Jukka Lindfors
Yle
Kehitysvammaisten Special Olympics -kilpailujen huomioarvo nousi oleellisesti 2000-luvun alussa, kun viisi kuudesta perättäisestä maailmankisasta pidettiin Yhdysvaltain ulkopuolella. Jättitapahtumassa tunteet aaltoilevat, mutta osanottajat kiittävät kisojen ainutlaatuista fair play -henkeä: jokainen pääsee näyttämään parastaan juuri omalla tasollaan.
Special Olympicsin kesämaailmankisat järjestettiin vuonna 2003 ensi kertaa muualla kuin USA:ssa. Vuoden suurimman urheilutapahtuman avajaisia Dublinissa juhlistivat Nelson Mandela ja U2-yhtye.
Suomesta oli Dubliniin valittu 48 kilpailijaa, ja mukana oli myös heidän omaisiaan. Suomalaiset voittivat yhteensä kuusitoista mitalia, ja purjehduksen kultamitalisti Helena Hellsten valittiin kisojen parhaaksi kehitysvammaiseksi urheilijaksi.
Special Olympicsista aiemminkin raportoinut Ajankohtainen Kakkonen seurasi Dublinissa Hellstenin ja juoksija Kari Miikin kilpailumatkaa. Molemmat haaveilevat ohjelmassa ykkössijasta, ja Miikki muistuttaa, että juuri voiton tähdenhän kilpailuihin osallistutaan. Hellsten lieventää myöhemmin: tärkeintä on kuitenkin pelihenki, se että saa purjehtia.
Etenkin Miikki kokee pettymykset ja onnistumiset voimakkaasti. 800 metrin hopean jälkeen ilo on luonnollisesti ylimmillään.
Naganoa valloittamassa
Alaskassa 2001 järjestettyihin talvimaailmankisoihin Suomi ei osallistunut kustannussyistä, mutta Naganoon lähti neljä vuotta myöhemmin kahdenkymmenen urheilijan joukko.
Mä näytän ittelleni, että mä oon hyvä ja valloitan kaikki.
Näissä ensimmäisissä Aasiassa pidetyissä Special Olympics -maailmankisoissa oli mukana mm. taitoluistelija Sanna Mähönen, jonka valmentautumista siivitti luisteluidoli Kiira Korven tapaaminen.
Suomalaiset toivat Naganosta melkoisen mitalisaaliin: seitsemän kultaa. kahdeksan hopeaa ja kolmetoista pronssia. Sanna oli omassa tasoryhmässään viides.
Hänen tavoitteenaan oli "näyttää ittelleni että mä oon hyvä" ja "valloittaa kaikki", ja juuri siltä Naganon suorituksen jälkeen tuntuikin.
Kisamatka onnistui muutenkin yli odotusten, sillä "kaikki piti toisistaan huolta, ei tarvinnut jännittää että jää yksin."
Suomi jalkapalloisäntänä
Vuonna 2006 Suomi aloitti kehitysvammaisten jalkapalloilun kehittämisprojektin Special Olympicsin kautta saadun tuen varassa. Projekti huipentui Helsingissä 2007 pidettyyn yleiseurooppalaiseen turnaukseen, joka oli ensimmäinen maassamme järjestetty Special Olympics -tapahtuma.
Special Olympics Euroopan jalkapalloturnaukseen osallistui 15 maajoukkuetta. Eri puolilta Suomea koottuun isäntäjoukkueeseen kuuluivat mm. Esa Peltonen ja Antti Strömberg, joita Urheiluruutu lyhyessä jutussaan haastatteli.
Myös vuoden 2007 kesämaailmankisat pidettiin Aasiassa. Shanghaissa kilpaili tällä kertaa noin 7500 urheilijaa.
Suomen joukkueen koko nousi jo yli 70 urheilijaan. Kaakkois-Suomen uutiset kävi tatamin reunalla seuraamassa, miten paikalliset judokat valmistautuivat Kiinan kisoihin.
Ateenan koneeseen ennätysryntäys
Vuoden 2009 talvikisoihin USA:n Boisessa osallistui Suomesta 24 kehitysvammaista urheilijaa. Ateenassa kaksi vuotta myöhemmin pidettyihin kesäkisoihin Suomi lähetti ennätyssuuren 96 kilpailijan suuruisen joukkueen.
Ateenan Special Olympics oli taas kerran osallistujamäärältään vuoden suurin urheilutapahtuma. Kesämaailmankisat järjestettiin nyt toista kertaa Euroopan maaperällä.
Lähes sadan suomalaisurheilijan joukkoon mahtuivat myös ylöjärveläiset Mäkipään keilaveljekset, joita Hämeen uutiset jututti kisojen alla.
Unified-toiminta
Unified-toiminnassa kehitysvammaiset ja taidoiltaan samantasoiset vammattomat urheilijat muodostavat joukkueen tai parin. Special Olympicsissa voi siis kilpailla myös vammattomia.
Ylöjärven keilaajat ovat haastattelussa varmoja mitalista, eivätkä suotta. Toni Mäkipää ja Timo Averjanov saavuttivat parikeilailussa pronssia, Tero Mäkipää puolestaan Unified-parikeilauksessa hopeaa yhdessä vammattoman partnerinsa Seppo Pitkäsen kanssa.
Ateenassa kilpailtiin yhteensä yli 20 urheilulajissa, joihin keilailun lisäksi kuului mm. golfia, rytmistä voimistelua, purjehdusta, ratsastusta, lentopalloa ja jalkapalloa. Suomella oli edustus yhdessätoista lajissa.
Suomi lähetti Ateenaan nyt ensi kertaa peräti kolme jalkapallojoukkuetta. Ennen kisoja tehdyssä Aamu-tv:n haastattelussa olivat vieraina naisten kovatasoinen maalivahti Linda Lahtinen ja kehitysvammaisten jalkapallovalmentaja Tomi Lounio.
Nämä ovat kisat, joissa fair play oikeasti toteutuu.
Molemmat haastateltavat kehuvat maailmankisojen hyvää ilmapiiriä ja niissä vallitsevaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Lounio määritteleekin ne tapahtumaksi, joissa paljon puhuttu fair play "oikeasti toteutuu".
Ero paralympialaisiin on olennainen: niissä parhaat vammaisurheilijat kisaavat täysillä, kun taas Special Olympicsin ideana on tarjota kilpailumahdollisuus kaikille kehitysvammaisille.
Tavoitteena, että jokainen pääsee tekemään parhaansa omalla tasollaan, Lounio sanoo. Siksi tasoluokittelu on Special Olympicsissa keskeisessä asemassa.
Naisten jalkapallojoukkue sijoittui Ateenassa viidenneksi. Miehet toivat kotiin pronssia, mutta vammaisten ja vammattomien yhteinen Unified-joukkue hävisi pronssiottelunsa Ruotsille.
Suomi menestyi vuoden 2011 kesämaailmankisoissa erityisesti yleisurheilussa ja melonnassa, joista molemmista irtosi viisi kultaa. Jarmo Patana meloi voittoon kahdella kajakkimatkalla.
Special Olympics ei ole kehitysvammaisten olympialaiset
Toisin kuin esim. paralympialaisten kehitysvammaislajit, Special Olympics ei ole tarkoitettu ainoastaan alansa huipuille. SO:ssa urheilijat kilpailevat omissa tasoluokissaan suoritustason, iän ja sukupuolen mukaan. Pyrkimyksenä on tarjota laajalle joukolle tasavertaiset mahdollisuudet kokea onnistumisia. Tasoluokittelun ansiosta paljon tavallista suurempi osa urheilijoista yltää mitaleille.
Sisulla ja lumikengillä Etelä-Koreaan
Etelä-Koreassa vuonna 2013 pidettyihin talvimaailmankisoihin lähtenyt ryhmä oli sekin suurempi kuin koskaan aiemmin. Urheilijoita oli mukana kolmekymmentä.
Sisu-ohjelma kävi tapaamassa Pyeongchangiin lähteviä salibandypelaajia, taitoluistelijoita, lumikenkäilijöitä ja alppi- ja maastohiihtäjiä viimeistelyleirillä Pajulahdessa.
Salibandy oli Pyeongchangissa ensi kertaa mukana näytöslajina. Suomen joukkueella olivat taso ja motivaatio korkalla: pelaajat saattoivat treenata parikin tuntia päivässä viidesti viikossa.
Lumikenkäily on erityinen Special Olympics -laji, jossa kilpailumatkat vaihtelevat 25 metristä viiteen kilometriin. Lajissa on kirjattu koviakin tuloksia: satanen on juostu lumikengät jalassa jopa runsaaseen 12 sekuntiin.
Maastohiihtäjien ikähaitari osoittautuu ohjelmassa ällistyttävän laajaksi, sillä "vanha patukka" Matti Haatainen kertoo olevansa jo kuusikymppinen. Nuorempi kollega Ville Mäntynen mielii kovasti mitaleita monien muiden tavoin: "Mä oon varma ykkönen!"
Urheilijoille itselleen mitalit voivat ollakin äärimmäisen tärkeitä, mutta joukkueen johto suhtautuu niihin rauhallisemmin. "Emme laske mitalien määrää, tärkeämpää on mukanaolo ja ilo ja onnistumisen elämykset", joukkueenjohtaja Hannele Pöysti sanoo.
Joidenkin sivullisten on vaikea mieltää tätä urheiluksi. Mulla rupeaa keittämään siinä vaiheessa.
Jos sivullinen vertaa kehitysvammaisten urheilijoiden suorituksia vammattomien saavutuksiin, ne saattavat joskus näyttää varsin vaatimattomilta. "Monta kertaa jotkut on sanoneet, että niiden on vaikea mieltää tätä urheiluksi. Mulla rupeaa keittämään punaista siinä vaiheessa ", hiihtovalmentaja Kimmo Aalto puuskahtaa.
"Se isoin juttu ja palkinto on, miten jokainen pystyy lähtötasoonsa nähden kehittämään itseään hiihtäjänä ja urheilijana ja suorituksen teossa", Aalto tähdentää. Joukkueenjohtaja Pöysti tiivistää asian: "Jokainen kilpailee itsensä kanssa."
Etelä-Korean talvimaailmankisoista suomalaiset toivat jälleen ison pinon mitaleita. Mukana oli mm. kultaa salibandysta, lumikenkäilystä ja maastohiihdosta ja joukko muita mitaleita alppihiihdosta. Kymmenen kilometrin hiihtokultaa sai edellä mainittu Ville Mäntynen, jonka kova uho Sisu-ohjelmassa ei siis ollut turhaa.
Artikkelin lähteenä on käytetty alla mainittujen nettisivustojen lisäksi Suomen Kehitysvammaisten Liikunta ja Urheilu ry:n julkaisua Special Olympics (toim. Tove Ruuskanen, 2008).
