Hyppää pääsisältöön

Suomalaiset kuuntelevat oman kylän musiikkia – katso mikä on kotipaikkakuntasi Spotify-suosikki

Rovaniemi on muuta Suomea hullaantuneempi Antti Tuiskuun. Helsingissä taas popitellaan Särren ja Karri Koiran Hesan naisia.

Antti Tuisku on Rovaniemellä suositumpi kuin muualla. // Kuva: Katariina Salmi / YleX

Spotify on julkaissut selvityksen alueellisista hittibiiseistä ympäri maailmaa. Musiikin maailmankarttaan on kerätty jopa yli 1 000 eri paikkakunnan alueellinen musiikkimaku.

Siinä missä muun muassa Lost Frequenciesin kesähitti Are You With Me on suosituimpien Spotifyn kautta kuunneltujen kappaleiden joukossa ympäri maailmaa, alueellisessa musiikkimaussa korostuu oman kylän musiikki – ainakin Suomessa.

Kaupunkikohtaisiin hittibiisilistoihin ei ole koottu niitä kappaleita, joita kyseisessä kaupungissa kuunnllaan eniten – vaan niitä, joita kyseisessä kaupungissa kuunnellaan enemmän kuin muualla.

Tältä näyttää kymmenen eri suomalaiskaupungin alueellisesti kuunnelluimmat kappaleet:

1. Helsinki

Helsingin paikallisten suosikkien top 15:ssa näyttäisi olevan vain yksi pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuva artisti. Hänkin, turkulaisräppäri Tippa T, vasta sijalla 15. Niin, ja onko kenellekään yllätys, että koko pääkaupunkiseudulla kuunnellaan muuta maata enemmän Särrenja Karri Koiran Hesan naiset -kesähittiä?

2. Lahti

Lahtelaiset kuuntelevat selvästi muuta maailmaa enemmän paikallisia räppäreitä Ideaalia & Jay Who'ta, Nikke Ankaraa ja hiphop-kollektiivi Lahti Unitedia.

3. Turku

Turkulaisiin uppoavat turkulaiset: laulaja-lauluntekijä Loyal, räppäri Tippa-T ja tuottajakaksikkoSima.

4. Tampere

Tamperelaisia kiinnostaa muuta maailmaa enemmän Särkänniemestä luritteleva R&B-lupaus Antonio, joka vieraili kesäkuussa myös YleX:n Rytmibarometrissa. Myös tamperelaisräppäri Kalle Kinos on manselaisten mieleen.

5. Seinäjoki

Seinäjokeliaisten soittimista kuuluu kaupungin Euroviisu-ylpeys Softengine. Totta kai.

6. Rovaniemi

Rovaniemellä kotiinpäin vetäminen näyttää olevan hiukan muuta maata maltillisempaa, mutta kyllä Antti Tuiskuon kotikaupungissaan sittenkin vähän suositumpi kuin muualla Suomessa. Tuore single Keinutaan löytyy paikallisten hittien sijalta 4.

7. Oulu

Oulussa vedetään kotiin päin ja rankasti. Paikallinen räppikollektiivi OPP vie kolme ensimmäistä sijaa paikallisten hittien listalta.

8. Vaasa

Vaasan listalla näkyy kaupungin kaksikielisyys: lähikuntien ruotsinkielistä musiikkia vöyriläinen KAJ:sta ja koivulahtelainen Månskensbonden ovat vallanneet listan kärkisijat. Tosin listan kakkossijalta löytyy Yle X3m:n tekemä kappale. Ohhoh.

9. Kuopio

Kuopiossa luotetaan muuta maailmaa enemmän savolaiseen hip hop -artisti Timi Lexikoniin.

10. Joensuu

Joensuun paikallisen listan kärkipää on täynnä uutta suomalaista musiikkia. Poikkeuksen tekee lähikaupunki Kiteeltä tuleva Nightwishvuoden 2004 hittikappalleella Wish I Had an Angel, joka on Joensuun listan sijalla 13.

Tsekkaa muiden kaupunkien listat täältä!

Lue myös:

Kaikki 20 Kesäkumibiisiä nyt Spotifyssä

Reino Nordin: Ostakaa musaa, älkää pelkästään kuunnelko sitä Spotifystä

Spotify uudistuu – tarjoaa jatkossa myös videoita