Hyppää pääsisältöön

Melankolisen taiteilijan kuolema on liian helppoa romantisoida

Caspar David Friedrich: Abtei im Eichenwald (1808-1810)
Caspar David Friedrich: Abtei im Eichenwald (1808-1810) Caspar David Friedrich: Abtei im Eichenwald (1808-1810) Kuva: Wikimedia Commons musta aurinko

Nuorena kuolevan melankolisen taiteilijan hahmo vakiintui populaarikulttuurin kuvastoon romantiikan aikana. Goethen Nuoren Wertherin jäljissä taiteilijat ottivat ihanteekseen elämän, joka on kiihkeä, mutta lyhyt. Romantiikan ajan taiteilijoiden, John Keatsin, Percy Bysshe Shelleyn ja Robert Schumannin viitoittamaa polkua seuraavat myös meidän aikamme amywinehouset, kurtcobainit ja jimmorrisonit.

Valistusajan järkiajatteluun kyllästynyt nuoriso otti 1700-luvun lopulla esikuvakseen ylitsevuotavan tunteellisen Nuoren Wertherin. Vuonna 1774 ilmestyneessä Johann Wolfgang von Goethen romaanissa Werther rakastaa, kärsii, muttei unhoita ja päätyy saavuttamattoman rakkauden riuduttamana itsemurhaan. 1700-luvun lopun hipsterit hankkivat Wertheriä matkien sinisen frakin, keltaiset liivit ja korkeavartiset saappaat. Wertherin jäljissä myös itsemurhat lisääntyvät.

Hurmion ja masennuksen välissä

Romantiikka ihannoi renessanssista tuttua melankoliamuotoa, melancholia generosaa. Se tarkoittaa valon ja pimeän tai hurmion ja masennuksen väliin jäävää luovaa olotilaa. Tällaista melankoliaa edustavasta hahmosta tuli romantiikan ajan taiteilijan prototyyppi – ainutlaatuinen ja itsestään tietoinen.

Lotte am Werthers Grabmal (Tuntematon 1790)
Lotte am Werthers Grabmal (Tuntematon 1790) Lotte am Werthers Grabmal (Tuntematon 1790) Kuva: Wikimedia Commons musta aurinko

Romantiikan melankolikko kärsii jatkuvasta tunteiden ailahtelusta. Maanisen innoituksen siivittämät ajatukset vaihtelevat synkkien lamaannuksen kausien kanssa. Romanttiselle melankolikolle tämä on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin ikävystyttävä porvarillinen tasapainoisuus.

Nuori Werther saa romantiikan aikana lukemattomia kirjallisia seuraajia, mutta nuorena kuolevan taiteilijan melankolinen hahmo nousee ihanteeksi myös tosi elämässä. Runoilijat Percy Bysshe Shelley, Novalis ja John Keats kuolivat ennen 30 ikävuottaan, Heinrich von Kleist teki itsemurhan 34-vuotiaana. Toinen ihailtava vaihtoehto oli mielenterveyden menettäminen. Tästä esimerkkeinä kirjailija Friedrich Hölderlin ja säveltäjä Robert Schumann.

Schumannin Florestan ja Eusebius
Schumannin Florestan ja Eusebius Schumannin Florestan ja Eusebius Kuva: Wikimedia Commons musta aurinko

Depressiivinen Eusebius ja maaninen Florestan

Säveltäjä Robert Schumann on hyvä tosielämän esimerkki romantiikan ajan stereotyyppisestä taiteilijahahmosta. Schumann oli musikaalinen nero, jonka tuotantoa aikalaiset aluksi vierastivat.

Robert Schumann
Robert Schumann Robert Schumann Kuva: Wikimedia Commons musta aurinko

Schumann kuului nuorten taiteilijoiden Daavidin liittoon, joka vastusti porvarillisia arvoja. Hän joutui kokemaan vastoinkäymisiä rakkaudessa, kun hänen vaimonsa Claran isä vastusti liittoa. Lopulta mielenterveydelliset ongelmat saivat Schumannin hyppäämään Reiniin pelkkä yöpuku päällään.

Loppuelämänsä säveltäjä vietti mielisairaalassa. Aikalaisdiagnoosi hänen sairaudestaan oli psykoottinen melankolia. Tänä päivänä Schumannin on arveltu sairastaneen kaksisuuntaista mielialahäiriötä, mutta myös kuppaa epäillään mielenterveyden katoamisen syyksi.

Oli diagnoosi mikä tahansa, Schumann edustaa hyvin romantiikan kaksisuuntaista melankolikkoa, jonka elämässä vaihtelevat kiihkeät luomisen kauden ja syvä melankolia. Tätä kuvaavat myös Eusebius ja Florestan, Schumannin itselleen luomat alteregot. Eusebius ja Florestan esiintyvät Schumannin kirjoituksissa ja sävellyksissä. Ne kuvaavat hänen persoonallisuutensa kahta puolta.

Eusebius oli sisäänpäin kääntynyt, uneksuva, runollinen ja melankolinen. Florestan puolestaan oli impulsiivinen, rohkea, temperamenttinen ja ulospäin suuntautunut. Depressiivinen Eusebius ja maaninen Florestan.

Romantiikan ajasta 27-kerhoon

Romantiikan ajan synnyttämä melankolikkohahmo voi hyvin myös tänä päivänä. Vai mitä muuta ovat 27-vuotiaina kuolleiden kerhoon kuuluvat Jim Morrison, Kurt Cobain tai Amy Winehouse? Traagisen melankolisia, erityislaatuisia, liian herkkiä ja luovia tähän maailmaan.

Mielikuva, jossa Schumann seisoo yöpuku päällä sillalla ja miettii hyppäämistä Reineen, muuttaa sävyään.

Yhä uudet populaarimusiikin melankoliset sankarit näyttävät yhä uusille sukupolville, että on toinenkin vaihtoehto elää kuin kahdeksasta neljään työt ja kiihkeän nuoruuden muuttuminen arkihuolien täyttämäksi keski-iäksi. Melankolisen taiteilijahahmon itsemurha on äärimmäistä kapinaa yhteiskuntaa vastaan.

Voidaan tietysti ajatella, että itsemurha ei ole kapinaa. Se on mieleltään sairastuneen ihmisen viimeinen pakokeino. Hätähuuto tilanteessa, jossa yhteiskunta ei osaa auttaa eikä tuhatpäinen kirkuva fanilauma lohduttaa. Silloin se ei enää ole kovin seksikästä tai romanttista. Silloin siitä tulee ainoastaan surullista.

Jim Morrisonin hauta, 1986, Père-Lachaisen hautausmaa Pariisi
Jim Morrisonin hauta vuonna 1986. Jim Morrisonin hauta, 1986, Père-Lachaisen hautausmaa Pariisi Kuva: Licence GFDL musta aurinko

Tarina muuttuu todeksi

Julkkistaiteilijoihin suhtautuu helposti fiktiivisinä hahmoina, ja sitähän he tavallaan ovatkin. Meille tarjotaan ainoastaan rakennettu rooli, jonka taakse todellinen ihminen kätkeytyy. Siksi suru on helppoa unohtaa ja kuolema romantisoida. Tajusin tämän ajatellessani Robert Schumannin hahmoa. Suhtauduin säveltäjään kuin Goethen nuoreen Wertheriin: paperinohuena esimerkkinä romanttisesta huokailijasta, tarinoiden sankarina, jonka mielenkuohuille on pakko vähän hymyillä.

Sitten tajusin, ettei Schumann ollut romanttisen kirjallisuuden tai maalaustaiteen liioiteltu melankoliassa piehtaroija. Robert Schumann oli ihan oikea ihminen. Hän kärsi vakavista mielenterveysongelmista aikana, jolloin psykiatrinen hoito tarkoitti jotain ihan muuta kuin tänä päivänä.

Mielikuva, jossa Schumann seisoo yöpuku päällä sillalla ja miettii hyppäämistä Reineen, muuttaa sävyään. Se ei enää näyttäydy romantiikan ajan kitcsahtavana maalauksena. Siitä tulee totta.

Oliko melankoliaa aiheuttanut Ranskan vallankumouksen jälkeinen pettymys 1700-luvun lopun some-harha? Romantiikan melankolia rakastuu yöhön. Mukaan tulevat öiset hautausmaat ja kauhuelementit. Miksi toimittaja Kaisa Pulakan mielestä Frankensteinin hirviö edustaa hyvin suomalaista melankoliaa? Kuuntele Musta aurinko - Melankolian kulttuurihistoriaa Yle Radio1 tiistaisin 17.10 ja lauantaisin 15.30.


Lähteet:

Johannisson Karin: Melankolian huoneet. Suom. Ulla Lempinen. Atena 2012.
Lyytikäinen Pirjo: Narkissos ja Sfinksi - minä ja toinen vuosisadan vaihteen kirjallisuudessa. SKS 1997.
Kristeva Julia: Musta aurinko. Suom. Mika Siimes ja Pia Sivenius. Nemo 1998.
http://ericsams.org/index.php/on-music/essays/on-schumann/104-why-florestan-and-eusebius
http://fi.wikipedia.org/wiki/Robert_Schumann

Kommentit
  • Avaruusromua: Mitä on pluviofilia?

    Tiedätkö millainen ihminen on pluviofiili?

    Tiedätkö millainen ihminen on pluviofiili? Minä en tiennyt. En, ennen kuin katsoin netistä. Pluviofiili on ihminen, joka rakastaa sadetta. Ihminen, johon sade vaikuttaa rauhoittavasti ja inspiroivasti. Latinan kielen sana "pluvia" tarkoittaa sadetta. Mitä on sade? Se on pilvistä putoavaa vettä eri olomuodoissaan. Se on kaikkea vedestä rakeisiin. Mitä muuta? Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri