Hyppää pääsisältöön

Arabialaisen illan huumaa

auringonlasku
Ramadan kestää 30 päivää ja vuonna 2015 se päättyy perjantaina 17. heinäkuuta. auringonlasku Kuva: Tuula Rajavaara/ Yle auringonlasku libanonissa

Aurinko laskee punaisena hämärtyvään iltaan eteläisessä Libanonissa, pienessä Bazouriehin kylässä. Terassilta näkyy Surin eli muinaisen Tyroksen kaupungin kaunis siluetti merta vasten. Osa talomme asukkaista on paastonnut koko päivän, koska ramadanin aikana ei syödä eikä juoda mitään auringonnousun ja -laskun välillä. Nyt kuitenkin houkuttelevat tuoksut leijuvat ilmassa, kun kylän keskellä olevan moskeijan kovaäänisistä alkaa kuulua laulavaa rukousta. Silloin kaikki kerääntyvät yhteiselle illalliselle, päivän ainoalle aterialle. Taateleilla aloitettavaa ateriaa, joka syödään auringon laskettua, kutsutaan nimellä iftar. ’Ahlan wa-sahlan! Tervetuloa ja käykää pöytään! Sa7tayn sanotaan Libanonissa, kun toivotetaan hyvää ruokahalua.

pähkinäinen risotto tarjoiluastiassa
Arabialainen pähkinärisotto pähkinäinen risotto tarjoiluastiassa Kuva: Tuula Rajavaara/ Yle arabialainen pähkinärisotto
hummusta lautasella
Hummus eli kikhernetahna hummusta lautasella Kuva: Tuula Rajavaara/ Yle hummus
libanonilainen kana
Libanonilainen uunikana libanonilainen kana Kuva: muokannut Tuula Rajavaara/ Yle libanonilainen kana
Tabbouleh salaattia
Tabbouleh salaatti Tabbouleh salaattia Kuva: Tuula Rajavaara/ Yle tabbouleh salaatti
pikkupizzat
Libanonilaisia lihaisia pikkupizzoja pikkupizzat Kuva: Tuula Rajavaara/ Yle pikkupizzat
Libanonilaista luonnonjugurttia
Kyytipojaksi raikasta luonnonjugurttia Libanonilaista luonnonjugurttia Kuva: Tuula Rajavaara/ Yle luonnonjugurttia

Arabialainen pähkinärisotto

1/2 kg riisiä
2 isoa sipulia
200 g cashew-, maapähkinä-, pistaasipähkinäsekoitusta
2 isoa tomaattia pieneksi pilkottuna
1 tl sahramia
1 tl kanelia
1 tl mustapippuria
1 tl kardemummaa
1, 5 dl rusinoita
muskottipähkinää maun mukaan
8 dl vettä

Freesataan pilkotut sipulit kattilassa. Lisätään pieneksi pilkotut tomaatit. Lisätään seokseen mausteet ja riisi. Paistetaan 1 minuutti. Sen jälkeen lisätään vesi ja rusinat. Haudutetaan hiljalleen, kunnes vesi on haihtunut. Pähkinät paahdetaan pannulla erikseen. Kun riisi on valmis, ripotellaan pähkinät päälle koristeeksi.

Hummus eli kikhernetahna

1 purkki kikherneitä
4 valkosipulin kynttä
½ dl tuoretta sitruunan mehua
1 tl suolaa
½ tl juustokuminaa (jeera)
1 rl oliiviöljyä + oman maun mukaan tahnan päälle
1 ½ dl tahinia (seesam-salsaa)

Avaa purkki ja säästä liemi laimentamista varten. Voit tietenkin keittää kikherneet itsekin, mutta se vie hieman enemmän aikaa. Soseuta kikherneet monitoimikoneessa oliiviöljyn kanssa. Lisää joukkoon murskattu valkosipuli, sitruunamehua ja juustokumina sekä tahini. Käytä konetta vielä muutaman kerran. Levitä tahna lautaselle ja kaada lisäksi hyvää oliiviöljyä päälle.

Libanonilainen uunikana

1 kg broileria paloina
1 ½ kg perunaa
10 valkosipulin kynttä
1½ dl öljyä
1 timjamiruukku (pieni) tai 2 rkl kuivattua timjamia
1½ dl tuoretta sitruunan mehua
1rkl suolaa

Kuori ja paloittele perunat pieniksi lohkoiksi. Aseta ne uunipellille ja purista päälle valkosipulikynnet. Lisää joukkoon broilerin palat, öljy, timjami ja suola. Sekoita nostelemalla. Paista 200 asteella ilmakiertouunissa tai 230 asteella tavallisessa uunissa 15 min. Tällöin perunat ja kanapalat ovat puoliksi kypsyneet. Ota pelti pois uunista ja kaada päälle tuore sitruunan mehu, sekoita ja laita pelti takaisin uuniin. Ruoka on kypsää noin 15 – 20 min. kuluttua.

PS. Voit halutessasi laittaa kanapalat myös ½dl öljy-, ½dl sitruunamehu - ja valkosipulimarinadiin kahdeksi tunniksi.

Arabian kielen alkeiskurssi Yle Oppimisen sivulla

Kommentit
  • Kapusta Master 2 - osa 10: Eron hetki

    Toivotuksia, onnitteluja ja juhlahetkiä.

    Toivotuksia, onnitteluja - поздравления, eron hetkiä - все уезжают, sekä elämän juhlahetkiä - праздники.

  • Kapusta Master 2 - osa 9: Taloudesta ja säästä

    Kapusta Master 2 - osa 9: Taloudesta ja säästä

    Tämän jakson aiheita ovat säätila - Какая сегодня погода? - liikenne, liikkuminen ja liikeverbit - Ира идёт в театр. Петри едет в Москву. Томас летит в Амстердам - sekä asuminen - Вы живёте в центре города или в районе?

  • Kapusta Master 2 - osa 8: Rakastan elämää

    Ihmissuhteet, naimisiinmeno.

    Aiheina ovat ihmissuhteet ja verbit, joilla venäjäksi mennään naimisiin. Lisäksi kysytään Какой год?- Mikä vuosi? ja Когда?- Milloin? sekä В каком году? - Minä vuonna?

  • Kapusta Master 2 - osa 7: Terveydeksi

    Terveys ja sairaudet.

    Jakson aiheita ovat terveys ja sairaudet. Lisäksi selvitetään, mitä sijamuotoa käytetään нет, не было, не будет jälkeen.

Kielet

  • Finnish phrases - Suomen kielen fraaseja

    10 keskustelutuokiota suomeksi

    Welcome to learn Finnish! With these easy videos you learn to deal with everyday situations, e.g. buy food, tell about your family and introduce yourself. You can find more lessons in Finnish from our Supisuomea-videos. - Lyhyissä videoissa käydään läpi suomen kielen keskeistä sanastoa ja yleisimpiä fraaseja. Opit mm. viikonpäivät, esittelemään itsesi, ostamaan ruokaa ja kertomaan perheestäsi. Lisää suomea voit opetella Supisuomea-sivuiltamme.

  • SWE - pakko puhua ruotsia!

    SWE on sarja viidestä Ruotsiin muuttaneesta suomalaisesta.

    SWE on nettisarja viidestä Ruotsiin muuttaneesta suomalaisesta. Lyhyet videot kertovat, miltä Ruotsi näyttää suomalaisin silmin. Ruotsiksi. Mielenkiintoisia ja vauhdikkaita henkilöitä ja aiheita, jotka tempaavat mukaansa – ja saattavat aiheuttaa kiinnostusta ruotsin kieleen!

  • RUS – venäjästä rakkaudella

    RUS-sivustolla tapaat nuoria suomalaisia ja venäläisiä.

    RUS-sivustolla tapaat nuoria suomalaisia ja venäläisiä, joiden kanssa voit päivittää kielitaitoasi, venäläisyyden ja Venäjän tuntemustasi. Löydät täältä myös videoita, blogeja, linkkejä harrastuksiin ja kulttuuriin – perusasioita unohtamatta. Opettele slaavikyykky tai tee hauskoja testejä.

  • Viron alkeiskurssi

    Videot tutustuttavat Viron kieleen ja kulttuuriin.

    Tällä kurssilla opit viron kielen perusteet ja saat hyvän perustan jatko-opiskelulle. Videoiden dialogit tutustuttavat eteläisen naapurimaamme kieleen ja jokapäiväiseen elämään. Kurssi perustuu kieliohjelmasarjaan Nael kummi.

  • Italian pikavisiitti

    Kieltä ja tapakulttuuria matkailijan tarpeisiin.

    Oletko lähdössä matkalle? Haluatko oppia kielen alkeet nopeasti? Pikavisiitti on tiivis paketti, josta saat Italian kieli- ja tapatietoa: kuinka selvitä kaupassa, ravintolassa, kaupungilla, lippuluukulla… Pari italian sanaa riittää sulattamaan italialaisten sydämet, ja sinäkin saat matkastasi enemmän! Kielten taitotasoasteikolla pikavisiitti sijoittuu tasolle A1 (kieliaines A1.2, kielioppi A1.1).

  • Arabian alkeiskurssi

    Opi kielen perustaidot, joilla pärjäät matkoilla.

    Tällä kättelykurssilla opit arabian kielestä sellaiset perustaidot, joita tarvitset kohdatessasi arabiaa puhuvia ihmisiä matkalla, työssä, kotona, harrastusten parissa. Tutustut myös arabialaiseen tapakulttuuriin ja elämänmenoon.

  • Matkailuenglantia – 5. Syöminen ja juominen

    Simppeliä ruoka- ja juomasanastoa matkailijalle englanniksi

    Matkailun suurimpia nautintoja on syöminen ja juominen paikallisissa ravintoloissa, kahviloissa ja baareissa. Englanninkielisissä maissa aterioinnin aikataulut ovat melko lailla samat kuin Suomessa, mutta Etelä-Euroopassa kulttuuri on jo hyvin erilainen.

  • Arabia

    Arabian kielen alkeita ja arabien tapakulttuuria.

    Arabian kielen alkeet ja kulttuurin tuntemus auttavat pärjäämään arabiankielisessä maailmassa matkaillessa. Kulttuurintuntemus auttaa ymmärtämään arabien tapakulttuuria myös arabimaiden ulkopuolella.

  • Englanti

    Englannin kursseja eri tasoille ja tarpeisiin.

    Englannin taito on nykyään lähes kaiken a ja o, joten siitä on hyvä opetella edes alkeet - ainakin matkailualkeet! Oletko palvelualalla tai aiotko sille? Täältä löytyy eri alojen englantia. Myös kielitutkintoihin valmistautuminen onnistuu!

  • Espanja

    Opiskele espanjaa tai tutustu vain maan tapakulttuuriin.

    Opiskele espanjaa itseopiskelukurssilla tai hyödynnä materiaalia opetustyössäsi. Opit kielen alkeita, kulttuuria, kielioppia ja fraaseja. Kursseista löytyy lukuisia kuuntelutehtäviä. Videoiden ja artikkelien myötä tutustut tapakulttuuriin ja historiaan.

  • Italia

    Tutustu italian kieleen, tapoihin ja kulttuuriin!

    Oletko lähdössä Italiaan? Pikavisiitti auttaa sinut matkaan. Haluatko opiskella italiaa enemmänkin? Italian peruskurssi on sopiva vaihtoehto, ja sitä käyttivät Talo Italiassa -kilpailijatkin. Molemmissa tutustut myös italialaiseen tapakulttuuriin, josta löytyy lisää Tavat ja kulttuuri- sekä Ruokakulttuuri-osioissa. Abitreenit sopii myös kertaamiseen.

  • Japani

    Tutustu japanin kieleen ja kulttuuriin!

    Japanin kielen alkeiskurssi tarjoaa hyvän alun japanin kielen opinnoille. Samalla tutustut japanilaiseen kulttuuriin. Kiinnostavatko japanin kirjoitusmerkit? Niihinkin voit tutustua täällä.

  • Kiina

    Tutustu Kiinaan, kiinalaiseen tapakulttuuriin, kalligrafiaan

    Kiina on yksi tulevaisuuden tärkeimmistä kielistä myös eurooppalaisille. Opettele alkeet tai tutustu edes kiinalaiseen tapakulttuuriin – sekin auttaa kanssakäymisessä! Kalligrafiaa voit harrastaa pelkästään taidemielessä, ilman kielitaitoa.

  • Kreikka

    Näillä sivuilla voit opiskella kreikan kielen alkeita, kerrata aakkoset tai tutustua Kreikan historiaan.

  • Latina

    Nykykielissä on lainoja latinasta.

    Latinaa ei enää puhuta äidinkielenä, mutta romaaniset kielet, espanja, ranska, italia,romania ja portugali, ovat kehittyneet latinan puhutusta muodosta. Latinaa opetetaan edelleen monissa kouluissa ja yliopistoissa ja se on katolisen kirkon pääkieli. Latinaa käytetään myös lääketieteessä, luonnontieteessä ja oikeustieteessä. Monissa nykykielissä on latinasta peräisin olevia lainasanoja

  • Liettua

    Tutustu liettuan kielen alkeisiin ja Liettuan historiaan.

    Haluatko oppia muutaman sanan liettuan kieltä? Täällä voit tutustua myös Liettuan historiaan.

  • Portugali

    Tutustu portugalin kieleen ja tapakulttuuriin.

    Portugali on maailmankieli, puhujamääränsä perusteella maailman kuudenneksi puhutuin kieli – puhujia sillä on yli 200 miljoonaa ympäri maailmaa.

  • Puola

    Tutustu puolan kielen alkeisiin (ei toimi mobiilissa).

    Puolan kielen alkeet ja kulttuuri tulevat tutuksi Easypolish-kurssilla.

  • Ranska

    Tutustu Ranskaan ja opettele ranskan alkeet matkaeväiksi.

    Ranskan alkeita matkaeväiksi voit opiskella helposti pikavisiitin avulla – ja tutustua samalla ranskalaiseen tapakulttuuriin! Ranskaan ja ranskalaisuuteen voit tutustua myös mielenkiintoisten suomenkielisten artikkelien ja videoiden avulla, joita löydät otsikkojen Ruokakulttuuri sekä Tavat ja kulttuuri alta.

  • Ruotsi

    Treenaa ruotsin kieltä - kouluun, ammattiin, harrastuksiin!

    Ruotsin kieltä voit opiskella täällä erilaisin tavoittein: kerrata lukion ruotsia, treenata yo-kirjoituksia, työlämää tai yleistä kielitutkintoa varten - tai sitten vain elämää varten!

  • Saksa

    Saksan kieltä ja saksankielisten maiden kulttuuria.

    Saksan kieliopinnot sisältävät videomateriaalia, tekstiä ja tehtäviä. Materiaalin avulla voi opiskella saksan kielen alkeita ja fraaseja sekä Itävallassa ja Sveitsissä käytettäviä ilmaisuja.

  • Suomi - Finnish

    Materials for learning Finnish language and culture.

    Welcome to learn Finnish language and culture! These materials are mainly in Finnish, but some of them offer English translations or vocabularies to help the beginners. Start with Mun Suomi (My Finland) for some elementary phrases and for the culture - the site is now also in English! Then continue with Supisuomea for more serious language learning. Asiointisuomea will help you to deal with everyday situations in town and with administrations. Easyfinnish is in English, but it only works on pc, not on mobile devices.

  • Turkki

    Turkin kieltä ja kulttuuria matkailijoille.

    Turkki on yksi suomalaisten suosituimmista lomakohteista, mutta turkin kieli on useimmille vieras. Nyt voit opetella sitä lomatarpeiksi ja tutustua muutenkin Turkin historiaan ja ruokakulttuuriin.

  • Unkari

    Unkari on suomen sukulaiskieli

    Sukulaiskieli unkari on kaukainen sukulainen eikä ymmärtäminen käy helposti. Unkarin kieleen voit tutustua viikonloppumatkan tarpeiden verran, ja kulttuuriin tutustuminen käy myös suomeksi tekstitettyjen videoiden avulla.

  • Venäjä

    Opi venäjää, vaikka vain aakkoset

    Venäjän kieli on haasteellinen, mutta tämä sivusto tarjoaa useita erilaisia mahdollisuuksia oppia sitä: vähän, enemmän tai vain aakkoset. Oletko kiinnostunut venäläisestä kulttuurista ja yhteiskunnasta? Siihenkin on tilaisuus suomeksi tekstitettyjen videoiden avulla. Uusin sisältökokonaisuus RUS – venäjästä rakkaudella on suunnattu kaikille, jotka ovat kiinnostuneet 2000-luvun venäläisyydestä!

  • Viittomakieli

    Perustietoa viittomakielestä sekä hyödyllisiä viittomia.

    Viittomakieltä käyttävät kuurojen lisäksi esimerkiksi huonokuuloiset, mutta yhtä hyvin myös kuulevat, kuten viittomakielen tulkit ja opettajat, kuurojen ja huonokuuloisten perheenjäsenet ja ystävät sekä kielen harrastajat.

  • Viro

    Tutustu Viron kieleen, kulttuuriin ja kaupunkeihin.

    Eteläisen naapurimaamme Viron kieli ja kulttuuri on melkoisen tuttua, muttei niin tuttua etteikö lisätieto olisi paikallaan. Täällä voit tutustua lisää molempiin!