Hyppää pääsisältöön

Ympäristökasvatuksen päämääränä oli vastuullinen nuori

Dokumenttitoimittaja Risto Astikainen hyppää vuoden 1983 ohjelmassaan koulumaailmaan ja ottaa selvää, miten ympäristö ja luonto on otettu huomioon ajan perusopetuksessa. Tapetilla ovat erityisesti ihmisen ja luonnon väliset suhteet sekä asenteet ympäristöasioihin liittyen. Dokumentin pohjana on lehtori Matti Leinosen, pitkän linjan luonnonsuojelijan ja tietokirjailijan, haastattelu.

Biologia ja maantieto sekä ala-asteella näitä vastaava ympäristöoppi ovat Matti Leinosen mukaan keskeisimmät oppiaineet, joista koululaiset saavat perustietonsa ympäröivästä maailmasta ja luonnosta. Opetus ei rajoitu pelkästään faktoihin. Kasvatuksellisena tavoitteena on myös vaikuttaa pienestä pitäen nuorten asenteisiin ja tuottaa vastuullisia ympäristöstään huolta kantavia kansalaisia. Tätä näkökulmaa pyritään mainittujen aineiden lisäksi tuomaan esille kaikissa sopivissa yhteyksissä niin sanotun läpäisyperiaatteen mukaisesti.

Valistus on lisääntynyt, mutta samalla monien ennen niin tuttujen luonnon perusasioiden tuntemus on puolestaan heikentynyt selvästi. Huolestuttavana Leinonen pitää erityisesti kaupunkilaisnuorten vieraantumista luonnosta. ”Kaupungeissa muut ympäristöärsykkeet ja virikkeet ovat niin paljon kiinnostavampia”, hän tiivistää ongelman ytimen.

Matti Leinonen haastattelussa koulujen luonnontiedon opetukseen liittyen
Matti Leinonen on edistänyt ympäristökasvatusta Suomessa julkaisemalla useita kirjoja ja kehittämällä luonto- ja leirikoulutoimintaa. Matti Leinonen haastattelussa koulujen luonnontiedon opetukseen liittyen Kuva: Yle kuvanauha lehtori
Parantamisen varaa löytyisi myös koulujen opetusmetodeista. Luennoinnin ja teoriapainotteisen informaatioähkyn sijaan oppilaita pitäisi aktivoida itse ottamaan selvää ja sisäistämään tietoa kokemuksen kautta. Tärkeänä keinona tilanteen parantamiseksi mainitaan kentälle jalkautuminen eli esimerkiksi tutustumiskäynnit ja leirikoulut. Ohjelman aikana vieraillaankin biologian tunnilla ja luontokerhon retkellä, missä oppilaat pääsevät konkreettisesti havainnoimaan luonnon toimintoja.

Ääneen pääsevät myös nuoret itse. He innostuvat analysoimaan luonnontiedon ja opetuksen ajankohtaisuutta sekä kertomaan omia näkemyksiään ympäristön nykytilasta. Yhteinen kanta on, että yleinen tietämys ympäristöasioista on riittämätöntä ja sen opetusta tulisi painottaa entisestään. Oman osansa kritiikistä saavat myös päättäjät ja vanhempi väestö, joiden näkökanta ekologisuuteen ja ympäristönsuojeluun on nuorten mielestä vanhanaikainen ja välinpitämätön. Tarvetta valistukselle olisi myös heidän keskuudessa.

Ympäristökasvatus kehittyi luonnonsuojelun pohjalta

Yksittäisiä oppiaineita suurempana aihekokonaisuutena koulumaailmassa puhutaan ympäristökasvatuksesta, joka on terminä verrattain tuore. Se vahvistettiin kansainvälisesti Tukholmassa pidetyssä YK:n ympäristökokouksessa vuonna 1972 ja vakiintui Suomessa pian yleiseen käyttöön.

Luonto kyllä tulee toimeen ilman ihmistä, mutta ihminen ei tule koskaan toimeen ilman luontoa.

Luonto- ja ympäristöasiat tulivat ensimmäistä kertaa osaksi koulujen opetusta aatteellisen luonnonsuojelun alkuaikoina 1920-luvulla. Alkuperäinen luonnonsuojeluopetus piti sisällään eettiset arvot ja siveellisyyden, joihin liittyi muun muassa sääliväisyys eläimiä ja kasveja kohtaan. Käsiteltäviä aiheita olivat esimerkiksi ”luonnon varominen” ja ”eläinten auttaminen”. Myös luontoon tehtävien retkien merkitystä korostettiin jo tuolloin.

Maantiedon tunti Tampereen normaalikoulussa
Maantiedon tunti Tampereen yhteiskoulussa. Maantiedon tunti Tampereen normaalikoulussa Kuva: Yle kuvanauha oppilas
Kansainvälisen mallin mukaisesti luonnonsuojelu laajeni myöhemmin kattamaan myös ihmisen toiminnalle tarpeellisten raaka-aineiden suojelemisen liikakäytöltä ja tuhlaukselta. Ihmisen ja ympäristön tasapainoinen suhde ja sen säilyttäminen nousivat tavoiteltaviksi arvoiksi, jolloin luonnonsuojeluopetus muuttui kouluissa ympäristönsuojeluopetukseksi ja edelleen jo mainituksi ympäristökasvatukseksi. 1990-luvulla ryhdyttiin puhumaan kestävän kehityksen periaatteesta, jonka yhtenä kokonaisuutena on ekologinen kestävyys.

Leinonen toteaa dokumentin lopussa perinteisen luonnonsuojelun olevan ainakin Suomessa jo varsin hyvällä mallilla. Lukuisten luonnonsuojelualueiden lisäksi on olemassa erilaisia ohjelmia ja sopimuksia ympäristön turvaamiseksi ja esimerkiksi uhanalaisten eläinlajien tilannetta on saatu parannettua. Oppilaiden aineita lukiessaan hän kuitenkin myöntää, että työtä on vielä tehtävänä, varsinkin ihmisten asenteissa.

  • ”Tervetuloa rahinan pariin!” – Kansanmusan legendat ja kadonneet taitajat tallentuivat Ylen muinaisille pikalevyille

    1930-luvun ääniaarteita sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa.

    Suorakaiverruslevyt olivat aikanaan mullistava äänitystekninen uutuus. Niille tallentuivat 1930–1950-lukujen suomalaisen juurimusiikin tärkeimmät osaajat, osa heistä myöhempiä folklegendoja, jotkut unohdettuja, monet jo tuolloin katoamassa olleen maailman viimeisiä edustajia. Ylen varastoihin unohtuneet ääniaarteet nostettiin vuonna 1991 päivänvaloon sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa, joka on nyt kokonaan kuunneltavana Elävässä arkistossa ja Yle Areenassa.

  • Suomalaiset taistelivat puukot tanassa vapaan Viron puolesta 1919

    Liki 4 000 suomalaista soti Viron vapaussodassa.

    Loppuvuodesta 1918 puhjennut Viron vapaussota sai lähes neljätuhatta suomalaista ylittämään Suomenlahden taistellakseen siellä vapaaehtoisjoukoissa bolševismia vastaan. Osa lähteneistä oli vasta kouluikäisiä nuorukaisia. Vuonna 1993 valmistunut Untamo Eerolan ytimekäs dokumentti antaa puheenvuoron sekä heille itselleen sekä virolaisille: millaisen hengen vallassa sotaa käytiin entä millaisista teoista suomalaiset Virossa muistetaan? Dokumentti sisältää runsaasti arvokasta arkistomateriaalia.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto