Hyppää pääsisältöön

Elias Gould: Halusin sitä ihmistä enemmän kuin hän minua

Tuore suomalaisartisti Elias Gould avaa Huvilakatu-kappaleensa takana olevaa tosielämän rakkaustarinaa.

Elias Gould // Kuva: YleX/Teemu Saarinen

Elias Gouldin debyyttisingle Huvilakatu on kiinnostanut YleX:n kuulijoita keinuttavan kepeällä soundillaan. Helsingin Ullanlinnassa sijaitseva Huvilakatu, josta kappale on saanut nimensä, on Gouldin mukaan varsinkin öisin maaginen paikka.

- Kappale kertoo kesäisestä ihastuksesta, jossa minä ehkä halusin sitä ihmistä enemmän kuin hän minua. Halusin tuoda kappaleen helposti lähestyttävässä sekä pirteässä ilmapiirissä kuulijoille, vaikka teksteissä onkin kaipuuta ja tuskaa.

Huvilakadun tarttuva kitarariffi on useita vuosia vanha. Sen on säveltänyt helsinkiläisen Stockers-yhtyeen kitaristi, Gouldin entinen kämppis Anton Morelli. Gould ihastui sävelmään heti, mutta silti se jäi pöytälaatikkoon pitkäksi aikaa.

- Kappaleeseen on räpätty ja siitä on yritetty tehdä englanninkielistä brittirockia ja vaikka mitä muuta. Kun aloin työstää soolotuotantoa viime syksynä, kaivoin kappaleen taas esille.

Huvilakatu on rentoa ja keinuvaa indiepoppia. Gouldin mukaan hänen saamansa indiepopparin leima tulee kuitenkin ennen pitkää muuttumaan, sillä hän on inspiroitunut myös esimerkiksi perinteisestä rockista, funkista sekä boom bap rapista.

- Kun ihmiset tulevat kuulemaan muita biisejäni, he alkavat kutsua musiikkiani ihan muuksi kuin indiepopiksi.

Gould on ensimmäinen JVG:n luotsaaman levy-yhtiö PME-Recordsin ei-räppäävä kiinnitys. Levy-yhtiötä etsiessään Gould ei edes tajunnut, että tulisi olemaan yhtiön ensimmäinen ja tällä hetkellä ainut artisti, joka ei räppää.

- Kun Gracias tutustutti minut PME:n tyyppeihin, ajattelin vain, että ne ihmiset siellä ovat juuri oikeat ja antavat minun tehdä juuri sitä, mitä haluan. Aina kun tuon studiolle jotain, voin yllättää heidät.

Gould on soittanut muun muuassa Graciaksen, Noah Kinin ja Hätä-Miikkan taustabändeissä ja halusikin pitkään pysyä pelkkänä rivimuusikkona. Soolourastaan huolimatta hän aikoo jatkaa yhtyeissä soittamista, joka on myös koulinut häntä sooloartistiksi.

- Kun olen nähnyt monien urien nousut ja laskut, osaan pitää pään kylmänä. En innostu liikaa, ja toisaalta taas iloitsen kun siihen on aihetta.

Gouldin Instagramissa on vähän aika sitten julkaistu kuva, jossa Gould on sidottu useisiin eri naruihin. Gould paljastaa kuvan olevan seuraavan sinkun musavideon kuvauksista. Toinen sinkku tulee jatkamaan Huvilakadun linjaa.

- Sävelsin sen kappaleen Ilves-Teatterin Jallukahvit-näytelmää varten. Siitä tuli niin hyvä, että varastin sen omaan soolotuotantooni. Se on rakkauslaulu.