Hyppää pääsisältöön

Väärinkäsitys: Jokaisella on oma oppimistyylinsä

Yle Tiede kysyi tutkijoilta, minkä väärinkäsityksen he haluaisivat korjata. Kasvatustieteen professori Markku Niemivirran mukaan olemme monipuolisempia oppijoita, kuin kuvitellaan.

Luokiteltiinko sinut koulussa oppimistyylisi mukaan? Kenties sinulla on visuaalinen oppimistyyli tai opit parhaiten käsillä tehden eli olet kinesteettinen oppija? Tämä on pedagoginen harha. Niemivirran mukaan ajatus, että opimme tehokkaimmin tietyllä oppimistyylillä, voi jopa häiritä oppimista.

Jopa yli 90% opettajista uskoo pedagogiseen harhakuvitelmaan.

Ihmisten luokittelu oppimistyylin mukaan on vanhentunutta konsulttiajattelua, jossa yksinkertaistetaan liiaksi oppimisprosessia. Kuitenkin erään Isossa-Britanniassa ja Alankomaissa tehdyn tutkimuksen mukaan yli 90 % opettajista uskoo oppilaiden oppivan parhaiten, kun opetuksessa sovelletaan oppimistyyliajattelua.

Toki meillä on mieltymyksiä ja tapoja, mutta se ei tarkoita, että ne olisivat oppimisen kannalta optimaalisia tottumuksia, Niemivirta sanoo. Emme ole rajoitettuja oppimaan vain yhdellä aistilla. Voimme opetella ja soveltaa monia erilaisia opiskelutekniikoita, joista jotkut ovat tehokkaampia kuin toiset.

Niemivirta ei suosittele opettajien käyttävän aikaansa oppimistyylien pohtimiseen. Toki on syytä kiinnittää huomiota oppilaiden eroihin, mutta erot eivät ole oppimistyyleissä. Olennaisempaa olisi pohtia eroja temperamentissa, tiedollisissa valmiuksissa ja motivaatiossa.

On hyvä kuitenkin muistaa, että oppilaat ovat monessa suhteessa samanlaisia: Oppimisen kannalta kaikille oppilaille keskeisiä asioita ovat epäonnistumisten salliminen, kiinnostuksen herättäminen ja itseluottamuksen vahvistaminen.

Katso video artikkelin yläpuolella!

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua