Hyppää pääsisältöön

Santa Cruz tähtäsi korkealle heti lähtölaukauksesta

Helsinkiläisen hard rock -yhtye Santa Cruzin pyörät alkoivat pyöriä isolla vaihteella heidän debyyttinsä Screaming For Adrenalinen myötä vuonna 2013. Yhtyeen 1980–1990-luvun taitteesta vaikutteita saanut hard rock jalostui modernimpaan suuntaan yhtyeen toisella levyllä. Määrätietoinen, menestyksennälkäinen ja rennon röyhkeä asenne vei bändin ensimmäiselle Yhdysvaltojen kiertueelle vuonna 2015.

Santa Cruz

Arttu "Archie" Kuosmanen - laulu & kitara
Joonas "Johnny" Parkkonen - kitara & laulu
Mitja "Middy" Toivonen - basso & laulu
Tapani "Tazzy" Fagerström - rummut & laulu

Summeri-ohjelmassa vuonna 2010 tutustutaan yhtyeeseen heidän treenikämpällään. Vuonna 2007 perustetulla bändillä oli tuolloin jo selkeät visiot. Kitaristit Joonas "Johnny" Parkkonen ja Arttu "Archie" Kuosmanen kertovat, millä tavoin bändien kannattaa mainostaa itseään, jotta menestytään . "Jos kadulla kävellessään on levy mukana ja näet ison kihon levy-yhtiöstä, niin heität sille levyn vaan käteen", toteaa Kuosmanen. Santa Cruzin tapauksessa levy oli päätynyt ainakin mediapersoona Wallu Valpion käteen.

Aktiivisena ja räyhäkkäänä keikkabändinä tunnetulle Santa Cruzille näyttävä imago on myös tärkeää. Pelkillä "sikahyvillä ralleilla" kun ei yhtyeen mukaan pitkälle päästä. "Pertti Vepsäläinen, jolla on siilitukka ja verkkarit ja yrittää soittaa glam rockia, ei vaan toimi", veistelee Kuosmanen.

Santa Cruz vieraili Ykkösen aamu-tv:ssä vuonna 2011. Tuolloin yhtyeen nokkamiehet esittivät kappaleen Vanessa, joka oli valmistunut vasta tv-lähetystä edeltävänä yönä.

1980-luvun hard rock määrittää parhaiten rock 'n' rollin, kertoo yhtyeen laulaja-kitaristi Kuosmanen. Nuorien rokkareiden mielestä tarttuva kasarirokki on iskevyydessään maailman parasta musiikkia. "Nykyään ei tehdä ikivihreitä biisejä", toteaa Parkkonen. 1980-luvulle tyypillinen näyttävä imago otetaan Aamu-tv:n haastattelussa jälleen puheeksi. Kuosmanen kummastelee sitä, että nykyajan bändeistä ei voi tietää, ovatko he roudareita vai artisteja.

Santa Cruz sai jo alkuvaiheessa nimekkäitä kannattajia. Yksi heistä oli Children Of Bodomin Alexi Laiho. Tämä lämmitti nuoria rokkareita, jotka olivat itse olleet suuria Children Of Bodomin faneja. Myöhemmin Kuosmanen päätyi Laihon kanssa The Local Band -yhtyeeseen yhdessä The 69 Eyesin Jussi 69:n sekä Reckless Loven Olli Hermanin kanssa.

Santa Cruz esiintyi Ruisrockissa ensimmäistä kertaa vuonna 2014. Vuotta aiemmin syksyllä yhtye oli tehnyt keikkamyyntisopimuksen yhdysvaltalaisen yhtiön kanssa. Haastattelussa hyväntuulinen kitarakaksikko raottaa tulevaisuuden suunnitelmistaan. "Tarkoitus ois lähtee tonne United States of Americaan", paljastaa Kuosmanen.

Yhtyeen toiselta levyltä, ensimmäisenä singlenä julkaistu We Are the Ones To Fall pääsi soittoon ESPN-tv-kanavan urheiluohjelmiin. Yli 90 miljoonassa amerikkalaistaloudessa näkyvän urheilukanavan kanssa tehty sopimus oli kokoluokaltaan poikkeuksellinen suomalaiselle yhtyeelle.

Screaming For Adrenaline -levyltä julkaistusta Aiming High -singlestä on muodostunut Santa Cruzin keikkastandardi.

Maaliskuussa vuonna 2015 yhtyettä haastatteli toimittaja Ville Vedenpää. Haastattelussa yhtye kertoo muun muuassa Amerikan valloituksesta ja siitä, kuinka tuurilla on myös ollut osuutta Santa Cruzin menestykseen.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto