Hyppää pääsisältöön

Pori oli pioneeri myös rockfestivaalien sarjassa

Suomen ensimmäinen festivaali-nimeä käyttänyt rocktapahtuma ei ollutkaan Turun Ruisrock. Porilaisten jo vuonna 1967 järjestämässä popfestivaalissa soittivat lähes kaikki kansakunnan eturivin kitarabändit.

Suomessa oli jo aiemminkin järjestetty maratonkonsertteja, joissa soitti lukuisia eri popyhtyeitä. Yyterin vuoden 1965 juhannusjuhlat monine bändeineen (pääesiintyjänä Rolling Stones) vastasivat hyvinkin pientä rockfestaria.

Festivaali-nimikettä oli kuitenkin ennen vuotta 1967 viljelty vain muutamien jazz- ja folk-tapahtumien yhteydessä. Porissa termi otettiin luultavasti ensi kertaa käyttöön rockin (tai popin, kuten tuolloin sanottiin) piirissä.

16 bändin kitarakatselmus

Porin kitarafestivaali järjestettiin 14.-16. heinäkuuta 1967 Luotsinmäen tanssipaviljongissa muutaman kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Noin 1200 henkeä vetävä lava sijaitsi Kokemäenjoen suiston itäpuolella vinosti vastapäätä Kirjurinluotoa, vuotta aiemmin aloittaneen Pori Jazzin päänäyttämöä.

Tapahtuman takana olivat tanssipaikkaa pyörittävä Luotsinmäki-toimikunta sekä paikallinen keikkajärjestäjä ja viihteen monitoimimies Visa Mäkinen, joka toimi myös tilaisuuden juontajana.

Porin kitarafestivaalin mainos Satakunnan Kansa -lehdessä 1967.
Porin kitarafestivaalin mainos Satakunnan Kansa -lehdessä 1967. porin kitarafestivaali

Pääkaupunkiseudulta pestattuja esiintyjiä olivat Topmost, Blues Section (jota tässä vaiheessa mainostettiin "englantilaisen solistinsa" Jim Pembroken avulla), Jormas, New Joys, Roosters, Creatures sekä Reijo Hirvelä, jonka luvattiin tuovan "terveisiä Englannin pop-tähtitaivaalta". Nimekkäimmistä sähkökitarayhtyeistä puuttuivat Boys, Ernos ja First.

Lisäksi artistilistalla olivat Ilta-Sanomien mukaan Silvery ja Free Jyväskylästä, Kokemäki-niminen ryhmä Kokemäeltä ja Theirs Rovaniemeltä. Paikallisia voimia edustivat Jags, Tapio, Rock Liners ja Mimers Sect. Mukana oli niinikään kuulemma eri puolilta Suomea koottu kokoonpano nimeltä Folk Jaska.

Kaikkiaan "kesän suurtempaukseen" oli tilattu kuusitoista kitarayhtyettä, järjestäjien edustaja kertoi Ilta-Sanomille. Kyseessä ei kuitenkaan ollut bändikilpailu (monien varhaisempien maratonkonserttien tapaan) vaan "eräänlainen katselmus". Kulut pidettiin kurissa mm. majoittamalla valtaosa bändeistä hotellin sijasta lähistöllä sijainneeseen kartanoon.

Jazzarien ja Jehovan todistajien seurassa

Televisio teki tapahtumasta pienen reportaasin, jossa nähdään välähdys kitarafestivaalin konsertista. Pienellä esiintymislavalla soittaa Silvery, jota poplehti Stumpin nimeämätön kirjoittaja kehui vuolaasti: "Stemmat senkun vain soivat Jyväskylän poikien laulaessa ja tärkeän näköisellä managerilla oli syytä ylpeään hymyyn."

Tv-jutussa ihmeteltiin lähinnä, miksi "rautalangan ystäville" tarkoitetut popjuhlat oli ajoitettu samaksi viikonlopuksi kuin jazzkekkerit. Jazzyhdistyksen edustaja Risto Ennekari suhtautuu asiaan tyynesti. Poriin mahtui hänen mielestään monenlaista tapahtumaa, siellähän olivat lisäksi koolla myös Jehovan todistajat.

Pori oli pop ja jokainen poppari tunsi todella kuuluvansa sinne mihin oli tullutkin.― Stump 8/1967

Ennekarin mukaan ongelmia ei ollut, koska eri festivaalit eivät tavoitelleet samaa yleisöä. Jazzväki ei vielä tässä vaiheessa osannut kuvitellakaan, että heidän juhlansa voisivat ikinä kiinnostaa pitkätukkaisia rokkidiggareita (kuten muutaman vuoden päästä osoittautui). Osa Blues Sectionin muusikoista tosin soitti saman viikonlopun aikana myös Pori Jazzissa Otto Donner Treatmentin riveissä.

38 vuotta myöhemmin Mäkinen sanoi ideoineensa kitarafestivaalin nimenomaan vauhdikkaammaksi vaihtoehdoksi jazzjuhlille. Hänen muistaakseen Pori Jazzin asenne siihen olikin varsin hapan ja jazzyhdistyksen puuhamies Jyrki Kangas "lakkasi moneksi vuodeksi sanomasta päivää".

Porin popfestivaalia käsittelevä otsikko ja ingressi Stump-lehdessä 1967.
Stump 8/1967. Porin popfestivaalia käsittelevä otsikko ja ingressi Stump-lehdessä 1967. porin kitarafestivaali

Porin popfestivaalin mainontaa ja ohjelmatiedotusta arvosteltiin niin Stumpissa kuin Ilta-Sanomissa. Yleisöä oli silti kolmen päivän aikana yhteensä yli 2000 henkeä, Mäkisen mukaan jopa 2800. Talouskin jäi plussan puolelle, mutta tapahtumaa ei enää seuraavina vuosina uusittu.

Seuraavana vuonna "Suomen pop-festivaaleina" mainostettiin Helsingin Mustikkamaalla järjestettyä maratonkonserttia, jossa kymmenkunnan nimiyhtyeen lisäksi esiintyi lähes 30 bändikilpailuun osallistuvaa kokoonpanoa. Lopullisesti käsite "rockfestivaali" vakiintui vuonna 1970 aloittaneen Ruisrockin myötä.

Artikkelin lähteinä on käytetty mm. Visa Mäkisen puhelinhaastattelua 20.8.2015, Matti Laitisen juttua Jazzin pitää soida vaikka talot menisivät velkoihin (ilta-Sanomat 17.7.1967), Esko Saarisen artikkelia Kun Pori oli pop (Iskelmä 8/1967), Stump-lehden reportaasia Porin pop-festivaalit (Stump 8/1967), Tero Lietteen artikkelia Yhtä juhlaa (kirjassa Suomi soi 2, Tammi 2004) sekä Seppo Bruunin ym. kirjaa Jee jee jee – suomalaisen rockin historia (WSOY 1998).

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto