Hyppää pääsisältöön

Kirja oli pakko lukea

A shanty town in Soweto, South Africa.
A shanty town in Soweto, South Africa. Kuva: Matt-80 slummi

Nadine Gordimerin romaani Burgerin tytär pantiin pannaan elokuussa 1979 ja vapautettiin lokakuussa. Seppo Loposen suomennos ilmestyi seuraavana vuonna ja se oli pakko lukea. Sen tarina nousi Soweton koululaisten mielenosoituksista ja kertoi Etelä-Afrikan päivänkohtaista politiikkaa.

…oliko Greer meikäläisiä vai ei…

En muista mitä ajattelin kirjasta silloin vuonna 1980. Tuuditin esikoistani ja ajatukseni olivat pehmoisia ja vauvantuoksuisia. Pääsinköhän edes loppuun? Nyt, tältä lukemalta, Burgerin tytär on tiukka ajankuva 70-luvusta, melkoinen poliittinen oppitunti ja mieleenpalautus.

Keskellä tarinaa on 30-sivuinen väiittely Etelä-Afrikan vapaustaistelun suunnasta. Kipakasti heitellään nimityksiä kafferi, liberaali, kommunisti, rasisti, musta ja valkoinen. Johtoon on astumassa nuoriso, joille tärkeää ei ole luokkataistelu vaan mustien oma vapaustaistelu. He haluavat täyden pesäeron valkoisiin, myös liberaaleihin. ”… meitä ei narrata liukenemaan johonkin värittömään… hahmottomaan… ’ihmiskuntaan’…

… pyörikö hänkin siellä liepeillä…

Kipeimmin Gordimer kuvaa keskusteluun pyrkivää valkoista kommunistia Orde Greeria,
joka koettaa epätoivoisesti hengailla mukana. Hän kompuroi kaikessa: sanoissa, eleissä, tavoissa, liikkeissä. Gordimer ampuu säälimättä yli kuvaamalla hänet vielä poliopolviseksikin, ”rammaksi kerjäläiseksi”. Nimihenkilö Rosa Burger osaa oikeat termit ja askelkuviot – hän on eräänlaista aatelia, hänen isänsä on poliittinen legenda, virunut samalla vankilasaarella kuin Nelson Mandela. Mutta Rosallekaan ei valkoisen isän sädekehä enää riitä – nuoriso kääntää hänelle selkänsä. Rosan täytyy tehdä oma valintansa.

…mitä sinä tekisit minun asemassani…

Orde Greer esittää kipeimmän kysymyksen ja saa vastauksen: ”Sitä minä en ajattele.” Musta nuori mies vetäytyy ikävystyneenä pois. Miksi Gordimer on näin tyly yritteliäälle valkoiselle? Koska hänen oma tilanteensa oli yhtä kipeä.

Lionel Burgerin tavoin Nadine Gordimer ja monet muuta valkoiset aktivistit ja kirjailijat ovat jääneet kahden tulen väliin,” kirjoitti Juha Vakkuri esipuheessa. ” He eivät voi olla saarnaamatta muutoksen puolesta ja kuitenkaan heitä ei enää hyväksytä mustien joukkoon. Gordimer on hyvin selvillä omasta asemastaan eteläafrikkalaisessa yhteiskunnassa. "

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri