Hyppää pääsisältöön

Upottaudu Itämereen: Hailuoto

Upottaudu Itämereen- kokonaisuus tarjoaa leppoisia näkökulmia upeaan Itämereen. Pääset veden pinnalle ja alle, voit kurkistaa historiaan ja aprikoida tulevaisuutta. Yle.fi/luonto tarjoaa tämän lomaristeilyn Itämerelle! Heinäkuu on Itämeren heinäkuu myös Radio1:llä.

Perämeren suurin saari Hailuoto alkoi nousta merestä maankohoamisen tuloksena noin vuonna 300. Ensimmäiset vakituiset asukkaat asettuivat saarelle luultavasti 1100 – luvulla. Vielä pari sataa vuotta sitten Hailuoto koostui neljästä erillisestä saaresta.

Hailuoto kohoaa edelleen ja aikanaan se kasvaa kiinni mantereeseen. Vanhempi väestö muistaa lapsena kahlanneensa nykyisillä rantaniityillä. Hailuoto kohoaa noin sentin vuodessa. Jo muutaman sentin maannousu paljastaa useita metrejä uutta rantaa.
Nykyään Hailuodossa asuu 1000 vakituista asukasta. Kesäisin sinne saapuu lisäksi 1200 mökkiläistä.

Oikea luotolainen on, jos on Luovossa syntynyt - ja vanhemmat sekä isovanhemmat myös.

Kuvataiteilija Anni Rapinojan suku on asunut pitkään Luovossa. Anni paluumuutti kotipaikalleen 80-luvulla. Nykyään Annin taide syntyy Luovon luonnon omista antimista, jäkälästä, hirven papanoista ja ampiaispesistä.

Ammattikalastaja Marko Välimäki jatkaa vuosisataista hailuotolaista ammattia. Hänen suuri elämänmuutoksensa tapahtui vuonna 2012, kun 15 vuotta kestänyt ura Nokian tietoliikenneinsinöörinä vaihtui ammattikalastukseen Hailuodon vesillä.

Iiris Poukkanen taas muutti miehen ja maaseudun rauhan perässä Hailuotoon. Nyt Iiris tarjoaa Hailuodon mahdollisuuksia turisteille matkailuyrittäjänä.

Jatka matkaasi Itämerellä

Upottaudu Itämereen: Merivartiosto
Upottaudu Itämereen: Kuka sinun biitsisi siivoaa?
Upottaudu Itämereen: Tuulivoimamies
Upottaudu Itämereen: Sohvaretki Suomenlinnaan
Upottaudu Itämereen: Lähde majakkamatkalle
Upottaudu Itämereen: Elämää Saaristossa
Upottaudu Itämereen: Sukella Muninin hylkyyn
Upottaudu Itämereen: Lumoudu tutkijan matkasta merenpohjassa
Upottaudu Itämereen: Kävele ulkosaaristoon
Upottaudu Itämereen: Rentoudu aalloissa - virtuaalisesti
Upottaudu Itämereen: Mikä Suomenlahden eliö olet?

Lisää Hailuodosta

Hailuoto – kylä meren takana
Elämää Hailuodossa 1960-luvulla
Myrrysmies - tarinoita Hailuodosta

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto