Hyppää pääsisältöön

Kipinät johdattavat sinut haluamallesi uralle

Opinto-ohjaaja Minna Kattelus esittelee Kipinä-uraohjauksen lukiolaisille. Kuva: Yle.

Kipinä-kartan ideana on koota yhteen lukiolaisen tavoitteita, vahvuuksia ja uravalmiuksia. Kartan kipinät tarkoittavat monenlaisia asioita, joihin opiskelija tuntee oppimisen halua ja erittäin voimakasta kiinnostusta.

Kipinä-uraohjauksen on kehittänyt Tikkurilan lukiossa toimiva opinto-ohjaaja Minna Kattelus, joka on toistanut ohjausmenetelmäänsä ensin sadoissa yksilöohjauksissa sekä sitten vertaisryhmissä noin 300 lukiolaisen kanssa. Menetelmän avulla nuoret löytävät ja tunnistavat konkreettisia kipinöitä, joita he voivat käyttää jatko-opintojensa suunnitteluun.

Kartta tehdään kysymyspatteriston avulla, jollla selvitetään mm. vahvuudet, työkokemus, harrastukset, ylioppilaskokeiden arvosanatavoitteet sekä uraunelmat. Nuoren elämänkenttä havainnollistuu selkeäksi kartaksi. 

Pienryhmä havainnollistaa menetelmää

Neljä Tikkurilan lukion 2.luokkalaista tarjoutui kokeilemaan Kipinä-uraohjausta kameran edessä. Kukaan nuorista ei tiennyt etukäteen mistä uraohjauksessa on kyse. Eikä opinto-ohjaajakaan tiennyt nuorista juuri mitään muuta kuin nimet.

Nuoret toimivat pareittain niin, että kumpikin toimi toisensa ohjaajana. Rohkeat nuoret heittäytyivät tilanteeseen hyvin mukaan.
 
Aluksi opinto-ohjaaja Minna Kattelus kertoo menetelmästä lukiolaisille, jotka aloittavat syksyllä 2015 abivuoden. Kuvassa vasemmalta oikealle: Sanni, Topias, Paavo ja Asta.

Opo esittelee menetelmän nuorille

Paavo haastattelee Astaa

Asta haastattelee Paavoa

Tutustuminen Astan Kipinä-karttaan

Tutustuminen Paavon Kipinä-karttaan

Myös Sanni ja Topias tekivät Paavon ja Astan tavoin Kipinä-kartat toisilleen. Elämän suunnitteluun sisältyy menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuuden toivomuksia. Jokainen nuori sai oman karttansa mukaan. 

Mikä on kipinäsi vahvuus?

Ennen kuin jokaisen nuoren Kipinä-kartta käytiin yhteisen pöydän ääressä lävitse, opinto-ohjaaja luki nuorille tarinan intohimosta, joka vaikuttaa urakipinään.


Opo lukee Kipinä-tarinan

Asta, Tikkurilan lukion 2.luokalta, kuva: Yle

Asta, Tikkurilan lukion 2.luokalta, kuva: YleAsta, Tikkurilan lukion 2.luokalta, kuva: Yle
Paavo, Tikkurilan lukion 2.luokalta, kuva: Yle.

Paavo, Tikkurilan lukion 2.luokalta, kuva: YlePaavo, Tikkurilan lukion 2.luokalta, kuva: Yle.
Sanni, Tikkurilan lukion 2.luokalta, kuva: Yle.

Sanni, Tikkurilan lukion 2.luokalta, kuva: Yle.Sanni, Tikkurilan lukion 2.luokalta, kuva: Yle.
Topias, Tikkurilan lukion 2.luokalta, kuva: Yle.

Topias, Tikkurilan lukion 2.luokalta, kuva: Yle.Topias, Tikkurilan lukion 2.luokalta, kuva: Yle.
 opinto-ohjaaja Minna Kattelus, kuva: Yle.

opinto-ohjaaja Minna Kattelus, kuva: Yle. opinto-ohjaaja Minna Kattelus, kuva: Yle.

Koonnut: toimittaja Rita Trötschkes

Artikkelit