Hyppää pääsisältöön

Lähi-idän kauhu ISIS on julma ja rikas terroristijärjestö

Äärisunnimuslimijärjestö Isis kylvää kauhua Lähi-idässä. Osana Irakin al-Qaidaa 2000-luvun alussa alkunsa saanut terroristiryhmä hallitsi vuonna 2015 jo Belgian kokoista aluetta ja sen johtaja Abu Bakr al-Baghdadi oli julistanut itsensä kalifiksi.

Skip Twitter post

Järjestöllä on monta nimeä, joista ISIS (Islamic State of Iraq and Syria), ISIL (Islamic State of Iraq and the Levant) ja IS (Islamic State) ovat englanninkielisiä lyhennyksiä. Järjestö itse haluaa siitä käytettävän nimeä IS, ilmeisesti hälventääkseen ajatusta siitä, että se ei ole oikea valtio. Tästä syystä moni maa, kuten Australia ja Ranska on alkanut käyttää järjestöstä nimitystä Daesh. Järjestö on ilmoittanut katkaisevansa kielen kaikilta, jotka käyttävät tuota nimitystä.

Kaikilla noilla nimillä viitataan kuitenkin islamilaiseen valtioon tai kalifaattiin, jollaisen hallitseminen onkin järjestön tavoite. Se tahtoo luoda Lähi-itään äärivanhoillisen sunnimuslimivaltion, ja se näkee kaikki muut uskonnot, jopa muut muslimit vihollisinaan.

Isis hallitsee pelolla

Vuonna 2015 sen hallitsemalla alueella Syyriassa ja Pohjois-Irakissa asui noin kahdeksan miljoonaa ihmistä. Isis hallitsi pienempiä alueita myös Libyassa ja teki hyökkäyksiä muissakin Pohjois-Afrikan maissa sekä Nigeriassa. Se ei kuitenkaan enää onnistunut jatkuvasti laajentamaan hallinnoimaansa aluetta Lähi-idässä.

Kun se ei pystynyt levittämään valtaansa, sen toiminta muuttui julmemmaksi ja sen maine julmana tappajana ja orjuuttajana levisi ympäri maailmaa.

Silmittömästä julmuudesta kertoo Isisin vangiksi Pohjois-Irakin Sinjarissa jäänyt kurdien jesidi-vähemmistöön kuuluva 70-vuotias nainen. Hän pääsi pakenemaan Isisiltä, ja kertoi tarinansa toimittaja Tom Kankkoselle kurditaistelijoiden suojeluksessa olevassa Dayrikin (arabiaksi al-Malikiyah) kaupungin pakolaisleirillä.

Yllä kuultavissa oleva kertomus voi järkyttää.

2000-luvun alussa Syyrian presidentti Bashar al-Assad alkoi tukea ääri-islamisteja ja työntää heitä Irakiin. Pian voimat kääntyivät kuitenkin häntä itseään vastaan― tutkija Teemu Sinkkonen

Järjestö syntyi siis Irakissa, kun al-Qaida-järjestö taisteli Yhdysvaltoja vastaan. Tuolloin järjestö kutsui itseään muun muassa Irakin pojiksi. Pian se irtaantui al-Qaidasta ja liittyi vuonna 2011 Syyrian sisällisotaan, jossa se taisteli sekä presidentti al-Assadin että kapinallisten joukkoja vastaan. Kolme vuotta myöhemmin se teki yllätyspaluun Irakiin ja valtasi muun muassa Mosulin kaupungin ja julisti hallitsemilleen alueille islamilaiseen lakiin eli šariaan perustuvan kalifaatin.

Isis yhdisti vastustajansa

Uusi vihollinen yhdisti monia toimijoita ja pian niin Yhdysvallat, Turkki, Jordania, kurdit ja useat Arabian niemimaan valtiot taistelivat Isisiä vastaan. Näistä muut lähinnä ilmaiskuin ja kurdijoukot maasodassa. Suuri osa Isisin asevoimasta oli itseasiassa peräisin Yhdysvalloilta, joka oli kalustanut ja kouluttanut Irakin armeijan. Aseet Isis sai haltuunsa voittaessaan Irakin armeijan Pohjois-Irakissa 2014. Yhdysvallat ilmaiskuissaan tuhosivatkin omaa kalustoaan.

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Teemu Sinkkonen arvioi Politiikkaradiossa vuonna 2014 (ohjelma yllä), että Isis ei ole voitettavissa ilmaiskuin.

"Terroristijärjestöä vastaan tarvitaan kokonaisvaltainen strategia, joka vaatii myös sen, että käydään ihan aseellista sotaa rintamalla sitä vastaan", hän arvioi ja muistutti myös humanitäärisen avun tärkeydestä ja siitä, että ymmärrämme miksi nuoret ympäri maailmaa lähtevät taistelemaan Lähi-itään.

Isisistä puhuttaessa toistuu se, kuinka nopeasti järjestö sai valtaa ja kasvoi. Nopeaan kasvamiseen syynä lienee se, että Isisin riveihin kelpasi kuka vaan. Siinä missä muut järjestöt, kuten al-Qaida oli tarkka varsinkin ulkomailta tulevista jäsenistään, otti Isis mukaan kenet vaan. Tavallaan se pitääkin jäseniään vankeinaan, sillä jokainen sen terroristeista on tehnyt valan, jonka rikkomisesta tuomitaan kuolemalla. Tuon valan rikkoo jo suunnittelemalla taistelun jättämistä.

Maailman rikkain terroristijärjestö tuottaa Hollywood-tasoisia propagandavideoita

Isisin hallitsemilleen alueille julistama kalifaatti ei ole laillinen valtio, eikä sen johtajajalla al-Baghdadilla ole uskonoppineen valtaa julistaa itseään kalifiksi. Alueella kuitenkin toimii alkeellisen valtion toiminnot, kuten koulujärjestelmä ja jätehuolto. Silti Isis ei nauti valtaamallaan alueella asuvien luottamusta. Isis hallitsee pelolla, jota se herättää kiduttamalla, julkisilla teloituksilla, orjakaupalla ja lähes Hollywood-tasoisilla propagandavideoillaan.

Isis-järjestön lippu. Ylhäällä lukee: ei ole muuta jumalaa kuin Allah. Alhaalla: Muhammed on Jumalan prodeetta
Isis-järjestön lippu. Ylhäällä lukee: ei ole muuta jumalaa kuin Allah. Alhaalla: Muhammed on Jumalan profeetta Isis-järjestön lippu. Ylhäällä lukee: ei ole muuta jumalaa kuin Allah. Alhaalla: Muhammed on Jumalan prodeetta Kuva: wikimedia commons isisin lippu

Tutkija Sinkkosen mukaan Isis on maailman rikkain terroristijärjestö. Alkuun se sai rahoitusta kuwaitilaisilta ja saudilahjoittajilta, joilla on omat poliittiset ja taloudelliset intressinsä Lähi-idässä. Myöhemmin Isis on ottanut haltuunsa öljykenttiä ja ilmeisesti myy viholliselleen eli Syyrian Bashar al-Assadin joukoille öljyä. Lisäksi vallatessaan Mosulin se sai haltuunsa myös siellä sijainneen Irakin keskuspankin käteisvarannot, arviolta noin 100 miljoonan ja parin miljardin dollarin välillä.

Öljyn markkinahinnan laskiessa se on korvannut tulojaan keräämällä veroja hallitsemaltaan alueelta.

Varoillaan Isis tuottaa muun muassa karmivia propagandavideoita, joilla paitsi herätetään pelkoa vastustajissa, myös värvätään uusia terroristeja. Noissa videoissa on näytetty muun muassa 21 egyptiläisen teloitus ja jordanialaisen lentäjän polttoteloitus. Videot herättävät paitsi pelkoa ja vastalauseita myös vastaradikalisoitumista Lähi-idässä. Vasta-lauseina kuullaan usein, että Isis on epäislamilainen. Libanonissa videot ovat saaneet aikaan yllättävän ilmiön: moni kristitty on alkanut kannattaa šiiamuslimien Hizbollah-puoluetta, jonka muun muassa Euroopan unioni luokittelee terroristijärjestöksi. Moni kokee Hizbollahin olevan ainoa, joka voi taistella Isisiä vastaan, kertoo Ylen Lähi-idän kirjeenvaihtaja Marika Kataja-Lian Aamu-tv:ssä vuonna 2015.

Isis tekee propagandaa, jota länsimaissa halutaan katsoa― Tutkija Atte Kaleva

Terrorismin tutkija Atte Kalevan mielestä videot on ennen kaikkea suunnattu länsimaihin, joiden populaarikulttuuria lähempänä niiden kerrontatapa on.

"Se on aika tehokasta. Isis puhuttelee länsimaissa", hän sanoi viitaten Isisin internetissä tapahtuvaan rekrytointiin, johon osa propagandavideoistakin pyrkii.

Yksi Isisin videoista oli suunnattu nimenomaan suomalaisille. Siinä esiintyi espoolainen Abu Shu'ayb as-Somali, joka oli liittynyt Isisin riveihin terroristiksi. A-studio haastatteli hänen isäänsä, joka arvioi pojan serkun värvänneen hänet. Tietoa järjestöstä as-Somali oli saanut internetistä. Hänen isänsä kertoi syyttävänsä itseään siitä, että hänen poikansa oli ymmärtänyt uskontonsa väärin ja liittynyt Isisiin. Poika oli aiemmin Somalimaassa pyrkinyt terroristijärjestö al-Shabaabiin. Isä oli otattanut poikansa kiinni ja lähettänyt hänet Suomeen. Hän oli myös pyytänyt Suomen poliisilta, ettei pojan passia uusittaisi, mutta turhaan.

"Isisin voi voittaa vain maasodalla"

Aiemmin jo mainitusta jordanialaisen lentäjän polttomurhavideosta tuli yksi Isisin vastaisen sodan käännekohdista. Useassa Lähi-idän maassa video antoi jakamattoman kansantuen taistella järjestöä vastaan, ja se sai Jordanian lisäämään tehojaan ilmataistelussa, selviää Politiikkaradion ohjelmassa vuodelta 2015. Vieraana oli jälleen tutkija Teemu Sinkkonen. Hän toisti näkemyksensä, että Isisiä ei saada hävitettyä ilman maasotaa, koska järjestön joukot ovat niin hajallaan laajalla alueella.

Ilmaiskuilla oli kuitenkin strategista hyötyä, mutta myös ikäviä seurauksia. Tappioiden myötä Isis turvautui yhä enemmän lapsisotilaisiin. Sinkkonen myös arvioi, että tällä kertaa propagandalla oli Isisin kannalta ei-toivottu vaikutus.

"Sen [jordanialaisen lentäjän polttoteloitusvideon] tavoitteena on ollut heikentää sotilasliittouman motivaatiota taistella, mutta tässä on nyt käynyt päinvastoin." Suuri ongelma on se, että Syyrian hankala sisällissota esti myös YK:n toimet Isisiä vastaan. Turvaneuvoston jäsenenä Venäjä ei suostunut YK-tehtävään Syyriassa.

Kurdien naistaistelijat uhmaavat Isisin kauhua

Olemme nähneet kuinka Isis orjuuttaa naisia. Me nousemme naisten orjuutta vastaan!― Kurditaistelija Abed

Syyrian armeijan ja kapinallisjoukkojen lisäksi Isisiä vastaan maalla taistelevat kurdit, joiden alueella Isis laajasti on. Kurdien joukot ovat ottaneet rajusti yhteen Isisin kanssa ja se on myös onnistunut pysäyttämään ja valtaamaan alueita Isisiltä. Kurdien puolustusjoukoissa on aina ollut naisia ja Isisiä vastaankin taistelee useita vain naisista koostuvaa taistelujoukkoa. Isisin käsitys naisista on hyvin vanhoillinen ja alistava.

"Isis väittää taistelevansa islamin puolesta, mutta se kuitenkin taistelee muslimeja vastaan", kertoi ryhmänjohtaja Ruken toimittaja Tom Kankkoselle vuonna 2015. Hänen mukaansa Isis-taistelijoilla onkin kaksi vaihtoehtoa. He voivat lähteä tai tulla naisten surmaamiksi.

"Isis pelkää meitä naistaistelijoita. Naiset eivät peräänny, vaikka tulee isoja tappioita."

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto