Hyppää pääsisältöön

Viimeiset kiusaukset toi oopperan kansan suosioon

Oopperalla on maailmalla jo vuosisatoja vanhat perinteet, mutta suomalaisille taidemuoto oli melko tuntematon aina 1970-luvulle asti. Säveltäjä Joonas Kokkosen Viimeisistä kiusauksista tuli tuolloin yksi oopperan renessanssin käynnistäjistä, kun se sai kantaesityksensä 1975. Satoja esityskertoja ympäri Suomea ja maailmaa kerännyt teos on alan kotimainen klassikko.

Taivaan puomille on mentävä yksin. Kuuletteko? – Yksin! Ei siinä tarvita entisiä eikä nykyisiä akkoja!

Viimeiset kiusaukset sijoittuu Nilsiän Aholansaareen, missä maallikkosaarnaaja ja herännäisyyden keskeinen johtohahmo Paavo Ruotsalainen tekee kuolemaa. Myrskyisenä tammikuun yönä vuonna 1852 hän käy läpi elämänsä merkittävimpiä vaiheita houreisten unien kautta. Ennen astumistaan tuonpuoleiseen, puomin läpi, on Paavon sovitettava menneisyytensä ja tehtävä rauha itsensä ja läheistensä kanssa.

Paavon virsi

Viimeisten kiusausten keskeisenä musiikillisena elementtinä on virsi Sinuhun turvaan Jumala, joka toistuu oopperan aikana muunneltuna useaan otteeseen ja kokonaisuudessaan loppukohtauksessa. Se tunnetaan yleisesti Paavon virtenä.

Joonas Kokkonen sai innoituksen Viimeisten kiusausten säveltämiseen pikkuserkultaan Lauri Kokkoselta, joka oli vuonna 1959 julkaissut samannimisen näytelmän. Tähän pohjautuen Lauri kirjoitti myös oopperan libreton. Sävellystyö kesti kaikkiaan 16 vuotta, vaikkakin Kokkonen keskittyi tuona aikana myös muuhun tuotantoonsa. Viimeiset kiusaukset oli mestarin ensimmäinen ja viimeinen oopperateos, kuten hän Savonlinnassa 1977 antamassaan haastattelussa painottaa. Sävellystä tehdessään hän suunnitteli Paavoksi basso Martti Talvelaa, josta tulikin roolin ensimmäinen tulkitsija.

Teos sai kantaesityksensä Suomen Kansallisoopperassa syyskuussa 1975. Suosio oli alusta alkaen valtaisa. Savonlinnan Oopperajuhlilla pari kuukautta aiemmin esitetyn Aulis Sallisen Ratsumiehen ohella Viimeiset kiusaukset toi oopperan ryminällä kaiken kansan tietoisuuteen. Sallisen tuotannosta myös kolme vuotta myöhemmin ilmestynyt Punainen viiva kuuluu aikakauden ehdottomiin klassikoihin.

1970-luvun lopulla vallinneessa modernistisessa ilmapiirissä helposti lähestyttävät ja aiheiltaan maanläheiset teokset erottuivat edukseen. Nuoret, jotka halusivat samaistua vallalla olleeseen eurooppalaiseen avantgardeen, pitivät Viimeisiä kiusauksia ja Sallisen oopperoita vanhanaikaisina ja takapajuisina. Kuitenkin juuri perinteinen sävelkieli ja kotoiset aiheet olivat asioita, jotka upposivat yleisöön niin Suomessa kuin ulkomailla. Kriittisestä suhtautumisesta alkunsa saanut termi karvalakkiooppera muuttuikin nopeasti sävyltään positiivisemmaksi viitaten teosten aitouteen ja alkuperäisyyteen.

Kantaesityksensä jälkeen Viimeisiä kiusauksia esitettiin Kansallisoopperassa vuoteen 1983 asti. Tänä aikana ooppera teki myös useita ulkomaanvierailuja muun muassa Tukholmaan (1977), Lontooseen (1979) ja New Yorkin Metropolitaniin (1983). Näiden esitysten myötä alkoi suomalaisen oopperan maailmanvalloitus.

Kansallisoopperan lisäksi teosta on esitetty vuosien varrella lukuisilla paikkakunnilla ympäri Suomea. Esimerkiksi Savonlinnan Oopperajuhlien ohjelmistossa se oli vuosina 1977–1980. Oopperasta tehtiin myös elokuvasovitus (1984), josta artikkelin yhteydessä olevat näytteet ovat. Martti Talvelan jälkeen suuriin saappaisiin hyppäsi Jaakko Ryhänen, joka elokuvan lisäksi nähtiin Paavona näyttämöllä yli 20 vuoden ajan. Kesällä 2000 Viimeiset kiusaukset palasi tarinan alkuperäiselle historialliselle tapahtumapaikalle, kun Åke Lindmanin ohjaamaa sovitusta esitettiin Aholansaaressa Paavon kotipirtin edustalla.

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto