Hyppää pääsisältöön

"Jos joku joutuu yöllä valvomaan, se on isä"

Sarjassa Mitä nyt tehdään? (1976) annettiin neuvoja vanhempia askarruttaviin lastenkasvatuskysymyksiin. Ohjelma valisti lempeästi, ja otti ymmärtäväisesti huomioon niin vanhempien epävarmuudet kuin lastenkin tarpeet.

13-osaisen keskusteluohjelman kasvoina nähtiin teatteriohjaaja ja konsultti Otso Appelqvist sekä hänen lastenkasvatusoppaita kirjoittanut vaimonsa Kati Appelqvist. Muut vakiokeskustelijat olivat lasten- ja nuorten psykiatriaan erikoistunut dosentti Vappu Taipale, lastensuojelusta kirjoittanut psykologi Sirpa Taskinen sekä taidekasvattaja Maria Laukka.

Ylen arkistoista puuttuu sarjan viimeinen osa, jossa keskusteltiin lapsen kasvatuksessa tarvittavista periaatteista. Säilyneissä 12 jaksossa käytiin kuitenkin läpi mittava valikoima aiheita aina lapsen perheen ulkopuolisista ihmissuhteista lasten traumoihin ja leikkeihin.

Vaikka Mitä nyt tehdään? oli tyypillisen 1970-lukulainen valistavuudessaan, ankaraksi tai sormea heristäväksi sitä ei voi luonnehtia. Aikuisten keskusteluista kuulsi pikemminkin lempeys ja ymmärtäväisyys niin vanhempien huolia kuin lasten tarpeita kohtaan.

Aikuisten keskustelu saattoi esimerkiksi keskeytyä, mikäli joku paikalla leikkivistä lapsista halusi huomiota. Jaksossa jossa puhutaan lapsen kanssa keskustelemisesta, taustalla leikkivät lapset rämpyttävät kitaraa ja ilakoivat kovaäänisesti muutenkin, mutta heidän annetaan jatkaa leikkejään häiriöttä.

Myös aikuisia kohtaan esitetty armeliaisuus tuli usein ilmi asiantuntijoiden puheista. Oli heidän mielestään täysin hyväksyttävää, ettei vanhempi esimerkiksi mennyt mukaan lapsen konttausleikkeihin, jos ei sillä hetkellä siltä tuntunut.

Se mikä näissä negatiivisissa tunteissa on tärkeää, on se, että myöntää ne itselleen.― Otso Appelqvist

Sekin oli hyväksyttävää, jos toivoi raskauden aikana, ettei vauva lopulta syntyisikään. Otso Appelqvist huomautti, että sulkemalla pois odotusajan ja lapsen saamiseen liittyvät pelon ja ahdistuksen tunteet, voidaan saada aikaan paljon vahinkoa.

”Se mikä näissä tämmöisissä tunteissa on tärkeää, on se, että myöntää ne itselleen”, Appelqvist sanoi.

Jos joku joutuu yöllä valvomaan, se on isä.― Kati Appelqvist

Entä mitä tapahtuu lapsen syntymän jälkeen? Siitä keskustelivat Appelqvistit. Heidän mielestään erityisen tärkeää oli se, että isä rauhoittaisi uutta elämäntilannetta eikä antaisi äidin väsyä liikaa vastasyntyneen kanssa.

"Jos joku joutuu yöllä valvomaan, se on isä. Isä jaksaa kyllä olla töissä väsyneenä seuraavan päivän, mutta äidin ei saa antaa alkuvaiheessa väsyä sillä tavalla, että se hermostuminen lähtee käyntiin", Kati Appelqvist sanoi. Otso Appelqvistillä ei ollut ajatukseen nokan kopauttamista, ja hän sanoikin, että äiti saisi olla työnjohtaja ja isä toteuttaisi äidin pyyntöjä.

Lapsen traumoja käsittelevässä jaksossa Otso Appelqvist, Sirpa Taskinen ja Vappu Taipale puhuivat vapaasta kasvatuksesta. Heidän mielestään käsite ymmärrettiin aivan väärin.

”Luultiin, että se tarkoittaisi sitä, että lasta ei saa kieltää niin sitten mistään”, Appelqvist hymähti.

Musta on surkeaa, että jokunen vuosi sitten käsitettiin se vapaan kasvatuksen ajatus niin kauhean väärin.― Otso Appelqvist

Taipale huomautti, että jos lapselle ei aseteta mitään rajoja, se johtaa usein turvattomuuden tunteeseen. Kolmikko tuli kuitenkin siihen tulokseen, että lapsille tulisi asettaa mahdollisimman vähän kieltoja ja niiden tulisi olla hyvin perusteltuja. Jos lastaan kieltää liikaa, lapsen on vaikeampi erottaa, mitkä kielloista ovat todella tärkeitä.

Se on ehkä sellainen osa hellyyttä, jota ei ihan riittävästi meillä Suomessa rohjeta näyttää.― Vappu Taipale

Sarjan ensimmäisen lähetyksen aiheena oli lapsen hellyydenkaipuu. Maria Laukka epäili, että hellyyden osoittaminen vähenisi sitä mukaa, kun lapsi kasvaa. Taipale yhtyi Laukan ajatukseen ja korosti koskettelun kuten kylkeen painautumisen ja sylissa kiehnäämisen tärkeyttä.

"Se on ehkä sellainen osa hellyyttä, jota ei ihan riittävästi meillä Suomessa rohjeta näyttää", Taipale sanoi.

Paitsi vastasyntyneen vanhemmille, aiheuttaa uusi perheenjäsen tunnemyllerryksen myös vanhemmille sisaruksille. Aiheesta keskusteli Laukka yhdessä Asko Salokorven kanssa. Laukka muisteli, että toisen lapsen synnyttyä hoidettiin kotona ensimmäisten vuorokausien aikana ehkä vielä enemmän ensimmäistä lasta, joka reagoi kovin voimakkaasti uuteen sisarukseensa.

Ensimmäinen elinvuosi on todella tärkeä aika pienen vauvan elämässä. Kati Appelqvist muistutti, että vauva ei suinkaan ole mikään avuton pieni nyytti, joka ei ymmärrä ympärillään tapahtuvasta mitään.

"Ensimmäisen elinvuoden aikana luodaan pohja tuleville ihmissuhteille, pohja tunne-elämän kehitykselle ja – niin kummalliselta kuin se tuntuukin – pohja älylliselle kehitykselle", Otso Appelqvist luetteli.

Myös alati rakentuva suhde vanhempiin on erityisen tärkeä. Appelqvistien mukaan monet mielenterveysongelmat jäävät kokematta, jos lapsi oppii luottamaan vanhempiinsa ensimmäisten elinvuosien aikana.

Vauva on kuin pieni ulkomaalainen, joka syntyy perheeseen.― Sirpa Taskinen

"Vauva on kuin pieni ulkomaalainen, joka syntyy perheeseen", aloitti Taskinen lapsen ymmärtämistä käsittelevän keskustelun. Uuden kielen joutuu opettelemaan vauvan ohella myös vanhemmat, jotta he ymmärtäisivät, mitä lapsen itku milläkin kerralla tarkoittaa.

Otso Appelqvist sanoi, että monesti vauvoja saatetaan pitää jopa esineinä. Kuitenkin vauva tarvitsee sosiaalisia suhteita heti alusta lähtien. Keskustelussa syntynyt ohjenuora oli yksinkertainen: jos lasta pitää järjellisenä olentona, siitä kasvaa järjellinen olento.

Suomalaisten tapa elää on jonkin verran eristynyt.― Otso Appelqvist

Lasten ihmissuhteita käsittelevän jakson alussa Otso Appelqvist kertoi vastavalmistuneesta tutkimuksesta, jonka mukaan suomalaisilla perheillä oli keskimäärin 5,3 tuttavapaikkaa, joihin pidettiin yhteyttä. Appelqvistin mielestä luku kuulosti varsin pieneltä, hän sanoikin suomalaisten viettävän suhteellisen eristäytynyttä elämää.

Sukulaissuhteiden lisäksi lapset voisivat tavata perheen ulkopuolisia ihmisiä esimerkiksi naapurissa tai vaikkapa lähikaupassa, tuumivat Appelqvistin lisäksi Taipale ja Laukka.

Mistä tietää, mikä lapsen ongelma on vakava? Taipaleen ja Otso Appelqvistin mielestä esimerkiksi kiroilu tai kynsien pureskelu ei ole vakavaa. Hälyttävää voi kuitenkin olla, jos lapsen ongelmakäyttäytyminen jatkuu hyvin pitkään, Esimerkiksi pitkään jatkuvista uni- ja syömisongelmista kannattaa olla huolissaan. Syömisongelmaakin vanhempi voi osaltaan pahentaa, mikäli lapsen pakottaa syömään.

Viimeisessä säilyneessä jaksossa ohjelma nähtiin ensimmäistä kertaa väreissä. Tapaninpäivän juhlalähetyksessä olivat kaikki sarjan asiantuntijat paikalla suurta lapsikatrasta unohtamatta. Jakson aiheena oli perhe kaikessa laajuudessaan.

Taskinen kertoi kuulleensa väitteen, jonka mukaan lapsien pitäisi omien perheiden sijaan kasvaa ammattikasvattajien hoteissa. Hän toivoi, että vastaavista väitteistä luovuttaisiin, sillä myös lapset kasvattavat vanhempia, eikä vain toisinpäin.

Avioliittoiän alentaminen on selvästi kyllä lapsia ajatellen huono ratkaisu.― Sirpa Taskinen

Keskustelussa sivuttiin myös avioliittoa. Taskinen arvosteli avioliittoiän alentamista, sillä hyvin nuorena solmitut avioliitot päätyivät useammin eroon kuin varttuneempana naisimisiin menneet parit. Kati Appelqvistin mielestä avioeroperheitä pitäisi auttaa jo ennen kuin ero pääsee syntymään. Vaikeuksissa olevia perheitä pitäisi tukea nykyistä enemmän, hänen miehensä säesti.

Muuten kovin harmonisen keskusteluun tuli pieni erimielisyys, kun herra Appelqvist sanoi, ettei kodin perusongelma varmaankaan ole se, kuka tiskaa. Naiset olivat vastakkaista mieltä, ja Laukka muistutti, että kotitöiden epätasainen jakautuminen voi olla suuri ongelma monissa perheissä.

"Ei se perhe ainakaan sillä kukoista, että joku siinä tuntee olevansa se työmyyrä, jonka on tehtävä kaikki", Taskinen sanoi.

Kommentit
  • Chilestä tuli sydämenasia Tapani Brotherukselle ja Harald Edelstamille – diplomaatit auttoivat tuhansia pakolaisia

    Brotherus ja Edelstam kertovat vaiheistaan Chilessä.

    Vallankaappauksesta alkanut terrori mullisti chileläisten elämän vuonna 1973. Poikkeuksellinen tilanne vaati poikkeuksellisia toimia myös auttamishaluisilta diplomaateilta. Heistä ruotsalaisella Harald Edelstamilla ja suomalaisella Tapani Brotheruksella oli ratkaiseva rooli tuhansien maasta henkensä edestä pois paenneiden chileläisten kohtaloissa. Tässä artikkelissa he kertovat itse, miten tilanteen kokivat.

  • Suomalaistoimittajat tallensivat Chilen sosialistisen unelman ennen vallankaappausta

    Tältä näytti Allenden Chile suomalaissilmin 1971–1973

    1970-luvun alussa maailma käänsi katseensa Chileen, missä vahvasti oikeistoon ja vasemmistoon jakautunut kansa valitsi itselleen vapaissa vaaleissa sosialistisen presidentin. Myös Suomesta matkusti toimittajia paikan päälle katsomaan, millaista elämä presidentti Allenden Chilessä oli. He näkivät, millaisia saavutuksia ja ongelmia uusi hallinto oli tuonut mukanaan. Tuloksena oli ainutlaatuista kuva- ja äänimateriaalia, josta myöhäisin on tallennettu vain muutamaa kuukautta ennen sotilasvallankaappausta.

  • Chilen vallankaappaus ja sen seuraukset järkyttivät suomalaisia syyskuussa 1973

    Presidentti Allende syöstiin vallasta 11.9.1973

    Liki kolme vuotta kestänyt presidentti Allenden hallinto tuli tiensä päähän 11. syyskuuta 1973, jolloin armeija kaappasi maassa vallan kenraali Pinochetin johdolla. Yhdysvaltain tukema kaappaus oli lyhyt ja väkivaltainen, ja ajoi Allenden tekemään itsemurhan heti kaappauspäivänä. Santiago de Chilen tapahtumia seurattiin tiiviisti myös Suomessa.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto