Hyppää pääsisältöön

Yli puolet Breivikin uhrien vanhemmista yhä sairaslomalla – "Tällaisessa tapauksessa aika ei hoida"

Tänään keskiviikkona tulee kuluneeksi neljä vuotta siitä, kun joukkomurhaaja Anders Behring Breivik tappoi 77 ihmistä Oslon hallituskorttelissa ja Utøyan saarella.

Ruusuja kellumassa vedessä Utøyan saaren edustalla 26. heinäkuuta 2011. // Kuva: EPA/Joerg Carstensen

Neljä vuotta sitten maailma järkyttyi Norjassa tapahtuneesta joukkomurhasta. Anders Behring Breivik tarttui aseeseen ja päätti 77 ihmisen elämän Oslon hallituskorttelissa ja Utøyan saarella.

51 prosenttia Breivikin tappamien lasten vanhemmista on vieläkin kokonaan tai osittain sairauslomalla. Tiedot selviävät Norjan kriisipsykologian keskuksen tutkimuksesta, joka julkaistiin Scandinavian Psychologist -lehdessä.

Kahdella kolmesta vanhemmasta on edelleen merkittäviä traumanjälkeisiä stressihäiriöitä. Lisäksi kuusi kymmenestä vanhemmasta kärsii yhä erittäin intensiivisestä surusta.

Tutkija ja psykoterapeutti Soili Poijulan mukaan pitkä toipumisaika on odotettavissa. Poijula on tutkinut traumaperäistä surua aiemminkin.

Tutkija keräsi poliisin tiedostoista lähiomaisia, joiden perheenjäsen oli menehtynyt henkirikoksen uhrina viimeisten kahden ja kymmenen vuoden välillä. Omaisille lähetettiin tutkimuskysely.

- Kävi ilmi, että suru oli vammattaunut haastatelluista puolet. He oireilivat niin, että tarvitsivat hoitoa. Heillä oli todettu muun muassa masennusta, ahdistusta ja traumaperäisiä stressihäiriöitä, Poijula kertoo YleX:lle.

Utøyan ja Oslon terroriteoissa menehtyneiden muistomerkki Berliinissä terroriteon vuosipäivänä 2012. // Kuva: EPA/Matthias Balk

Surusta voi tulla omaisille elinkautinen

Äärimmäisissä ja väkivaltaisissa tapauksissa surusta toipuminen vie paljon aikaa. Kun vanhempi menettää lapsensa tai lapsi vanhempansa, suru on todella syvää.

- Tällaisissa tapauksissa aika ei todellakaan hoida, Poijula sanoo.

Yksittäisten henkirikosten uhrien omaiset harvoin saavat huomiota. Norjassa tehdyn tutkimuksen myötä läheisten tuska saakin suurempaa huomiota kuin aikaisemmin. Poijulan mukaan yhteiskunta ja oikeusjärjestelmä ovat usein kiinnostuneempia tekijästä kuin uhrista ja tämän omaisista.

"Tällaisissa tapauksissa aika ei todellakaan hoida."― Soili Poijula

- Uhrien omaiset ovat surevia ihmisiä, eivätkä pysty pitämään ääntä itsestään. Usein jää kertomatta, millainen elinkautinen surusta tulee monelle.

Norjassa edistynyttä tutkimusta

Poijula kertoo Norjan olevan traumapsykologian ja -psykoterapian edelläkävijöitä. Maassa on edistyneitä tutkimuskeskuksia, jotka ovat käsitelleet Utøyan tapausta paljon.

- Kaikesta tutkimustyöstä huolimatta päteviä psykoterapeutteja, jotka käytännössä hoitaisivat perheitä ja omaisia, on rajallinen määrä, Poijula kertoo.

Psykoterapeutin mukaan vuosi menetyksen jälkeen voidaan todeta, onko surusta tullut sairaus.

- Ihminen ei pysty jatkamaan elämää eikä hyväksymään, että toinen on kuollut. Hän ei pysty elämään entisellä tavalla nykyistä ja tulevaa, Poijula sanoo.

"Ihminen ei pysty hyväksymään, että toinen on kuollut."― Soili Poijula

Pitkän ajan kuluessa tulee kuitenkin useimmiten esille selviytyminen surusta. Siihen vaaditaan kuitenkin vahvaa läheisten tukea. Myös vertaistukiryhmät ja pätevä psykoterapeuttinen apu auttavat toipumaan järkyttävästä menetyksestä. Poijulan mukaan lopullinen sopeutuminen uuteen elämäntilanteeseen on ihmisestä itsestään kiinni.

Lue myös:

Tutkimus: Yli puolet Breivikin uhrien vanhemmista on vieläkin sairauslomalla

Suomi on surumielisiä pullollaan