Hyppää pääsisältöön

VIIDES LUKU jatkotarina

Ystäväni hevonen
Ystäväni hevonen Kuva: Emmi Kähkönen ystäväni hevonen

Viidennessä luvussa Milenkan suurin toive toteutuu!

VIIDES LUKU

Milenka hätkähti hereille. Päässä pyöri ja ajatukset olivat sumua. Mitä eilen oikein tapahtui? Oliko kaikki vain unta?

Milenkan puhelin vilkkui yöpöydällä. Tyttö nappasi luurin käteensä ja näppäili pääsykoodin. Silmät vielä yön jäljiltä turvonneina Milenka tihrusti ruutua ja WhatsAppiin ilmestyneitä viestejä. Emmi oli lähettänyt juhlivia emojeita, huutomerkkejä ja sydämiä. Eevi oli lähettänyt suunsa ihmetyksestä peittäneen apinan kuvan, silmät ymmyrkäisinä tuijottavan hymiön sekä kymmenen onnitteluviestiä. Lämmin tunne humahti Milenkan lävitse. Se oli totta. Hän ei ollut nähnyt unta. Hän oli Millan uusi hoitaja!

Milenka heittäytyi sänkyynsä, hautasi kasvot tyynyyn ja päästi pienen kiljaisun. Hän piehtaroi innostuksesta, potki peiton jalkoihinsa ja yritti pidätellä uusia riemuhuutoja. Uskomatonta! Hänen unelmansa oli toteutunut!

Milenka oli ehtinyt seisoskella parkkipaikalla muutamia minuutteja odottamassa Stellaa ja potkimassa hiekkaa hermostuksissaan. Stellan asia saattoi olla mitä tahansa. Ehkä hän oli kuullut juoruja, tai jopa valheita Milenkasta. Ehkä hän halusi suosituksia hoitajista. Tai ehkä Stella tarvitsi väliaikaista apua Millan kanssa, työkiireiden tai matkan takia. Millan hoitajuutta Milenka ei uskaltanut edes ajatella.

Kun Stella viimein ilmestyi tallilta, hänen leveä hymynsä sai Milenkan miltei kiemurtelemaan jännityksestä.

”Sähän olet aivan kissa pistoksissa.”

”Äh, joo. Mietin vaan mitä asiaa sulla oli. Täällä parkkipaikalla.” Milenka sanoi tuijottaen varpaitaan.

”Mä ajattelin että parempi puhua täällä rauhassa kuin tallissa. Siellä on taitanut olla vähän kireä tunnelma viime aikoina.” Stella vastasi.

Milenka tyytyi vain nyökkäämään. Stella jatkoi vedettyään kerran syvään henkeä.

”Mulla on elämässä tällä hetkellä aika paljon. Mulla ei jää Millalle niin paljon aikaa kuin se tarvitsisi. Ajattelin kysyä sulta olisitko kiinnostunut hoitamaan sitä. Alkuun parina kertana viikossa. Jos mulle tulee jotain menoa, niin hoitokertoja saattais olla enemmänkin.”

Milenka oli mykistynyt. Mitä ihmettä Stella juuri sanoi? Stella tarkasteli Milenkaa kulmat kurtussa.

”Ei siis ole pakko. Mä tiedän että sulla on Damu ja sen kanssa menee paljon aikaa. Ja mähän en voi sulle tästä maksaa. Mutta jos homma sujuu, niin voidaan katsoa jotain pientä ratsastamista.” Stella jatkoi.

Milenkaa pyörrytti. Tuntui kuin kaikki veri olisi paennut jalosta aivoihin. Päässä kohisi ja pyöri, mutta jalat tuntuivat veteliltä.

”Siis, ei sun pidä maksaa. Ei mun tarvi edes ratsastaa. Tai siis, tottakai mä haluan ratsastaa. Mut ei ole pakko tai mitään. Mä siis hoidan todella mielelläni! Joo! Ehdottomasti, mulla on aikaa, ei Damun hoidossa mene kauaa!” Milenka sopersi. Ajatus tuntui niin huikealta, että Milenka tunsi kyyneleiden kohoavan silmiinsä.

”Haha, hyvä! Se on sillä sitten selvä. Voisitkohan aloittaa jo huomenna?” Stella kysyi.

”Vaikka heti!” Milenka kiljaisi, kapsahti Stellan kaulaan ja halasi häntä lujasti ja nopeasti. Stellan hiukset tuoksuivat puhtailta. Milenkasta tuntui, että hän voisi räjähtää onnesta. Irrotettuaan otteensa Milenka pyyhkäisi nopeasti silmänalusiaan. Muutama onnen pisara oli sittenkin tirahtanut kyynelkanavista.

Ennen tallilta lähtöä Stella oli käynyt vielä Milenkan kanssa läpi Millan tavarat ja hoitotoimenpiteet. Stella oli näyttänyt satulan, suitsien ja loimien paikat sekä Millan oman kaapin satulahuoneessa . Kaappi oli tarkassa järjestyksessä ja täynnä kiinnostavia, ihania varusteita. Milenka hillitsi halunsa jäädä hypistelemään estesuitsien turpahihnaa, martingaalien lampaankarvapehmustetta ja eri väristen pinteleiden kokoelmaa.

Milenka sai tietää, että Millalla oli kahdet suitset ja satulat, yksi setti esteille ja toinen kouluun. Sen lisäksi sillä oli valtava määrä varusteita juoksuttamista, maastoesteitä ja muuta toimintaa varten. Millan harjapakki oli täynnä puuselkäisiä harjoja. Milenkasta tuntui, että kaikki varusteet oli valittu huolella ja ajatuksella, pitkän pohdinnan jälkeen.

Tuntihevosten varusteet olivat aina sinne päin, jämäpaloista koottuja suitsia ja erilaisilla viritelmillä korjattuja satuloita. Tuntsareilla ei koskaan ollut samanvärisiä pinteleitä ja satulahuopia, mutta Millalla kaikki varusteet sointuivat toisiinsa. Ne olivat juuri Millalle sovitettuja ja moitteettomasti huollettuja. Stella täsmensikin moneen otteeseen, kuinka tärkeää siisteys oli hänelle. Hän halusi, että poni ja sen varusteet olisivat aina moitteettomassa kunnossa. Milenka totesi, ettei se tulisi tuottamaan hänelle ongelmia, sillä hän arvosti itsekin järjestystä.

Millan harjapakissa oli harjojen lisäksi huokoinen harjauskivi, show shinea ja kimojen hevosten pesuun tarkoitettua shampoota. Stella neuvoi Milenkaa hinkkaamaan tahroja ponista kumisualla ja harjakivellä, ääritapauksissa vedellä ja shampoolla. Mitään hengenahdistusta liasta ei kuitenkaan kannattanut saada: valkoisen ponin pitäminen valkoisena oli loppukädessä mahdotonta. Poni nukkui yhden yön karsinassa ja oli sen jälkeen aina lantaläikkien täplittämä. Milenka nyökkäili annetuille ohjeille ja yritti painaa jokaisen niistä mieleensä. Keskittyminen tuntui välillä vaikealta, koska innostuksen kohina ei ollut vieläkään rauhoittunut hänen päässään.

Milenkan tehtäviin kuuluisi Millan hakemien tarhasta, perusteellinen harjaus, yleinen seurustelu sekä erikoistehtävät. Stellan mielestä hoitajan ei tarvinnut putsata Millan varusteita, mutta Milenka ilmoitti tekevänsä puunauksen enemmän kuin mielellään. Erikoistehtäviä taas saattoivat olla syöttely, kävelyttäminen tai jopa kevyt ratsastus. Stella puhui ratsastuksesta varovaisesti ja sanoi haluavansa ensin nähdä, kuinka Milenkan ja Millan yhteiselo ryhtyisi pelaamaan.

Millalle tehtiin ilta- ja aamuruuat erillisiin ämpäreihin. Pöperöihin tuli pieniä mitallisia pulvereita ja jauheita monesta eri purkista. Milla söi myös muutamaa yrttiä ja ihanan tuoksuista mysliä. Kaikki ruuat olivat rehuhuoneessa omalla hyllyllään, siistissä rivissä tietenkin. Stella kirjoitti vielä jokaisen purkin kylkeen ohjeet annettavista määristä Milenkan muistin tueksi, sillä aamu- ja iltaruoat erosivat hieman toisistaan. Ruokaämpäri tuli sekoittaa huolellisesti, koska Milla oli ronkeli syömään vitamiineja. Se kuulemma osasi erotella pahanmakuiset ruuat herkuista, jos ruoka oli huonosti sekoitettua. Milenka ei malttanut odottaa aineiden mittausta ja ämpäreiden sekoitusta. Ruokien laittaminen oli vastuullista puuhaa, juuri sellaista hevosenhoitoa josta hän oli aina haaveillut!
Kierroksen lopuksi Stella antoi Milenkalle oman avaimen Millan kaappiin. Avaimen nähdessään Milenkaa itketti jälleen, mutta tällä kertaa hän onnistui nielaisemaan kyyneleensä. Stella oli vielä pyytänyt Milenkaa laittamaan Millan seuraavana päivänä valmiiksi hänen ratsastustaan varten, sillä Stella joutuisi tulemaan tallille kiireellä. Milenka oli suostunut pyyntöön epäröimättä.

Milenka makasi sängyssään ja katseli katon maaliin tulleita halkeamia. Mitä kaikkea hän ja Milla kokisivatkaan yhdessä! Milenka näki jo mielessään kävelyretket, hoitohetket ja ratsastukset… Minkälaista se tulisikaan olemaan! Millalla ratsastamisen täytyi olla kuin pilven päällä istumista, niin pehmeältä ja vaivattomalta poni näytti liikkuessaan. Ehkä Milenkasta tulisi Millan kanssa yhtä hyvä ratsastaja kuin Stellasta.

Milenkan unelmien keskelle purjehti tumma pilvi. Vilma ja Jenni. Tytöt tulisivat halkeamaan kateudesta. Kaikki tytöt tulisivat! Sana oli varmasti kiirinyt jo kaikille hoitajille. Milenkan oli ollut pakko kertoa Eeville, sillä tämä oli nähnyt kuinka Stella ja Milenka kävivät läpi Millan tavaroita tallilla ja olikysynyt siitä illalla WhatsAppissa.. Milenka oli päättänyt kertoa totuuden, koska kaikkihan asiasta lopulta kuulisivat. Eevi oli suhtautunut uutiseen riemulla, joka ainakin Milenkasta tuntui aidolta. Eevi oli myös suoraan sanonut olevansa pestistä kateellinen, mutta ymmärtävänsä miksi juuri Milenka oli saanut tehtävän. Milenka keskittyi talilla hevosten hoitoon, eikä yleiseen häröilyyn maneesin katsomossa.

Ennen sängystä nousemista Milenka huomasi vielä, että isältä oli tullut Messenger-viesti. Isä asui nykyään Saksassa. Hänellä oli uusi vaimo ja kaksi pientä lasta, kokonainen uusi elämä. Milenka ei juurikaan pitänyt yhteyttä isäänsä tai nuoriin puolisisaruksiinsa. Vanhemmat olivat eronneet Milenkan ollessa pieni, joten hän ei oikein edes osannut kaivata entistä elämää. Milenkalle alkuperäinen perhe oli hän ja äiti, ja siihen lisänä olivat tulleet Petri ja Janina.

Isä kyseli tavanomaisia, ja kertoi lyhyesti Milenkan puolisisarusten tekemisiä. Hän ehdotti Skype-puhelua illalla, ja Milenka vastasi soittavansa tultuaan tallilta. Ainakin hänellä oli jotain kerrottavaa, mahtavia uutisia tallilta.

Lopulta Milenka riuhtaisi itsensä ylös sängystä. Päivästä tulisi varmasti huikea! Ensimmäinen hoitopäivä. Tänään hänellä ei olisi Damun hoitovuoroa, joten hän voisi keskittää kaiken huomionsa Millaan. Kuinka jännittävää!

Keittiössä äiti kolisteli kahvipannun kanssa. Hänen hiuksensa olivat pörrössä, ja yllään hänellä oli kauhtunut kylpytakki. Kello oli jo yli kahdeksan, mikä ihmetytti Milenkaa. Yleensä tähän aikaan äiti oli jo täydessä tällingissä matkalla töihin.

”Huomenta.” Milenka sanoi äitinsä selälle.

”Huomenta rakas”, äiti vastasi hajamielisesti.

”Miten sä et oo töissä?” Milenka ihmetteli kulmat kurtussa.

Kahvipannusta läikähti lammikko pöydälle.

”Ai saamari…” äiti manasi, sieppasi talouspaperia ja pyyhki sillä kastunutta hihansuutaan, pöytää ja kaapinovea.

”Mä en mene tänään töihin. Mulla on vähän huono olo. Väsyttää. Kävin eilen lääkärillä ja se neuvoi olemaan nyt pari päivää kotona. Katsotaan sitten uudestaan joskos olo olisi vähän parantunut.” Äiti vastasi hetken hiljaisuuden jälkeen.

Milenka tujotti äitinsä niskaa. Hänellä oli outo tunne siitä, että äiti valehteli.

”Siis onko sulla joku flunssa vai?”

”Voi olla flunssakin. Tai jonkinlainen uupumus. Väsymys. Sitä nyt tutkitaan vähän. Katsotaan miten mä jaksan. Oon nyt kuitenkin kotona pari päivää. Voi se olla flunssan alkuakin. Siitähän tulee aika voimaton olo.” Äiti sanoi, ja hörppäsi mustaa, höyryävää kahvia.

Milenka tyytyi vastaukseen. Ota nyt selvää vanhempien sekoiluista ja jaksamisista…

”Eilen sattui muuten yks tosi iso juttu. ” Milenka aloitti ja kaatoi samalla itselleen puolikkaan kupin kahvia.

”Hei hei, missä vaiheessa sä oot alkanut juomaan kahvia?” Äiti äimisteli.

”Siinä vaiheessa kun musta tuli teini, aamuheräämisistä tuli vaikeita ja koulu alkoi starttaamaan ennen kello kymmentä.” Milenka murjaisi takaisin, nykäisi jääkaapin oven auki ja etsi maitopurkin käsiinsä.

”Eli viime vuonna.” Milenka sanoi, kaatoi kupin puolilleen maitoa ja ryysti haalentunutta kahvia kovaäänisesti.

”Jahas.” Äiti sanoi nojaten lantiollaan keittiötasoon. Milenka odotti, että keskustelu aiheesta jatkuisi kiivaana, mutta äiti näytti luovuttavan heti ensimmäisen iskun jälkeen. Jostain syystä äidin välinpitämättömyys raivostutti Milenkaa entisestään.

”Niin mitä sulle eilen tapahtui?” Äiti yritti jatkaa sovittelevaan sävyyn.

”Sain uuden hoitoponin.” Milenka tokaisi, nappasi omenan pöydällä olevasta kulhosta ja purjehti ulos keittiöstä. Äkkiä tuntui täysin turhalta edes yrittää selittää äidille uuden hoitoponin saamisen merkitystä. Äiti ei kuitenkaan ymmärtänyt kuin omien työasioidensa päälle!

”No mutta sehän on mukavaa! Etkö sä syö muuta?” äiti huusi Milenkan perään.
”No ei täällä ole mitään muuta syömistä! Meidän jääkaapissa on enemmän tyhjää kuin ruokaa. Nyt kun et oo töissä, voisit vaikka kokeilla kaupassa käymistä!” Milenka huusi huoneensa ovelta.

”Milenka! Sä et voi huutaa mulle tolla tavalla!” Äiti karjui takaisin, ja marssi Milenkan perässä.

”Mähän huudan mitä mua huvuttaa!” Milenka karjaisi ja veti oven äitinsä nenän edestä kiinni. Hän nauttisi aamiaisensa omassa rauhassa. Äiti ei saisi tätä päivää murjotuksellaan pilattua.

Koulupäivä tuntui ikuisuudelta. Milenka piirteli vihkonsa takakanteen sydämiä ja kirjoitti Millan nimen yhä uudelleen. Emmi osallistui askarteluun värittämällä Milenkan sydämiä ja piirtämällä pieniä poneja matikantehtäviensä kavereiksi. Milenkaa nauratti kun Emmi piirsi ponin laukkaamaan yhtälöiden ylitse, syömään palasta jakokulmasta ja polkemaan jalkoihinsa sanallisia tehtäviä. Kun päivä vihdoin päättyi, Milenka huikkasi heipat ja rynnisti ulos luokasta. Tässä välissä oli turha käydä kotona, läksyjä voisi väsätä illalla ennen nukkumaanmenoa.

Tallipihalla oli vain muutamia autoja. Hoitajat saapuisivat tunnin päästä laittamaan hoitsujaan kuntoon ensimmäiselle tunnille, joten Milenkalla olisi hetki aikaa kahden Millan kanssa.

Millan riimu roikkui tarhan portissa olevassa naulassa. Ruskea nahka oli painavan ja ylellisen tuntuinen kädessä. Messinkiset lukot kimmelsivät auringossa, niin että riimu tuntui kuninkaallisen kruunulta. Milenka hivutti portin lankkua sivuun ja luikahti sisälle tarhaan. Milla seisoi hiljaa tarhan nurkassa ja tuijotti Milenkaa herkeämättä. Milenkaa jännitti.

Taskustaan Milenka kaivoi muutaman heppanamun. Stella oli neuvonut Milenkaa palkitsemaan Millaa, kun sen sai kiinni. Ponilla oli nuorempana ollut tapana juoksennella tarhassa ja pysytellä kiinniottajan ulottumattomissa. Ongelman ratkaisemiseksi Stella oli opettanut Millalle, että kiinnianto tarkoitti aina herkkuja ja mukavia asioita. Nykyään poni jo odotti herkkuja, jos joku lähestyi sitä riimun kanssa. Milla vilkuilikin Milenkaa kiinnostuneena.

”Moikka Milla, tuuks vähän tännepäin.” Milenka huhuili portilta. Ponin kaviot pysyivät pultattuina maahan, eikä se tehnyt elettäkään lähestyäkseen Milenkaa. Milenka yritti parhaansa mukaan rapistella namuja toisiaan vasten, mutta niistä lähti vain pientä rahinaa. Milenka oli toivonut, että Milla kävelisi uteliaana häntä vastaan, mutta haave näytti jäävän toteutumatta.

Milenka asteli reippaasti lähemmäs, mutta Milla otti varovaisen askeleen poispäin. Sen pää oli korkealla, korvat hörössä ja ilme hämmentynyt. Milenka ymmärsi hidastaa askellustaan ja lähestyi ponia hieman sivusta katsoen itse maahan. Milenka oli lukenut hevosten kehonkielestä ja tiesi, että suora, energinen lähestyminen saattoi olla hevoselle uhkaavaa.

Milla antoi Milenkan tulla lähemmäs ja seisoi hiljaa paikallaan. Milenka asetti riimunarun ponin kaulalle ja antoi namut avonaisesta kämmenestään. Millan vaaleanpunainen turpa hamusi herkut pehmeästi ja varovaisesti. Milenkaa nauratti. Milla oli hyvin koulutettu aristokraatti, joka söikin sievistellen ja nätisti.

Hän pujotti nahkariimun Millan ylle ja lähti taluttamaan ponia kohti tarhan ovea. Milla asteli rauhallisesti hänen perässään. Kaksikko selvisi portista kunnialla ja Milenka ehti jo huokaista helpotuksesta, kun he kävelivät kohti tallia.

Silloin tien vierustalla olevassa puskassa räsähti, ja sekunnin sadasosassa Milla pyrähti eteenpäin. Milenka puristi riimunarusta, poni tunsin nykäisyn turvallaan ja seisahtui paikoilleen yhtä äkisti kuin oli lähtenyt liikkeellekin. Milenkan polvet löivät loukkua. Vasta 20 metriä menty ja heti tapahtuu! Milla todella oli säpäkkä luonteeltaan. Poni tuijotti rapissutta pusikkoa. Sen edessä istui nyt vanha ja lihava tallikissa Kassu.

”Se oli vaan kissa, ei mitään hätää.” Milenka sanoi ja silitti ponin värisevää, valkoista kaulaa.

Hän ei tehnyt säikähdyksestä sen suurempaa numeroa vaan jatkoi ponin kanssa eteenpäin kohti tallia.

Karsinassa Milla rentoutui. Kun Stella harjasi Millan, sillä ei ollut edes riimua päässään. Hän oli kuitenkin kehoittanut Milenkaa solmimaan Millan kiinni harjauksen ajaksi, ainakin näin aluksi. Vieraiden ihmisten kanssa poni kuulemma osasi seilata karsinassa oman mielensä mukaan.

Milla katseli silmäkulmastaan, kun Milenka avasi harjapakin ja tutki hartaudella sen sisältöä. Hän kävi läpi kaikki harjat ja liu’utti niitä vasten omaa kämmentään. Osa harjoista oli ihanan pehmeitä, melkein yhtä pehmeitä kuin pölyharja, jonka hän oli ostanut Damulle. Milenkalla kävi jo mielessä pölärin siirtäminen Millan harjapakkiin, mutta idea ei lopulta tuntunutkaan hyvältä. Damu oli kuitenkin edelleen hänen ykkösponinsa, ja sekin ansaitsi yhden hyvän harjan.

Milenka aloitti Millan harjauksen kumisualla. Millan karva oli lyhyttä ja silkkistä. Lavoissa ja lautasilla oli tahroja, ja Milenka antoi keltaisille läikille uutteran kumisukakäsittelyn. Tahrat haalenivat mukavasti, ja melkein katosivat kun Milenka hinkkasi niitä huokoisella harjakivellä. Kivestä irtoavat muruset Milenka lennätti irti karvanjuuresta pitkäsukaisella pölyharjalla.

Milla suhtautui harjaukseen rennosti, mutta selvästi tarkkaili Milenkaa kaiken aikaa. Kun Milenka otti kavioita, se seisoi hetken vain paikoillaan kuin aprikoiden, tulisiko sen todella nostaa jalkansa Milenkan putsattavaksi. Pienellä nojauksella ponin jalkaan Milenka sai kuitenkin kaviot nostettua ja onnistuneesti putsattua. Millan harja oli siistiksi nypitty, joten sen selvitykseen riitti vain kevyt harjaus juuriharjalla. Paksun ja näyttävän hännän Milenka selvitti varovaisesti ensin sormin, ja lopuksi pehmeällä pölyharjalla. Piikkisualla riipinen ei tullut kysymykseenkään, poniltahan olisi irronnut puolet hännästä.

Tuntui mahtavalta harjata Millaa. Milenka siveli sen kaulaa ja lapoja. Tunnustelemalla lihaksia ja niiden pinnassa pullottavia suonia Milenka tutustui uuteen ystäväänsä. Poni oli erittäin hyvässä kunnossa, sen jalatkin olivat täysin kuivat. Ei nestettä, pullottavia imusolmukkeita tai muita muhkuroita. Stella oli trimmannut vuohiskarvat, korvakarvat ja turpakarvat oikeiden kilpahevosten tapaan. Harjatessaan Millan jalkoja Milenka huomasi, että myös kavioiden ylle laskeutuvat pienet karvat oli leikattu tasamittaisiksi. Mitä tarkkuutta!

Harjauksen jälkeen Milenka katseli lopputulosta. Tahrapaikat taittoivat vielä keltaiseen, mutta muuten poni kiilteli karsinaan tulvivassa auringonvalossa. Milla oli upea ilmestys vain seisoessaan karsinassa. Tallissa oli vielä hiljaista, ja koska poni seisoi rauhallisesti paikoillaan, Milenka päätti yrittää ottaa siitä muutaman kuvan puhelimellaan. Hän kaivoi puhelimen taskustaan ja yritti saada Millan pään mahtumaan kuvaruutuun. Poni mulkoili Milenkaa alta kulmien, korvat sivuille käännettyinä.

”Millaa! Hei Millaa!” Milenka yritti kiinnittää tamman huomiota. Se käänteli päätään, mutta ei tehnyt elettäkään laittaakseen korviaan höröön. Milenka katseli räpsäisyjään eikä ollut tyytyväinen. Miten niin upean näköinen poni saattoi kuvissa näyttää muulilta? Heti kun Milla lörpäytti korvansa sivuille, se näytti miltä tahansa puskaratsulta.

Milenka antoi ponille hieman lisää narua ja yritti saada sen pään kääntymään itseään kohti. Milla teki työtä käskettyä, mutta vakavalla ilmeellä. Milenka rapisutteli vanhaa karkkipatukan kääröä taskussaan, ja se sai kyllä Millan jakamattoman huomion, mutta uteliaana se otti askeleen Milenkaa kohti, niin että puhelimen muistiin jäi vain lähikuvia Millan hamuavasta turvasta ja keltaisista hampaista.

”Okei, okei. Kokeillaas tätä joku toinen kerta.” Milenka totesi ja silitti hiljaa ponin kaulaa. Milla huokaisi, kuin sanoen:

”Vihdoinkin tajusit!”

Milenkan ja Millan yhteisen hetken keskeytti Eevi.

”Mähän sanoin!” Eevi kiljahti ja otti pari juoksuaskelta Millan karsinan luokse. Milla säpsähti ja nosti päänsä Milenkan vierestä.

”Eevi, älä viitti juosta tallissa”, Milenka sanoi kuivasti.

”Ah, sori.” Eevi tokaisi, ja kiinnitti täyden huomionsa Vilmaan ja Jenniin, jotka hänen kiljaisunsa oli kutsunut paikalle. Kaksikko näytti typertyneiltä.

”Mähän sanoin! Te ette uskoneet mutta mä olin oikeassa!” Eevi hihkui ja osoitti sormellaan Milenkaa.

”Eevi sanoi, että susta on tullut Millan uusi hoitaja. Onko se totta?” Vilma sanoi ja tuijotti suoraan Milenkaan. Jenni seisoi ystävänsä vieressä ja pureskeli peukalonkynttä.

”Kyllä se on.” Milenka vastasi, ja pysäytti kätensä ponin kaulalle kuin suojellakseen eläintä hyökkääjiltä. Tämä oli se hetki, jota hän oli pelännyt.

”Millä perusteella? Mitä sä olet tehnyt ansaitaksesi Millan hoitajuuden?” Vilma tiukkasi.

”Sitä sun pitää kysyä Stellalta. Mä en tiedä. Stella pyysi mua. Mä en ole tehnyt mitään.” Milenka vastasi ja yllättyi hetkellisestä rohkeudestaan. Millan vieressä seisominen antoi hänelle voimaa.

”Just joo. Mitähän mielistelyä säkin oot harrastanut että Stella vaan ’sattuu’ pyytämään sua hoitajaksi. Saas nähdä kauan pystyt säilyttämään asemasi.” Vilma sihisi ja marssi pois paikalta. Jenni lopetti peukalonsa jyrsimisen ja kipitti Vilman perässään. Eevi jäi roikkumaan karsinan kaltereihin. Tyttö kurkki metallitankojen välistä Millaa ja näytti pohdiskelevalta.

”Se on kyllä niin hieno poni.” Eevi sanoi haaveillen.

”Niin. Niin on.” Milenka vastasi ja lisäsi sitten: ”Toivoisin Eevi ettet kertoisi mun juttuja eteenpäin.”

Eevin kulmakarvat menivät ruttuun kun tyttö vastasi.

”Joo. Mutta kun mä kuulen jonkun jutun, mun on tosi vaikea pitää sitä sisälläni. Se ihan polttelee mun vatsassa, ja sitten se pitää vaan päästää sieltä pihalle.” Päätettyään sanottavansa tyttö irrotti kaltereista ja loikki matkoihinsa.

Milenkan oli vaikea olla tytölle vihainen. Eevi oli niin nuori ettei ymmärtänyt monestakaan asiasta yhtikäs mitään. Vilman sanat painoivat hänen mieltään, mutta hän karisti ne keskittymällä poniin. Milla sai hänen ajatuksensa asettumaan, kääntymään pois negatiivisista asioista. Hän oli nyt Millan hoitaja, pahoilla puheilla ei ollut merkitystä.

Milenka kantoi satulahuoneesta Millan koulusatulan, suitset ja pintelit patjoineen. Satulahuopa oli vaalean harmaa valkoisilla kanteilla, ja Milenka valitsi siihen sopivat harmaat pintelit. Milenka ei ollut kokenut pintelinpyörittäjä, mutta perusteet hän toki taisi. Siihen tulisi kuitenkin menemään aikaa, että hän saisi pyöritettyä neljä identtistä pinteliä Millan siroihin jalkoihin.

Milenka aloitti vasemmasta etujalasta. Hän asetti patjan paikoilleen polven alapuolelle ja aloitti pyörityksen hieman puolivälin yläpuolelta. Rauhalliseen tahtiin Milenka asetteli kerroksia, ensin alas ja sitten ylöspäin. Välillä Milenka tarkasti kireyden, sillä pinteli ei saisi puristaa ponin jalkaa, mutta ei myöskään valahtaa ratsastuksen aikana. Milenka oli monet kerrat katsonut ihaillen Sadun tottuneita käsiä, jotka pyörittivät pinteleitä kuin eivät olisi mitään muuta koskaan tehneetkään. Ehkä jonain päivänä tämä sujuisi häneltäkin.

Vasemman takajalan kanssa Milenka joutui aloittamaan kerran alusta. Pintelin kiinnityskohta asettui väärälle kohdalle ja yläosaan kerääntyi ylimääräisistä kierroksista johtuva mollukka. Milla seisoi hievahtamatta paikoillaan, eikä nostellut jalkojaan kertaakaan. Se oli varmasti tottunut tähän lukuisten treenausvuosiensa aikana.

Milenka irrotti satulasta samettisen suojuksen, ja sen alta paljastui kiiltävä musta koulusatula. Rasvanahasta valmistettu penkki oli pehmeä ja tuoksui nahkasaippualta. Huopa istui jämäkästi satulan korkean etukaaren alle ja nahkainen pehmustettu vyö lepäsi istuimen päällä. Milenka silitti hetken satulaa ihastuksissaan, ennen kuin nosti sen huopineen Millan selkään. Poni pyöräytti kerran häntäänsä, mutta ei muuten protestoinut penkin laittoa. Milenka taputti Millaa kaulalle rauhoittaakseen sitä, ja siirtyi sitten ponin toiselle puolelle tarkastamaan että satula oli niin kuin pitikin. Milenka liu’utti kätensä satulahuovan ja ponin välistä varmistaakseen että kaikki karvat olivat suorassa. Satulavyön hän kiinnitti ensin oikealta puolelta. Kun hän jatkoi vasemmalla puolella, Milla mulkaisi häntä vihaisesti ja painoi korvansa pieneen luimuun.

”Noh noh, ei tää vaarallista ole”, Milenka rauhoitteli tammaa.

Milenkan laittaessa suitsia Stella käveli talliin.

”Terve! Mites täällä jaksellaan?” hän huikkasi.

”Hyvin! Me ollaan vähän tutustuttu toisiimme.” Milenka vastasi ja jatkoi suitsien remmien kiinnitystä. Stella avasi karsinanoven, ja Milla tervehti Stellaa puhaltamalla tytön käsiin ilmaa sieraimistaan.

”Noniin, äiti on täällä. Onko sulla mennyt hyvin Milenkan kanssa?” Stella puheli ponille. Stella katseli ponin läpi, kumartui tarkistamaan pinteleiden pitävyyden ja nyökkäisi sitten Milenkalle.

”Hyvää työtä. En olisi itse varmasti saanut aikaan parempaa jälkeä.”

Sanat lämmittivät Milenkan mieltä. Stella sanoi voivansa taluttaa ponin itse maneesiin ratsastusta varten, ja pyysi että Milenka laittaisi ponin ruuat valmiiksi, jos hänellä olisi aikaa. Se sopi Milenkalle, sillä hänen oma ratsastustuntinsa alkaisi vasta vartin päästä. Tuntilistasta Milenka oli tarkistanut, että hän ratsastaisi Väiskillä. Ruuna juoksisi myös edellisen tunnin, joten hänen ei tarvitsisi laittaa sitä kuntoon omalle tunnilleen.

Rehuhuoneessa Milenka etsi käsiinsä Millan nimikoidut ämpärit ja ämpärinkannet. Sankojen pohjalle hän annosteli isosta rehukärrystä kauraa ja Millan omasta laarista mysliä. Iltaruokaan tuli pieniä mitallisia kahdesta eri purkista sekä yrttejä, aamuruokaan vain yrttisekoitusta. Ennen sankoon kaatamista Milenka luki ohjeet purkkien kyljestä vielä kahdesti. Annosteltuaan hän siirsi heti purkin sivuun varmistuakseen, ettei vain vahingossa annostelisi osaa aineista tuplana.

Kun kaikki purkit oli käyty läpi, Milenka tarttui Millan kauhaan ja sekoitti ruoat huolellisesti. Ämpäreistä pelmahti ihana kirpeiden yrttien ja makean myslin tuoksu. Milenka nuuhki ja harkitsi jopa rouskuvan myslin maistamista, mutta sen sijaan hän sulki kannet, huuhteli rehukauhan ja asetti sitten ämpärit päällekkäin odottamaan iltaruokintaa.

Väiski oli sporttimallinen suokki ja kova touhottamaan eteenpäin. Sillä oli jatkuvasti hieman kiire, ja se tykkäsi pitää lyhyttä kaulaansa pystyssä kauhoessaan eteenpäin. Milenka yritti parhaansa mukaan rauhoittaa hevosta omalla kevennyksellään, jotta hevonen asettuisi hänen alleen. Käsiä oli vaikea pitää paikoillaan, kun hevonen tuntui huitelevan milloin missäkin.

”Milenka, älä vedä ohjista! Kevennyksellä hidastat. Väiskillä on nyt kauhea kiire”, Satu huusi maneesin laidalta.

Milenkasta tuntui, että hän oli raveissa eikä ratsastustunnilla. Pidätteet eivät menneet läpi ja hevosen suu tuntui levottomalta.

”Milenka, sä et saa sitä hidastamaan pidätteillä. Sun pitää ensin saada sun kevennys rauhoitettua. Käännä ympyrälle ja hidasta”, Satu ohjeisti.

Milenka teki työtä käskettyä ja yritti rauhoittaa ensin itseään. Ongelmatilanteissa tuntui välillä siltä, että koko kroppa jumittui paikoilleen, halvaantui ja jäkitti käsittämättömällä tavalla. Milenka yritti rentouttaa kätensä ja hengittää. Hän keskittyi kevennykseensä, hidasti sen tahtia ja hoki mielessään: ”Ylös, alas. Ylös, alas.”

Hän tunsi kuinka hänen keskivartalonsa muuttui painavaksi, jalat lakkasivat heilumasta ja kädet rauhoittuivat. Milenka ymmärsi puristavansa nyrkkejään kiinni rystyset valkoisina ja jännittävänsä hartioitaan. Uloshengityksen mukana Milenka rentoutti ensin olkapäänsä, sitten kyynärpäänsä ja lopuksi kätensä. Kuin taikaiskusta Väiski laski päänsä yläilmoista ja hidasti raviaan niin rajusti, että Milenka oli vähällä horjahtaa. Hevosen kaula kaartui kauniisti, suu tuntui pehmeältä ja askeleet tahdikkailta. Tuntui kuin pala taivasta olisi laskeutunut ratsastustunnille ja rauha vallannut Milenkan mielen.

”Noniin! Niin sitä pitää. Tälläistä ravia sen pitää olla. Nyt vaan säilytät ton rauhallisen kevennystahdin, rennot kädet ja pyydät vähän pohkeella eteen. Et jää mummoravaamaan sen kanssa, vaikka se meneekin nätisti peräänannossa”, Satu jatkoi.

Milenkan teki mieli pyyhkiä hikikarpaloita otsaltaan, mutta hän ei uskaltanut irrottaa otettaan ohjista. Ratsastaessaan maneesin avonaisen päädyn vierestä hän huomasi, että Stella oli pysäyttänyt Millan keskelle lyhyttä sivua. Stella huikkasi ponin selästä: ”Hyvin menee!” ja nosti sitten laukan Millan kanssa. Kehu sai Milenkan keskittymisen herpaantumaan, ja Väiski nosti jälleen päänsä kohti taivaita. Milenkan oli aloitettava alusta jotta hän sai hevosen jälleen hallintaansa. Nyt tehtävä ei kuitenkaan tuntunut mahdottomalta, olihan hän jo päässyt kokeilemaan sitä tunnetta, johon Väiskin kanssa tuli pyrkiä.

Loppukäyntien aikana Milenka huomasi tutun hahmon katsomossa. Petrillä oli sisälläkin aurinkolasit silmillään niin että hän näytti joltain henkivartijalta tömöttäessään maneesin oviaukon luona vakavin kasvoin. Huoli hulmahti Milenkan lävitse. Miksi Petri oli täällä? Oliko jotakin sattunut? Petri ei koskaan hakenut häntä tallilta, ellei niin ollut etukäteen vaadittu ja sovittu.

Onneksi tunti oli lopuillaan ja Milenka pääsi luovuttamaan Väiskin seuraavalle ratsastajalle. Stella oli jo suunnannut Millan kanssa talliin, joten Milenka välttyi kiusalliselta esittelykierrokselta.

Petri otti aurinkolasinsa silmiltä kun Milenka lähestyi häntä. Mies näytti väsyneeltä, tummat silmäpussit varjostivat kasvoja. Milenka ei tiennyt, milloin Petristä oli tullut niin uupuneen näköinen. Tämä oli ollut paljon töissä ja vähän kotona.

”Mitä sä täällä teet? Onko jotain sattunut?” Milenka kysyi heti.

”Ei oo. Kunhan tulin hakemaan”, Petri vastasi ja suuntasi heti ulos maneesista. Milenkaa ärsytti. Petri ei edes kysynyt, oliko hän valmis lähtemään.

”Mä käyn vielä äkkiä sanomassa heipat Millalle ja Stellalle”, Milenka sanoi päättäväisesti ja pinkaisi kohti tallia.

Milenka sopi Stellan kanssa hoitavansa Millaa myös seuraavana päivänä ja kiitti vielä kerran siitä että sai viettää aikaa ponin kanssa.

”Ilo on kuule ihan mun ja Millan puolella. Mä uskon että teistä tulee vielä tosi hyvät ystävät!” Stella vastasi.

Petri odotti auton kanssa tallin edessä. Milenka oli puikahtamassa ovesta sisään, mutta ennen kuin hän ehti istua etupenkille, Petri älähti:

”Odota! Älä istu noilla ratsastushousuilla.” Hän kurottautui ottamaan jotain takapenkiltä.

Petri ryhtyi levittelemään sanomalehtiä etupenkin suojaksi. Hän inhosi hevosten hajua ja niistä lähtevää karvaa. Milenkaa sapetti. Auto seisoi keskellä tallipihaa, tuprutti pakokaasua ja keräsi varmasti kaikkien huomion. Milenka olisi vain halunnut hypätä kyytiin ja lähteä niin pian, että kukaan ei näkisi hänen poistuvan urpon näköisen kuskin kanssa vielä urpomman näköisessä autossa.

Petri sai nopeasti viritelmänsä valmiiksi ja Milenka istahti sanomalehtien päälle. Hän tunsi itsensä todella noloksi ja typeräksi kun auto vihdoin rullasi pois tallin pihasta. Hän ei juuri uskaltanut liikahtaa, jotta sanomalehdet eivät siirtyisi paikoiltaan. Hän painautui painomusteelta tuoksuvaa selkänojaa vasten ja toivoi voivansa vajota sen sisään. Petri tuijotti tietä eikä tuntunut lainkaan tajuavan kuinka tukalaksi hän oli Milenkan olon juuri saanut suojellessaan autoaan.

”Sulla oli ollut äidin kanssa kränää aamulla.” Petri rikkoi hiljaisuuden.

”No ei mitään tavallisesta poikkeavaa.” Milenka vastasi. Milenka tunsi piston sydämessään. Äiti oli ollut aamulla jo valmiiksi väsynyt, riita ei varmasti ollut parantanut hänen oloaan.

”Katsos, äitis voi nyt vähän huonosti ja jaksaa aika huonosti kiukuttelua.” Petri sanoi. ”Se saattaa tarvita vähän pidemmän lepojakson töistä. Niin että meidän pitää kaikkien nyt ottaa sen jaksaminen huomioon.” Petri puhui rauhakseen ja siveli välistä leukaansa.

”Ai niin kuin millä tavalla?”

”Olemalla mukavia. Hoitamalla omat hommamme. Vähän äidinkin hommia. Täytyy siivota, pitää vähän kotia pystyssä. Säkin olet sen verran iso että voit vähän kantaa jo vastuuta yhteisistä asioista. Tehdä juttuja kotona. Hoitaa koulun kunnialla.” Petri sanoi ja napsautti suunsa kiinni. Keskustelu oli päättynyt.

Milenka painoi päänsä ikkunalasiin. Hän oli ymmällään. Miksi kaikki olivat kotona niin outoja? Heti kun asiat tallilla alkoivat sujua, piti kotirintamalla tapahtua kummallisia asioita. Hoitakoot aikuiset asiat keskenään, hän keskittyisi täysillä vain Millaan.

Lue edellinen luku täältä!

Kommentit
  • SUMMERIN PODCASTSARJASSA KYSYTÄÄN "ONKS KAIKKI OK?"

    17-vuotias Milla selvittää podcastsarjassa tunnetilojaan.

    “Kaikki ok?" -podcastsarjassa 17-vuotias Milla Solaranta pohtii elämänsä suuria tunnetiloja ja päästää kuulijan kurkistamaan tunne-elämänsä syövereihin.

  • Kesä ilman pomoa?!

    Miltä tuntuisi olla yrittäjä ja oma pomosi?

    Oletko unelmoinut oman rantakahvilan pitämisestä parhaan kaverin kanssa? Tai miettinyt, miten saada kaveriporukalla rahat kokoon yhteistä reissua varten?

  • Tume menee taas oikeisiin töihin

    Tume menee taas oikeisiin töihin

    Tume kävi viime kesänä todistetusti oikeissa töissä. Te halusitte nähdä lisää ja saamanne pitää. Toinen kausi Tumen oikeita töitä löytyy nyt Areenasta.

  • Ystäväni hevosen lukijoiden parhaita leirimuistoja

    Unelmien leirillä sattuu ja tapahtuu.

    Ratsastusleireillä aina sattuu ja tapahtuu. Kysyimme lukijoilta Instagramissa, millaisia muistoja heille on kertynyt leirikesien aikana. Mukaan mahtuu hullunkurisia kokemuksia sekä ihania tunnelmia tärkeiden hevosten kanssa. @aanniella Varmaa yks hauskimmista kommelluksista tapahtui vuonna 2016, kun hengailtiin asuinrakennuksessamme.