matti Salminen. Puoli vuosisataa ammattilavoilla tulee täyteen ensi vuonna.

Tiistaina 7.7. 70 vuotta täyttävä bassojätti nousee saman viikon lopussa Olavinlinnan lavalle uuden Boris Godunov -produktion nimiroolissa. Merkkipäivänään Matti Salminen kertoo rehevästi ja rehellisesti laulajantaipaleestaan, sen alkuvuosista aina uran jäähdyttelyvaiheeseen saakka. Parituntisen ohjelman kuluessa kuullaan tietysti monia äänitteitä, jotka ovat vuosilta 1970-2013.

Stålarminkadun ikimuistoiset Tiernapojat
Matti Salminen, ”työläiskodin sälli Turun Stålarminkadult” oli pikkupoikana äänialaltaan korkea sopraano ja lauloi samalla kadulla asuneiden Matti,Teppo ja Seppo Ruohosen kanssa lapsikuorossa. Pian komeasti kajauttanut kvartetti myös kalisteli miekkoja Tiernapoikina ympäri Turkua. Äiti oli kannustanut poikaansa musiikkiharrastuksissa ja kun tämä kuoli Matin ollessa viidentoista, kaikenlaiset haaveet jatkokoulutuksesta saivat jäädä. Matista tuli puuseppä. Suolarahoja Matti Salminen tienasi iskelmälaulajana. "Suosittelisin monelle klassiselle laulajalle kevyen musiikin esittämistä.

Oopperalaulaja Matti Salminen täyttää 70 vuotta.
Oopperalaulaja Matti Salminen ja hänen puolisonsa Arja Rinne "näköispatsaina". Oopperalaulaja Matti Salminen täyttää 70 vuotta. Kuva: Pekka Hako oopperalaulaja matti salminen ja hänen vaimonsa arja rinne
Olen oppinut paljon ennen kaikkea rytminkäsittelyä, ja kaiken kaikkiaan kevyemmän musiikin kanssa työskentely antaa avaruutta kokonaisajatteluun. En ole koskaan vetänyt minkäänlaisia tiukkoja rajoja eri musiikin lajien välille. Tehdään sitten mitä ikinä tehdäänkin, niin tehdään se kunnolla".

Mynämäen paviljongilta Metropolitaniin
Mynämäen paviljongilta Esa Pasana alkanut ura vei nopeasti huomattavasti suuremmille lavoille. Kansallisoopperassa Matti Salmisen suuri läpimurto oli Don Carlos -oopperan kuningas Filip. Ikää oopperan kuorossa tuolloin kiinnitettynä olleella bassolla oli vain 24 vuotta. Viimeisimmän Filipinsä Matti Salminen lauloi Salzburgin juhlilla kesällä 2013 huippumiehityksessä Antonio Pappanon johdolla. Filip ja Boris Godunov ovat bassorepertoaarin kulmakiviä, mutta Matti Salmisen uralla merkittäviä virstanpylväitä ovat olleet myös Wagner-roolit: jättiläiset Fasolt ja Fafner, Hunding sekä ennen kaikkea Daland, Marke, Gurnemanz ja Hagen. 15 vuoden ajan maailman isot näyttämöt aikatauluttivat Ring-produktionsa sen mukaan, oliko suomalaisbasso vapaana Jumalten tuhon valapaton Hagenin rooliin. Kansainvälinen läpimurto oli tapahtunut 1970-luvulla ja jo vuonna 1976 hän oli mukana Bayreuthin legendaarisessa 100-vuotis-Ringissä. Siitä lähtien Matti Salminen on kuulunut maailman ehdottomaan bassoeliittiin, jonka näyttämöinä ovat olleet Bayreuthin lisäksi mm. Saksan keskeiset isot talot, New Yorkin Metropolitan, Lontoon Covent Garden, Milanon La Scala sekä pitkäaikainen kotitalo Zürichin ooppera. Savonlinnassa Matti Salminen on muutamaa kesää lukuunottamatta ollut mukana -60-luvulta lähtien.

”Matin olemuksesta huokuu eletty elämä”
Ohjelmassa puhutaan menneiden vuosien lisäksi myös tulevasta, jäähdyttelyvaiheesta. Matti Salminen sanoo, että vaikka laulaminen saa vähitellen jäädä, hän ei osaa olla poissa musiikin maailmasta.

Oopperalaulaja Matti Salminen täyttää 70 vuotta.
Oopperalaulaja Matti Salminen Outi Paanasen haastattelussa. Oopperalaulaja Matti Salminen täyttää 70 vuotta. Kuva: Outi Paananen/Yle oopperalaulaja matti salminen
Nimeään kantavan säätiönsä kautta hän haluaa avittaa nuorten laulajien tietä ammattilaisiksi. ”Matin olemuksesta huokuu eletty elämä”, on Kalle Holmberg todennut Pekka Hakon toimittamassa Pinnalla -elämäkerrassa. Se on komeaa - ja se eletty elämä kuuluu myös laulajan lauluissa. Matti Salmisen haastattelu on tallennettu Savonlinnassa kesäkuun lopussa, jolloin Boris Godunovia harjoiteltiin Olavinlinnassa toppatakit päällä. Toimittaja on Outi Paananen.